Rumasatu

Elämäni on ollut onneksi muutakin kuin töitä ja kärsimystä. Työt ovat olleet joskus epämiellyttävä, pakollinen osa. Eivät tietenkään aina, mutta Sossupummin ura oli vielä edessä. Mutta nyt virta oli mennyt, jos voisin, jättäisin työt näille Orjailijoille, jotka vielä kilpailevat Pomon kiitoksista ja törkkivät toisensa kuoliaaksi työstä väsyneenä hautaan ja haluavat tietenkin kaikki kurjuuteensa.  Mutta nyt kerrankin iloisiin asioihin ja Taiteen kaupunkiin. Kaupunkiin, jota en kutsu Paskakaupungiksi, vaikka voi se sitä joidenkin mielestä olla. Se on kaupunki, jossa ymmärretään taidetta ja Taiteilijoita. Sellainen kun olen aina kuvitellut olevani. Maleksin kadulla aina välillä Tuliliemellä pysähtyen ja luin karttaa, niin kuin jotain siitä olisin ymmärtänyt keskellä sykkivän Taiteen kaupungin katua.  Olin eksynyt. Etsin Kuuluisien Taiteilijoiden hautausmaata. Olin taas jo kerran pysähtynyt Tuliliemelle, mutta nyt ei näy edes Baareja, johon piipahtaa. Pieni Tuliliemipullo minulla on

Laulaja ja Turha Julkkis Tarmo Pasanen makasi vieressäni sängyssä kun heräsin. Nyt ei oltu sairaalassa vaan Afrikassa. Ja ei, emme olleet harrastaneet seksiä vaan sammuttu. Olimme olleet Afrikan Maan mustassa yössä. Hotelli oli jo hieman kulahtanut bungalow-tyyppinen hotelli. Se taisi olla jopa sen nimikin. Tarmon, että minun hyvin selvänä auennut juttumatka oli rauennut ryyppäämiseksi. Kaikista puheista huolimatta Tarmo oli ja on selvin päin hyvä tyyppi siitäkin huolimatta, että häntä syytettiin naisten hakkaajaksi. Julkkis on yleensä muuta kuin hänen annetaan ymmärtävän olevan Tarinoiden sepittäjien toimesta. Tuolloin Tarmo oli eronnut kahdesta vaimostaan muutaman vuoden sisään. On siinä ollut urakkaa, kun kaikki eivät saa ensimmäistäkään vaimoa.  Tarmo rehvasteli, etteivät ne ilman Tarmoa pärjää. Toden totta muutaman vuoden päästä molemmat heilastelivat uudestaan Tarmon kanssa. Vuoronperään. Joissakin on sitä jotain. Minussa ei. Tällä reissulla olimme hakemassa Tarmon Afrikka

Lastenopetuslaitosta vastapäätä sijaitsevassa Lukiossa oli Penkinpainajaiset. Jo kuorma-autoihin tälläytyneet Abit heittelivät karkkia hiekan ja lumen sotkemalle paskaiselle maalle. Pohjoisessa maassa olivat lumet loppumassa. Itse en niitä vitun karkkeja suostunut lumihangesta nostamaan kuin jokin Kulkukoira. Joku ylpeys minullakin, kaivakoot muut karkkejan vaan paskaisesta lumihangesta. Ja niin kaivoivatkin. Jo lapset ovat nautinnonhaluisia ja kaikki ilmainen maistuu hyvältä. Minä vain seurasin menoa. Ajattelin, että olisinpa itsekin tuossa vaiheessa elämää. Sen täytyisi olla hienoa. Se päivä tuli, kun omat penkkarit koittivat. Olin niin kännissä, etten muistanut taaskaan päivästä mitään. Minut oli kuulemma heitetty lavalta pois ennen kuin pääsin edes ajelulle.. Kuinkas ollakaan, häiriköt päättivät heitellä abien päälle katolta kylmää vettä ja lumipalloja. Samaan tyyliin kun he heittelivät lumipalloja mummoja päin edellisenä päivänä.  Seurasi ankara takaa-ajo. Abit saivat kiin

