Rumasatu

Kaverini K tuo ATK:ni kotoani Sairaiden huoneeseen. K on harvoja ystäviäni. Hän istuu hetken tapaamishuoneessa. Kauhuviruksen aikana ei kauan edes saa istua tapaamassa Potilaita Sairaiden huoneessa. Saati sitten Keuhkosairaiden osastolla.  K lähtee ja painelen tietokoneen kanssa huoneeseen. Menen huoneeseeni lukemaan sähköposteja, Muut ukot kuorsaavat, mitään muuta he eivät tee, paitsi syövät ja joskus piereskelevät.  Ei mitään mielenkiintoista. Naamakirjassa kiinnostus sairaalassa olooni on jo laantunut, jos sitä on ollutkaan. Olen täysin yksin, vaikka Sairaiden huoneessa ei voi olla yksin. Ei siellä ainakaan kirjoittaa pysty. Ja miksi ihmisten pitäisikään olla kiinnostunut elämästäni. Enhän minäkään ole heidän elämästään muuten kiinnostunut muuta kuin negatiivisessa mielessä, mutta harvoin he tarjoavat mitään ikävää ilokseni.Minulla taas ei ole mitään muuta kuin ikävää tarjolla Naamakirjan lumemaailmaan. En osaa liioitella tai menen aina liian pitkälle. Tarinastani puuttuu mukavu

Tilanne oli jo mennyt sellaiseksi, että olin menossa Uskonmiehen puheille. Ei, kukaan ei ollut kuollut. Tai no, itselläni se oli jo lähellä. Ajattelin, että Uskonmies auttaisi sieluni tuskissa. Niitähän minulla riitti ja riittää. Kuolemankin taakse. Olin tosin epävarma, kykenisikö auttamaan minua. Kaikkien vähiten pystyn itse auttamaan itseäni, mitä nykyään neuvotaan Lampaille sielun tuskii, ettö yksin on selvittävä. Siispä marssin Uskonmiehen puheille ilman enempää paskanjauhamista. Olin jopa kohtuullisessa kunnossa. Krapula oli vain lievä. Sen verran minussakin oli pyhyyttä, etten kehdannut kännissä mennä Uskonmiehen puheille. Juuri muualla se ei ole haitannut.  Tosin mitä se olisi haitannut, kun Kauhuviruksen vallitessa jokaisen oli pidettävä kuonokoppaa. Koska Uskonmies oli ollut pappina Paskalähiöissäkin, niin kyllä hän tiesi, mitä kaltaistani reppanaa vaivasi. Maailma potkinut päähän etc. Hän ei kuitenkaan tuominnut, ei kysellyt tilejä ja kuitteja. Kunhan saan itseni j

Herään Sairaiden huoneesta vessan lattialta. Huoneeni on tavallinen huone kliinisine hajuineen, joita kylläkin höysti vuoteenomana olevien huonekaverien piereskely ja tuskanhiki. Tuo cocktail taisi olla minulle liikaa. En ollut sitä pyytänyt. Olin ehtinyt painamaan Hoivaajan kutsunappia. Ympärilläni lattialla on kusta ja lavuaarissa verta sekä valkoista vaahtoa. Kaikki tämä on minusta lähtöisin. Olin saanut jonkinlaisen kohtauksen. Juoppokramppi se ei voinut olla, sillä juomisesta on jo aikaa. Olin jopa jo selvinnyt. Kenties epilepsia? En tiedä, kauanko olin maannut lattialla. Ehkä vain hetken. Ehkä minuutteja. Minähän olin tajuton. Sairaiden huoneeseen olin joutunut hengitysvaikeuksien takia. Keuhkoni olivat tulessa ja limassa yhtä aikaa. Henki ei kulkenut. Pidätyskykyni oli katoamassa. Kusin jo alleni, kun en ehtinyt edes sängystä kuselle. En pystynyt nukkumaan. Istuin ja yskin. Edes tupakkaa en ollut polttanut ja se oli varma merkki siitä, että olin todella sairas. Olin yritt