Rumasatu

Herään Sairaiden huoneesta vessan lattialta. Huoneeni on tavallinen huone kliinisine hajuineen, joita kylläkin höysti vuoteenomana olevien huonekaverien piereskely ja tuskanhiki. Tuo cocktail taisi olla minulle liikaa. En ollut sitä pyytänyt. Olin ehtinyt painamaan Hoivaajan kutsunappia. Ympärilläni lattialla on kusta ja lavuaarissa verta sekä valkoista vaahtoa. Kaikki tämä on minusta lähtöisin.  Olin saanut jonkinlaisen kohtauksen. Juoppokramppi se ei voinut olla, sillä juomisesta on jo aikaa. Olin jopa jo selvinnyt. Kenties Kaatumatauti? En tiedä, kauanko olin maannut lattialla. Ehkä vain hetken. Ehkä minuutteja. Minähän olin tajuton. Sairaiden huoneeseen olin joutunut hengitysvaikeuksien takia. Keuhkoni olivat tulessa ja limassa yhtä aikaa. Henki ei kulkenut. Pidätyskykyni oli katoamassa. Kusin jo alleni, kun en ehtinyt edes sängystä kuselle. En pystynyt nukkumaan. Istuin ja yskin. Edes Tupakkaa en ollut polttanut ja se oli varma merkki siitä, että olin todella sairas.  Olin

Suojanani oleva verho revitään auki Sairaiden huoneessa. Herään kiukustani, kun muistelin Miesten koulua, josta vielä myöhemmin lisää. Mutta tuo vitun verho, välillä tuo verho taas jätetään auki, ettei edes kääntyä voi huomaamatta. Herra ja hidalgo eli Päällikköparantaja on saapunut Keuhkosairaiden osastolle. Korviini särähtää silti ikävästi, kun tämä erikseen mainitsee kierrollaan Parantajaopiskelijoille minun olevan Obiisi eli vakavasti ylipainoinen.  Enhän minä nyt niin lihava ole. Kertoisit ennemmin mikä minua vaivaa. Kauhuvirus minulla ei testien mukaan ollut, vaikka olin ollut hyvin sairas jo silloin, kun Kauhuvirus tuli Pohjoiseen maahan. Mitään varmuutta siitä ei ole, että olisin Kauhuviruksen sairastanut. Kuka tietää. Parantajaopiskelijoille olen rohiseva ja vinkuva Lihapala, eihän heillä ole hajuakaan minun nimestäni. Tuskin edes muistaisivat minua, jos näkisivät Pääkaupungilla. Aikansa Päällikköparantaja heille jotain paasaa, mikä unohtui saman tien mielestäni. Hän

  On Kauhuvirusaika Sairaiden huoneessa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei vieraita ole luvassa. Minua se ei haittaa, eipä juuri kukaan ole ilmoittanut kiinnostustakaan vierailuun.  Tosin viettäisin vain viikon tai kaksi Sairaiden huoneessa, jos en saa uutta kohtausta, joten ei siihen olisi tarvettakaan. Tuskin niitä vieraita muutenkaan olisi tulvinut ovista ja ikkunoista. Olen tehnyt hyvää työtä itseni eristämisessä Ihmisistä. Kukaan ei soitakaan minulle, sillä kaikki tietävät, että puhelin on minulla aina äänettömällä, enkä halua keskustella Ihmisten kanssa. Olen minä hankala tapaus. Vittumainen ja yksin. Vieressä makaava Pappa piereskelee taas. Miten vitussa joku piereskelee koko ajan? Mutta eihän tästä laitoksesta omaa huonetta saa kukaan. Persaukinen kaikkein vähiten. Papalle saapuu yllättäen vieraita. Kuulen tietenkin kaikki. Näenkin, sillä Hoivaaja on taas jättänyt suuttumuksekseni verhon auki. Mikä helvetti siinä on, ettei sitä saa kiinni? Onneksi pystyn sentään käve

Kaverini K tuo ATK:ni kotoani Sairaiden huoneeseen. K on harvoja ystäviäni. Hän istuu hetken tapaamishuoneessa. Kauhuviruksen aikana ei kauan edes saa istua tapaamassa Potilaita Sairaiden huoneessa. Saati sitten Keuhkosairaiden osastolla.  K lähtee ja painelen tietokoneen kanssa huoneeseen. Menen huoneeseeni lukemaan sähköposteja, Muut ukot kuorsaavat, mitään muuta he eivät tee, paitsi syövät ja joskus piereskelevät.  Ei mitään mielenkiintoista. Naamakirjassa kiinnostus sairaalassa olooni on jo laantunut, jos sitä on ollutkaan. Olen täysin yksin, vaikka Sairaiden huoneessa ei voi olla yksin. Ei siellä ainakaan kirjoittaa pysty. Ja miksi ihmisten pitäisikään olla kiinnostunut elämästäni. Enhän minäkään ole heidän elämästään muuten kiinnostunut muuta kuin negatiivisessa mielessä, mutta harvoin he tarjoavat mitään ikävää ilokseni.Minulla taas ei ole mitään muuta kuin ikävää tarjolla Naamakirjan lumemaailmaan. En osaa liioitella tai menen aina liian pitkälle. Tarinastani puuttuu mukavu

Tilanne oli jo mennyt sellaiseksi, että olin menossa Uskonmiehen puheille. Ei, kukaan ei ollut kuollut. Tai no, itselläni se oli jo lähellä. Ajattelin, että Uskonmies auttaisi sieluni tuskissa. Niitähän minulla riitti ja riittää. Kuolemankin taakse. Olin tosin epävarma, kykenisikö auttamaan minua. Kaikkien vähiten pystyn itse auttamaan itseäni, mitä nykyään neuvotaan Lampaille sielun tuskii, ettö yksin on selvittävä. Siispä marssin Uskonmiehen puheille ilman enempää paskanjauhamista. Olin jopa kohtuullisessa kunnossa. Krapula oli vain lievä. Sen verran minussakin oli pyhyyttä, etten kehdannut kännissä mennä Uskonmiehen puheille. Juuri muualla se ei ole haitannut.  Tosin mitä se olisi haitannut, kun Kauhuviruksen vallitessa jokaisen oli pidettävä kuonokoppaa. Koska Uskonmies oli ollut pappina Paskalähiöissäkin, niin kyllä hän tiesi, mitä kaltaistani reppanaa vaivasi. Maailma potkinut päähän etc. Hän ei kuitenkaan tuominnut, ei kysellyt tilejä ja kuitteja. Kunhan saan itseni j