Olen tehnyt joitakin Juttuja, joista en ole ylpeä. Sellaisen päällä olin Mielisairaiden huoneessa. Olin tapaamassa Sari Sirkuttajaa, entistä formulakuskin heilaa ja monen muun heilaa sekä Kohujulkkista. Nyt hän oli Mielisairaiden huoneessa. Syitä en kysellyt, miksi hän oli siellä, hän kertoi ne itse ja kyllä ne näkikin. Hän puhui hitaasti, aivan kuin olisi toisessa maailmassa. Niinhän hän olikin lääkkeiden takia. Hidas kuin etana. Lääkkeet turruttavat hulluuden, mutta ne hävittävät myös ihmisen. Jo aiemmin olin vieraillut Sirkuttajan kotona. Melkein pelästyin. Koko asunto oli pimeä. En tiedä olivatko lamput palaneet vai sähköt katkaistu maksamattomien laskujen takia. Levottomat, hoitamattomat koirat juoksivat jaloissa. Kävely hänen kotinsa lähellä Pääkaupungin Itäisessä paskalähiössä ei yhtään helpottanut. Pimeänä sekin. Ahdistava paikka, jossa todella sai pelätä nurkissa vetelehteleviä ihmisvarjoja. Sääliksi kävi, kun Sirkuttaja luuli edelleen kelpaavansa Alastonkuviin. Kyllä, j

Konttaan Lastenopetuslaitoksen edessä kivikossa. Sinne on minut pakotettu kädestä pitäen, väkivallalla uhkaillen. Miksikö? Ihmisten sairas mieli on täynnä mitä kirjavimpia haluja nöyryyttää toista ihmistä. Pelkästään jo siksi, että se sattuu siirtymään Lastenopetuslaitoksen oppilaasta toiseen kuten tässä minun valitettavassa tapauksessani. Olin kuullut sanasta mopottaminen. Se tarkoittaa juuri tätä mitä nyt tapahtui ja sillä on tietenkin peloteltu hyvissä ajoin. Ihmisiä hallitaan pelolla pienestä pitäen. Pelolla, että jotain tapahtuu, jos et toimi muiden tahdon mukaan. Tämä on kuulemma mopottamista. Ei siitä pidä loukkaantua, näin on tehty aina, väitettiin. Tämä on riitti, vaikka mopottajat tuskin edes tiesivät, mitä riitti tarkoittaa. Kiusaamista se oli. Nöyryyttämistä. Loputonta kiusaamista, odottaen murtumistasi. Välituntivahti en muista nähneeni Lastenopetuslaitoksessa koskaan. Siellä saivat sudet syödä lampaansa rauhassa. Konttaan aikani kivikossa ja se tekee kipeää, mutt

Olen ufotukikohdassa. Kyllä kuulitte oikein. Minua ei tosin ole kaapattu avaruusalukseen johonkin Kaukaiseen Aurinkokuntaan. Valitettavasti. Mars olisi sopinut minulle vallan mainiosti. Ei se pätsi voi olla huonompi paikka kuin helvetti maan päällä. Happeakaan en juuri tarvitse. Tämä avaruusalus sijaitsee Läntisessä kaupungissa. Ja toimistotalossa, jossa ei ole kyllä uforomantiikkaa nimeksikään. Se voisi olla aivan tavallinen toimistotalo niin kuin se onkin. Ufoihmisiä sieltä löytyy kyllä silti. Jostain syystä ufouskovaiset kiinnostavat minua kovasti. Sen takia olen tänne hakeutunut. Minua kiehtoo kaikki, joka poikkeaa tavanomaisesta. Ja jos joku todella uskoo ufoihin, voittaa se jo uskon kaikkiin uskontoihin. Homma näyttää pyörittävän Ufomies, seuranaan hänellä on lauma naisia. En tiedä miksi he ovat kokoontuneet. Kertoilleet kai kokemuksistaan avaruusaluksissa. Mutta toisin kuin huonoissa Elävissä kuvissa väitetään, avaruusoliot ovat kuulemma ystävällisiä. No hyvä, että edes jo

Ruokajono matelee hiljaa eteenpäin Rosoisessa kaupungissa. Jonossa riittää jonottajaa marraskuisessa paskailmassa. Suurimmasta osasta ihmisistä tuntuu varmasti paskalta. Paitsi, jotka ovat kännissä, eivät sillä hetkellä tunne oloaan paskaksi. Tästä tilaisuudesta ei lähetetä kuvia Naamakirjaan ja muihin typeriin paikkoihin Törkyverkossa. Minä seison muiden mukana. Vittuuntuneena kuten aina. Olen saavuttanut sen pisteen, että olen enää muutaman tunnin hyvällä tuulella paitsi tietenkin kännissä, kunnes silloinkin olen lopulta huonolla tuulella. Kun sitä ihminen rakastuu ja antaa Vanhat markkansa omaa hölmöyttään Eukoille ja ryyppää, että sekoilee loput, niin tähän sitä voi joutua. Ruokajonoon. Kokeilkaa ihmeessä. Hyvää on se, että nämä ihmiset jonossa eivät ole ketään haukkumassa ja ojentamassa. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa olemassaoloni tai minua heidän. Ainakaan tällä kertaa kukaan ei edes vittuillut niin kuin ihmisillä on aina tapana tehdä. Vielä vähemmän ruoanjakajia kiin

