Rumasatu

Oli lauantai-iltapäivä Paskalähiössä joskus Lama-aikana. En muista vuodenaikaa, onko sillä väliäkään. Kaikki ne ovat samaa paskaa eri paketissa.  Olin painunut huoneeseeni. Viikonloput olivat ainoa keino, joilla selvisin ilman Itsemurhaa Lastenopetuslaitoksesta. Silloin sain olla rauhassa. Sain vaipua unelmiin ja kirjoihin.Todellisuudessa ei juuri ollut mitään mieltä kohottavaa. Tuolloin ei ollut Törkyverkkoa häiritsemässä kaikkea elämässä. Törkyverkko on tuonut rumuuden vieläkin rumemmaksi. Tuolloin kyllä tuli Puputyttö-videoita televisiosta iltamyöhään. Maa oli vapautumassa runkkareille. Lueskelin huoneessani, joka oli tyypillinen Paskalähiön huone. Ei niiden ulkonäköä edes viitsi selittää. Jonnekin Ihmiset oli tungettava. Talvisin sisälle tunkeutui töihinsä lähtevien töitään inhoavien Ihmisten autojen bensan tympeä katku. Minulla oli sentään sänky ja pöytä. Siinä se oli. Ja paljon Kirjaston kirjoja. Olin nörtti silloin, kun se oli vielä huono asia.  Todennäköisesti luin kirjaa

Lastenopetuslaitosta vastapäätä sijaitsevassa Lukiossa oli Penkinpainajaiset. Jo kuorma-autoihin tälläytyneet Abit heittelivät karkkia hiekan ja lumen sotkemalle paskaiselle maalle. Pohjoisessa maassa olivat lumet loppumassa. Itse en niitä vitun karkkeja suostunut lumihangesta nostamaan kuin jokin Kulkukoira. Joku ylpeys minullakin, kaivakoot muut karkkejan vaan paskaisesta lumihangesta. Ja niin kaivoivatkin. Jo lapset ovat nautinnonhaluisia ja kaikki ilmainen maistuu hyvältä. Minä vain seurasin menoa. Ajattelin, että olisinpa itsekin tuossa vaiheessa elämää. Sen täytyisi olla hienoa. Se päivä tuli, kun omat penkkarit koittivat. Olin niin kännissä, etten muistanut taaskaan päivästä mitään. Minut oli kuulemma heitetty lavalta pois ennen kuin pääsin edes ajelulle.. Kuinkas ollakaan, häiriköt päättivät heitellä abien päälle katolta kylmää vettä ja lumipalloja. Samaan tyyliin kun he heittelivät lumipalloja mummoja päin edellisenä päivänä.  Seurasi ankara takaa-ajo. Abit saivat kiin

Konttaan Lastenopetuslaitoksen edessä kivikossa. Sinne on minut pakotettu kädestä pitäen, väkivallalla uhkaillen. Miksikö? Ihmisten sairas mieli on täynnä mitä kirjavimpia haluja nöyryyttää toista ihmistä. Pelkästään jo siksi, että se sattuu siirtymään Lastenopetuslaitoksen oppilaasta toiseen kuten tässä minun valitettavassa tapauksessani. Olin kuullut sanasta mopottaminen. Se tarkoittaa juuri tätä mitä nyt tapahtui ja sillä on tietenkin peloteltu hyvissä ajoin. Ihmisiä hallitaan pelolla pienestä pitäen. Pelolla, että jotain tapahtuu, jos et toimi muiden tahdon mukaan. Tämä on kuulemma mopottamista. Ei siitä pidä loukkaantua, näin on tehty aina, väitettiin. Tämä on riitti, vaikka mopottajat tuskin edes tiesivät, mitä riitti tarkoittaa. Kiusaamista se oli. Nöyryyttämistä. Loputonta kiusaamista, odottaen murtumistasi. Välituntivahti en muista nähneeni Lastenopetuslaitoksessa koskaan. Siellä saivat sudet syödä lampaansa rauhassa. Konttaan aikani kivikossa ja se tekee kipeää, mutt

Kellot soivat. Tuo kauhea ääni Lastenopetuslaitoksessa. Kuljen oppitunnille Lastenopetuslaitoksen pihalla, joka oli helvetin juonikas rääkätyn ja kiusatun lapsen silmin katsottuna. Laitokseen päästäkseen oli kömmittävä iso mäki ylös. Laitokseen oli mentävä, kun ei uskaltanut olla menemättäkään. Kuinkas ollakaan tielleni ilmestyy taas psykopaattinuoria. Sellaisia he todella useimmat olivat. Tietenkin yksi heistä väitti hetken päästä, että en kuulemma saisi kävellä heidän ohitseen siitä mistä kävelen. Ei riittänyt että tönivät ja potkivat käytävillä. Johan nyt on kumma. Joko kävelykin on kielletty, olemassaoloni jo oli. Jostain ihmeestä saan voimaa sanoa, että kävelen juuri siitä mistä itse haluan. Ja niin tein. Olin varma, että päälleni käydään. Eihän tästä voi rangaistuksetta selvitä? Näin ei kuitenkaan tapahdu. Joku näistä kaivaa ruokalasta kaivamansa ruokailuveitsen esiin. Nauran pelon ja hämmästyksen täyttämää naurua. Silläkö meinaa minut tappaa? Kyllä siinä työtä häne