Makaan tajuttomana verilammikossa asvaltilla. Asvaltti on yhtä rumaa ja kovaa kaikessa armottomuudessa, kuten se Paskalähiössä on. Olen ollut jossain pippaloissa ja portaat ovat olleet minulle liikaa. Olenko tullut niitä alas vai ylös, en tiedä. Kun herään näen huolestuneet kasvot edessäni. Tai sen ainakin muistan. Minulla ei ole aavistustakaan miksi olen jossain Paskalähiössä. Olenko kännissä sinne harhaillut vai mitä? Ei tämä ollut ensimmäinen kerta eikä viimeinenkään. Sellaista sekoilua ja harhailua ei ole, jota en ole kännissä tehnyt. En tiedä mitä sitten tapahtuu. Seuraava muistikuvani on Vuokra-autossa. Ihme kyllä Vuokra-auto on ottanut minut kyytiin, vaikka pääni vuotaa verta. Sen totesin, kun katsoin tyynyäni aamulla. Masentuneena, yksin. Niin synkeänä kun mies vain voi olla. Päätäni paikkaillaan myöhemmin Sairaiden huoneella. Käskevät täyttää Tuliliemilomaketta. Mitäköhän vittua luulevat? Luulevatko että normaali-ihminen teloo itseään kännipäissään? Lopulta eivät ed

Yritän syödä kesäisin lähes tyhjässä Firman ruokalassa. Syön mieluiten aivan yksin, mutta aina se ei ole mahdollista. Nyt oli ja siksi vastaan taskussa pirisevään Kännykkään. Lehden potkut saanut Ennustaja huutaa kuin viimeistä päivää korvaani. Hänet oli korvattu nuoremmalla ja tunnetummalla Julkkisennustajalla Carole Ellenillä, josta jo teille kirjoitinkin. Myöhemmin Ellen tosin lopetti ennustajan uransa. Miten ennustamisen voi lopettaa? Eikö sen pitäisi olla syntymälahja? Tai suoranainen pakko? Päätoimittaja Kaksi oli Vanhemman ennustajan erottanut kirjeellä, koska ei tohtinut soittaakaan. Minä kuuntelin nyt lopputulosta. Yritin selittää Ennustajalle, että minä olen syytön hänen erottamiseensa. Olen pelkkä juoksupoika.  Jostain kumman syystä en tuntenut tuolloin enää mitään syyllisyyttä mistään. Minun pitäisi tuntea syyllisyyttä ja olen tuntenutkin syyllisyyttä. Nyt tuo tunne oli kadonnut. Täysin kadonnut. Eukko Ennustaja kiljuu kuin viimeistä päivää. Lopulta lyön hänelle luu

Kellot soivat. Tuo kauhea ääni Lastenopetuslaitoksessa. Kuljen oppitunnille Lastenopetuslaitoksen pihalla, joka oli helvetin juonikas rääkätyn ja kiusatun lapsen silmin katsottuna. Laitokseen päästäkseen oli kömmittävä iso mäki ylös. Laitokseen oli mentävä, kun ei uskaltanut olla menemättäkään. Kuinkas ollakaan tielleni ilmestyy taas psykopaattinuoria. Sellaisia he todella useimmat olivat. Tietenkin yksi heistä väitti hetken päästä, että en kuulemma saisi kävellä heidän ohitseen siitä mistä kävelen. Ei riittänyt että tönivät ja potkivat käytävillä. Johan nyt on kumma. Joko kävelykin on kielletty, olemassaoloni jo oli. Jostain ihmeestä saan voimaa sanoa, että kävelen juuri siitä mistä itse haluan. Ja niin tein. Olin varma, että päälleni käydään. Eihän tästä voi rangaistuksetta selvitä? Näin ei kuitenkaan tapahdu. Joku näistä kaivaa ruokalasta kaivamansa ruokailuveitsen esiin. Nauran pelon ja hämmästyksen täyttämää naurua. Silläkö meinaa minut tappaa? Kyllä siinä työtä häne

Kirjoittelen kotona humalapäissäni Naamakirjaan ja haukun ihmisiä. Tästä on tullut harrastukseni potkut saatuani. Häiriköidä ihmisiä ilman, että minun tarvitse nähdä heidän vittumaisia naamojaan. Minua yksinkertaisesti vitutti ihmiset, ihan joka ikinen. Ennen katkerien juoppojen piti mennä sentään Paskalähiön kaupan tai juna-aseman eteen haukkumaan ihmisiä. Nyt sen voi sentään kätevästi tehdä kotoaan ja sammua kotisohvalle illan päätteeksi. Ei tarvitse pelätä edes Miekkapoliisin pahnoja. Niin. Olenhan lähes jatkuvasti kännissä ja helvetin katkera koko maailmalle. Missä on minun menestykseni? Missä lukuisat naiseni? Onhan tässä niiden eteen paiskittu ja siedetty nöyryytystä ja suoranaista paskaa. Eihän minulla näistä ollut koskaan mitään. Menestystä janoavana paskiaisena surkimuksena olo oli helvetin kuluttavaa. Ihmisten typeryys ja teennäisyys laukaisi minussa ylimääräistä raivoa, jota humalatila ei ainakaan hillinnyt. Kaverit ovat aina vain vähemmässä. En tosin ketään kavereita

Lisää kännisekoilua. Sitä ei ole koskaan riittävästi. Makaan sammuneena Eteläisen maan lautan käytävällä. Onneksi en sentään Tuliliemikaupan eteen ole sammunut. Kunhan tokenen, huomaan missä olen nokosia ottanut. Ihme kyllä kukaan ei ole minua edes yrittänyt herätellä. On siinä ollut ihmisillä hauskaa naureskella juopporassulle. Matkustan lautalla takaisin Pohjoisen maahan Eteläisen maan Pääkaupungista. Seuraa kunnon juopottelutarina. Niitähän tässä tekeleessä riittää. Täytyyhän teidän tietää, millaista juopottelu on, jos ette ole itse kokeilleet. Mutta hetken kestää vielä ennen kuin pääsen lautalle asti. Sillä ankara humalatila oli estää laivalle pääsyni. Ei kylläkään henkilökunnan toimesta. Ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa kun Eteläisen maan Pääkaupungista ja varsinkin sieltä paluusta on kyse. Muut sekoilivat Eteläisen maan Villiin aikaan. Minä yhä vieläkin. Olin ollut haastattelemassa Eteläisen maan Pääkaupungissa asuvaa Julkkista miehineen. He asuvat melkein palatsin

Lehden toimituksessa kävi jos jonkunlaista tarjoajaa ja hiipparia. Kaikki tämä Vanhojen markkojen toivossa tietenkin. Oli tarjolla juttuja Julkkiksista, Kansan edustajista ja vaikka mistä. You name it. Useimmiten turhaa paskaa. Harvasta saa harvoin mitään järkevää irti. Suurin osa Ihmisistä ei ole mielenkiintoisia, vaikka he itse näin luulevatkin. Kaikkien elämä on melkein aina samaa paskaa. Kerran saapui pari Jätkää myymään Rakasteluvideota jostain Törkytelevisio-julkkiksesta, joka on nyttemmin jo kuollutkin. Luulivatko, että Lehdessä Pornoa julkaistaisiin. Ei nyt sentään, vaikka Pornolle sentään tumputetaan toisin kuin kaikelle muulle paskalle, jota Tarinoiden sepittämiseksikin sanotaan. Video pistettiin pyörimään. Tyttöparka. Miehet panivat ja pyörittivät tätä yksinkertaista tapausta miten lystäsivät. Lopulta tyttö alkoikin huoraamaan.  Onneksi tajusi ottaa edes Vanhoja markkoja siitä, että oli vain toisten panopuuna ja hyväksikäytettävänä. Mistä lie baarista raahanneet tytön p

Kapakka tuli läheiseksi paikaksi, varsinkin potkujen jälkeen, joista kerron vielä myöhemmin. Minulla oli muutama tietty Juottola, jossa istuin. Uusien Kapakoiden paikallistaminen on työlästä ja kallista. Hyväksihavaituissa kannatti pysyä. Useimmiten istuin ihan itsekseni. Selailin kännykästä uutisia ja vittuunnuin lisää, ja olin jo aina valmiiksi vittuuntunut kaikesta.  Hyvänä päivänä saatoin kirjoittaa jotain. Useimmiten en mitään. En kyennyt edes kirjoittamaan enää. En halunnut ketään humalaista ainakaan sössöttämään mitään. Minulle riitti sössöttävä itseni. Kyyppari ja muutama tuttu riittivät. Tosin humalaiset sössötusjuttuni ja itsesäälini riittivät varmasti heillekin. Itsesääli opettaa Ihmiset halveksumaan vain lisää luuseria.  Kyyppari ei sentään pääse karkuun, ellei sitten totea liian humalaiseksi ja heitä ulos Kapakasta. Minulle sellaista tapahtui harvoin. Mutta Vanhoja markkoja Kyypparitkin tarvitsevat, kuten kaikki muutkin paskahousut. Vanha markka se on juoponkin Vanha ma

Sossu, joka oli vihdoin suostunut ottamaan minut vastaan, ehdotti minua menemään Tuliliemiklinikalle. Siinä vasta on turha paikka, jos ei ole katkaisuhoitoa vailla ja niin kovaa putkea en pystynyt koskaan vetämään, että siihen asti olisi päästy. Olin toki tuupertunut muutamaan otteeseen, mutta viinakramppeja ei sentään minulla ollut. Kai. Ei kai kännissä voi kramppailla. Vai voiko? Sain pääni selvitettyä yleensä siinä vaiheessa kun Vanhat markat loppuivat. Ja ne loppuivat aina ennen katkaisuhoidon tarvetta. Helvetinmoiset krapulat henkisine ja fyysisine riivaajineen sai tuta siitäkin huolimatta. Sellaista painajaista ei ole, jota en olisi nähnyt. Tuliliemiklinikalla saa kyllä tilittää elämänsä kurjuutta, mutta se kaikki pitää pystyä sitten tekemään selvin päin. Tähän on tietenkin harva juoppo valmis. Puhumattakaan, että luottaisi kehenkään tai mihinkään.  Juopothan nimenomaan juovat siksi, etteivät selvin päin halua kohdata paskapäisyyttään ja ennen kaikkea paskaa maailmaa. Itses

Kohtasin paljon entisiä suuruuksia Tarinoiden sepittäjänä. Olli Männykkö oli entinen Näyttelijäsuuruus. Paino sanalla entinen ja nyttemmin hän itsekin on luovuttanut kuten minäkin.  Teatterilavojen hurmuri pilasi uransa juomisella. Ei niin kovin harvinaista tässä maassa, mutta kännissä on hankala näytellä. Muuta kuin ehkä selvää. Nyt hän lähinnä käy seurapiiritilaisuuksissa imemässä ilmaista Tulilientä, sillä hänen nimensä muistetaan yhä ainakin kutsun lähettäjien toimesta. Kunnes ne kutsutkin loppuvat, kun on niihinkin liian humalassa. Näinkin on käynyt. Tarinoiden sepittäjillekin. Itse kyllästyin kysymään turhanpäiväisiä Turhilta julkkiksilta, jotka vielä halveksuivat minua, koska olin töissä juuri Lehdessä, jota he inhosivat. Itselläni olisi ollut enemmän sanottavaa, kun yhdelläkään heistä, mutta ketään ei enää kiinnosta. Tällä hetkellä Männykkö kuitenkin istuu edessäni pienessä italialaistyyppisessä Ravintolassa. Koska hän tietää minun olevan Lehden asialla, hän tietenkin o

Kaikki ikimuistoinen tapahtuu kännissä tai sitten kun joku toinen on kännissä. Naapurin Aikamiespoika on taas kännissä. Hän on tuurijuoppo. Muuten puunaa autoaan ja käy ties missä mökillään, mutta aina välillä viinapirulainen iskee ja myös Aikamiespoika iskee juttusille ja uhoamaan. Jälleen hän kehuu, kuinka tuota omaisuutta on tullut. Haukkuu sukulaisiaan, jotka ovat persaukisia ja pummaavat häneltä Vanhoja markkoja. No, he eivät sentään asu äitinsä kanssa noin 60-vuotiaana ja vittuille ventovieraalle kännipäissään. Minulla on krapula taas kerran. Mietin epätoivoisesti kuinka saada mies pois kimpustani höpisemästä. Yskäkohtauksia pukkaa koko ajan. Sairaiden huone on jo lähellä. Ukko vain jatkaa kehumistaan. Voi vittu. Minulle on yksi hailee kuka omistaa mitäkin. Se ei ole koskaan kiinnostanut minua. Olen onnellinen, että minulla on Vanhoja markkoja kaljaan. Hyvä juttu. Mutta kyllä tämä naapuri yläkerran akan voittaa, joka vihaa minua ja vainoaa tupakanpoltosta. Mitenköhän

Poikkeuksellisesti olen ollut poissa kotoa. Olisiko ollut joku Lastenopetuslaitoksen syyslukukauden päätösjuhla. On talvi-ilta joka tapauksessa ja pimeää kuin hevosen perseessä niin kuin Pohjoisessa maassa aina talvisin on. Tallustelen kotirappuun Paskalähiössä. Rappu on sellainen syvennysrappu, joita näkee enää harvoin. Kai pyöräkellarin takia, josta nämä paskiaiset täällä varastavat kaiken irtoavan. Tällä kertaa pyöräkellarin edessä retkotti impparipoika. Kai sen takia oli tullut tuohon imppaamaan, koska syvennyksessä ei ollut kylmä. Pussi kourassaan hän siinä istuskeli. Paskalähiössä oli imppaus ongelma. Nämä typerät paskiaiset hommasivat liimoja sun muita impatakseen. No kyllähän niilläkin pää meni sekaisin, kun tarpeeksi kauan jaksoi. Sitten teolllisuusherrat keksivät sellaisia liimoja, joilla ei imppaaminen enää kannattanut ja ongelma poistui. Mutta aina joku haluaa päänsä jollain sekaisin. Niin minäkin. Mietin, että potkaisenko poikaa päähän. Tämäkin pikkumulkku saatto

Tilanne oli jo mennyt sellaiseksi, että olin menossa Uskonmiehen puheille. Ei, kukaan ei ollut kuollut. Tai no, itselläni se oli jo lähellä. Ajattelin, että Uskonmies auttaisi sieluni tuskissa. Niitähän minulla riitti ja riittää. Kuolemankin taakse. Olin tosin epävarma, kykenisikö auttamaan minua. Kaikkien vähiten pystyn itse auttamaan itseäni, mitä nykyään neuvotaan Lampaille sielun tuskii, ettö yksin on selvittävä. Siispä marssin Uskonmiehen puheille ilman enempää paskanjauhamista. Olin jopa kohtuullisessa kunnossa. Krapula oli vain lievä. Sen verran minussakin oli pyhyyttä, etten kehdannut kännissä mennä Uskonmiehen puheille. Juuri muualla se ei ole haitannut.  Tosin mitä se olisi haitannut, kun Kauhuviruksen vallitessa jokaisen oli pidettävä kuonokoppaa. Koska Uskonmies oli ollut pappina Paskalähiöissäkin, niin kyllä hän tiesi, mitä kaltaistani reppanaa vaivasi. Maailma potkinut päähän etc. Hän ei kuitenkaan tuominnut, ei kysellyt tilejä ja kuitteja. Kunhan saan itseni j

Lastenopetuslaitoksessa oli piinallinen tapa viedä luokkani joka kevät Leirilaitokseen. Se satutti, sillä olin onnistunut välttämään ripillemenon ja kaikki muut velvollisuudet, mihin yhteiskunta yritti minua saada. Mutta tästä en päässyt luikertelemaan. Minä tietenkin pelkäsin ja inhosin hetkeä kuin ruttoa. Moukkien kanssa oli vietettävä vielä, jos ei nyt vapaaehtoisesti, niin ainakin pakolla vapaa-aikaa. Leirilaitos oli, ironista kyllä, vanhassa Lastenopetuslaitoksessa, jossain hevon vitun kuusessa. Läheltä kulkivat junat suoraan Itäiseen maahan. Majoittuminen kaikkien viheliäisten kakaroiden kanssa entisissä luokkahuoneissa. Sitten nämä idiootit saivat päähänsä mennä ryyppäämään Tulilientä salaa. Teini ei varmaankaan paljastu humalatilasta aikuiselle. Kun eivät ne voineet siellä metsässä koko yötäkään olla. Luokan häiriköt oli siirretty jo Tarkkailuluokalle aiemmin, niin nämä nörtitkin rohkaistuivat isottelemaan. Häiriköillä oli sentään munaa jättäytyä tästä yhteiskunnan pelle

Istun kylmässä ja huurtuneessa autossa parkkipaikalla Pääkaupungin laidalla. Voisi luulla, että olen tekemässä Huimausainekauppaa. Mutta en. Olen hakemassa Kiellettyjen Miesten jäsenluetteloa. En tietenkään ilmaiseksi. Veljiinsä pettynyt Mies on päättänyt myydä jäsenluettelon. Nämä pikkukaupunkien pikkupomot, joita tuohon pelleilyjärjestöön kuuluu, ovat päättäneet sorsia häntä. No kaveripa sitten päättää pistää Vanhoiksi markoiksi. Uskomatonta, että aikuiset miehet viitsivät leikkiä jotain ihme rituaalileikkejä näissä Kielletyissä Miehissä. Menisivät kotiin perheensä tai rakastajattarensa luokse. Niitähän näillä rikkailla Kielletyillä Miehillä riittää. Heistä suurin osa omasta mielestään helvetin tärkeitä paskiaisia. Olen armottomassa krapulassa ehkä vielä hiukan kännissäkin. Edellisiltana oli ollut jotkut pippalot. Nyt sitten piti tunkea vanhalta Tuliliemeltä  haisevana vielä neuvotteluun vanhaan autonromuun kaupungin laidalle. Mistä minä tiedän, mitä tuo tyyppi on miehiään

Silloin tällöin jouduin Paskalähiöihin uudestaan juttua tekemään. Ei siinä sinänsä mitään. Tiesinhän millaisia paskaläpiä ne ovat, toisin kuin Ison kaupungin Pravdan eliitti-tarinoiden sepittäjät, jotka ovat tulleet keskiluokkaisesta kodistaan kivasti Korkean koulun kautta moralisoimaan ja sättimään muita Pravdaansa. No. Nyt olin köyhempääkin köyhemmän invalidin kämpässä. Sairauksia miehellä oli melkein enemmän kuin elinvuosia takana puhumattakaan elinvuosista, joita hänellä oli edessä. Elämä Paskalähiöissä kuluttaa, niistä ei selviä kukaan hengissä, jos selviää ylipäätään kännistään. Sairaat ja köyhät että sekaisin olevat olivat muutenkin erikoisalaani Tarinoiden sepittäjänä. Tiesinhän heistä kaiken. Olinhan itse sellainen jo muutaman vuoden päästä. Miesraasulla ei ollut edes kuin yhdet kengät. Ei tosin minullakaan ole usein ollut useampaa paria kuin yksi kenkäpari. Mutta joka tapauksessa, asunnossa haisi sen verran paska ja ummehtuneisuus, ettei hänen elämänsä laadukasta ol

Istuskelen Luostarin varsin askeettisessa huoneessa. Täällä ei pauhaa jumputusmusiikki, eikä Törkytelevision alastomat deittiohjelmat. Ei mikään, mitä tämä maallinen paskamaailma on tuonut tullessaan. Miten ihmeessä puoliretku Tarinoiden sepittäjä on tänne joutunut? Tähän kaikkeen on kyllä selitys. Olin ollut tapaamassa kuuluisaa Tarinoiden kertojaa Heka Mikkeliä . Hänen kotipitäjänsä kulttuuriravintolaa uhkasi kolaaminen maan tasalle ja näin sitten tapahtuikin. Kaikki tässä paskamaassa jyrätään, että saadaan se samanlainen vitun laatikkokauppa joka niemeen ja notkoon. Kaikkien on ajateltava ja tehtävä samalla tavalla. Mikkelille kuulemma piti perinteisesti viedä Tulilientä tuliaisiksi haastattelureissulle, en edes juonut sitä etukäteen vaan minähän vein pullon ja sitä sitten tyhjenneltiin Hekan kanssa. Lopulta kuvaaja talutti minut hotellihuoneeseen. Heka käveli haastattelusta voittajana kotiinsa. Uskomaton Tuliliemipää papalla. Jälleen kerran ennen haastattelua olin äly

Niinhän siinä kävi, että Tarinoiden sepittämisestäkin tuli potkut. Tuli tietoon, että potkut tulisivat muutamassa päivässä. Se oli nyt tiedossa. Näillä Firmassa oli otsaa ottaa kaikki irti viimeiseen päivään asti ja juoksuttaa jossain typerissä paskaneuvotteluissaan. Päätin, että vittuilu ja juoksutus loppui nyt ja menin hakemaan sairaslomaa. En totta puhuen ollut edes työkunnossa. Olin täysin loppu ja hermoromahduksen partaalla, joka sitten iskikin heti töiden päätyttyä. Parantaja ei ruvennut kanssani väittelemään vaan kirjoitti ne viimeiset päivät Lehdessä sairaslomaa. Onneksi. Tiedä mitä olisi muuten tapahtunut. Saan lopulta sitten potkut. Sehän oli odotettavissa kaikki nämä vuodet, sillä ihmiset ovat ilmeisesti fiksuuntuneet ja eivät enää osta Lehteä. No, työntekijät tietenkin tämän tragedian maksavat nahoissaan, niin kuin kapitalismissa on tapana tapahtua. Nämä pari korppikotkaa eli Firman henkilöstöpomot ovat jo pari päivää pommittaneet minua viesteillä, että tulehan all

Oli Lastenopetuslaitoksen päättäjäispäivä. Kauan odottamani päivä. Kuritushuoneeni ilman syytä loppuisi. Istuin todistus kädessäni luokassa paskaisissa vaatteissani. Tunnen jostain syystä kaihoa. Voiko kärsimykseen rakastua? Mistään muusta ei voi olla kyse. Tunsin surua jopa kun vielä vittumaisempi nöyryytyslaitos Miesten koulu päättyi. Koko elämäni on ollut pompottelua alusta loppuun. Olen itse antanut tehdä sen ja se on tragedia. Nöyryytys oli kaiken alku, tämän tekeleen alku. Vain pelkuruus on estänyt minusta tulemasta rikollista. Se ammatti olisi sopinut minun vihamieliselle ja katkeralle, ihmisistä piittaamattomalle luonteelleni. Todistukseni oli kohtalainen. Keskiarvo oli yli kahdeksan. En ollut lahjonut Kaitsijoita millään tavoin. Sitä voi pitää hyvänä saavutuksena. Eihän kukaan ollut kiinnostunut koulunkäynnistäni. En tehnyt kertaakaan läksyjä koko Lastenopetuslaitoksen aikana. Miksi olisin? Ei siitä Laitoksesta mitään menestyjiä olisi tullut. Vaatetukseni on juhlapäiv

Olen lähdössä Sairaiden huoneesta kotiin ja kerään kimpsujani ja kampsujani. Piereskelevää ukkoa lukuun ottamatta huonekaverit on raahattu johonkin muuhun Laitokseen kuolemaan. Minun sieti siis olla tyytyväinen, että hengissä pääsisin pois. Ratikallakin olisi pakko mennä pummilla. Vanhoja markkoja ei ollut. Sossun piti tulla tapaamaan minua, koska jäisin pian asunnottomaksi ja olen muutenkin persaukinen ressukka. Eipä koskaan kuulunut. Kerroin tästä Hoivaajalle, joka sitten päättää soittaa Sossulle. Kuinkas ollakaan, sieltähän Sossu lopulta ilmestyykin. Kiireisenä totta kai. Sairaiden huoneessa riittää siis muitakin kaltaisiani köyhiä paskiaisia. Sossulle selitän samat litaniat, joita selitin jo aiemmin toiselle Sossulle, jonka mielestä en ollut tarvinnut Vanhoja markkoja. En silloin viitsinýt taistella. Ajattelin, että mennään sitten kadulle. Ainakaan alemmas en enää pääsisi yskimään keuhkojani pihalle. Sossu selittää, että hän on yhteydessä sinne ja sinne. Aivan varmasti hän

On aika lopettaa tarinani. Voitte uskoa tai olla uskomatta tätä tekelettäni. Se riippuu teistä. En koskaan kirjoittanut sitä Mestariteosta, jota varten luulin olevani olemassa. Tuhlasin elämäni joutavaan, juopotteluun, aikailuun, tappavaan epävarmuuteen, epäonnistuin lähes kaikessa. Jos en itse pilannut kaikkea, joku muu pilasi puolestani. Olen ollut liian luottavainen ja avautunut ventovieraille. Sitä on käytetty minua vastaan ja tehty minusta Pelle, joka olen. En koskaan löytänyt Rakkautta. Ja nyt on aivan liian myöhäistä. Aivan liian myöhäistä. Rakkautta ei ole. On armoton Aika ja se ei anna anteeksi. Myöhemmin, aivan nyt, tuli valo. Ei ole merkitystä kuolinko vai jäinkö elämään. Oli valo. Sen täytyy riittää.  Minä suljen nyt Sairaiden huoneen oven. Uskon, että elämässä on jotain hyvää ja katson hiljaa ylös.