Kirjoittelen kotona humalapäissäni Naamakirjaan ja haukun ihmisiä. Tästä on tullut harrastukseni potkut saatuani. Häiriköidä ihmisiä ilman, että minun tarvitse nähdä heidän vittumaisia naamojaan. Minua yksinkertaisesti vitutti ihmiset, ihan joka ikinen. Ennen katkerien juoppojen piti mennä sentään Paskalähiön kaupan tai juna-aseman eteen haukkumaan ihmisiä. Nyt sen voi sentään kätevästi tehdä kotoaan ja sammua kotisohvalle illan päätteeksi. Ei tarvitse pelätä edes Miekkapoliisin pahnoja. Niin. Olenhan lähes jatkuvasti kännissä ja helvetin katkera koko maailmalle. Missä on minun menestykseni? Missä lukuisat naiseni? Onhan tässä niiden eteen paiskittu ja siedetty nöyryytystä ja suoranaista paskaa. Eihän minulla näistä ollut koskaan mitään. Menestystä janoavana paskiaisena surkimuksena olo oli helvetin kuluttavaa. Ihmisten typeryys ja teennäisyys laukaisi minussa ylimääräistä raivoa, jota humalatila ei ainakaan hillinnyt. Kaverit ovat aina vain vähemmässä. En tosin ketään kavereita

Sossu, joka oli vihdoin suostunut ottamaan minut vastaan, ehdotti minua menemään Tuliliemiklinikalle. Siinä vasta on turha paikka, jos ei ole katkaisuhoitoa vailla ja niin kovaa putkea en pystynyt koskaan vetämään, että siihen asti olisi päästy. Olin toki tuupertunut muutamaan otteeseen, mutta viinakramppeja ei sentään minulla ollut. Kai. Ei kai kännissä voi kramppailla. Vai voiko? Sain pääni selvitettyä yleensä siinä vaiheessa kun Vanhat markat loppuivat. Ja ne loppuivat aina ennen katkaisuhoidon tarvetta. Helvetinmoiset krapulat henkisine ja fyysisine riivaajineen sai tuta siitäkin huolimatta. Sellaista painajaista ei ole, jota en olisi nähnyt. Tuliliemiklinikalla saa kyllä tilittää elämänsä kurjuutta, mutta se kaikki pitää pystyä sitten tekemään selvin päin. Tähän on tietenkin harva juoppo valmis. Puhumattakaan, että luottaisi kehenkään tai mihinkään.  Juopothan nimenomaan juovat siksi, etteivät selvin päin halua kohdata paskapäisyyttään ja ennen kaikkea paskaa maailmaa. Itses

Poikkeuksellisesti olen ollut poissa kotoa. Olisiko ollut joku Lastenopetuslaitoksen syyslukukauden päätösjuhla. On talvi-ilta joka tapauksessa ja pimeää kuin hevosen perseessä niin kuin Pohjoisessa maassa aina talvisin on. Tallustelen kotirappuun Paskalähiössä. Rappu on sellainen syvennysrappu, joita näkee enää harvoin. Kai pyöräkellarin takia, josta nämä paskiaiset täällä varastavat kaiken irtoavan. Tällä kertaa pyöräkellarin edessä retkotti impparipoika. Kai sen takia oli tullut tuohon imppaamaan, koska syvennyksessä ei ollut kylmä. Pussi kourassaan hän siinä istuskeli. Paskalähiössä oli imppaus ongelma. Nämä typerät paskiaiset hommasivat liimoja sun muita impatakseen. No kyllähän niilläkin pää meni sekaisin, kun tarpeeksi kauan jaksoi. Sitten teolllisuusherrat keksivät sellaisia liimoja, joilla ei imppaaminen enää kannattanut ja ongelma poistui. Mutta aina joku haluaa päänsä jollain sekaisin. Niin minäkin. Mietin, että potkaisenko poikaa päähän. Tämäkin pikkumulkku saatto

Lastenopetuslaitoksessa oli piinallinen tapa viedä luokkani joka kevät Leirilaitokseen. Se satutti, sillä olin onnistunut välttämään ripillemenon ja kaikki muut velvollisuudet, mihin yhteiskunta yritti minua saada. Mutta tästä en päässyt luikertelemaan. Minä tietenkin pelkäsin ja inhosin hetkeä kuin ruttoa. Moukkien kanssa oli vietettävä vielä, jos ei nyt vapaaehtoisesti, niin ainakin pakolla vapaa-aikaa. Leirilaitos oli, ironista kyllä, vanhassa Lastenopetuslaitoksessa, jossain hevon vitun kuusessa. Läheltä kulkivat junat suoraan Itäiseen maahan. Majoittuminen kaikkien viheliäisten kakaroiden kanssa entisissä luokkahuoneissa. Sitten nämä idiootit saivat päähänsä mennä ryyppäämään Tulilientä salaa. Teini ei varmaankaan paljastu humalatilasta aikuiselle. Kun eivät ne voineet siellä metsässä koko yötäkään olla. Luokan häiriköt oli siirretty jo Tarkkailuluokalle aiemmin, niin nämä nörtitkin rohkaistuivat isottelemaan. Häiriköillä oli sentään munaa jättäytyä tästä yhteiskunnan pelle

Oli Lastenopetuslaitoksen päättäjäispäivä. Kauan odottamani päivä. Kuritushuoneeni ilman syytä loppuisi. Istuin todistus kädessäni luokassa paskaisissa vaatteissani. Tunnen jostain syystä kaihoa. Voiko kärsimykseen rakastua? Mistään muusta ei voi olla kyse. Tunsin surua jopa kun vielä vittumaisempi nöyryytyslaitos Miesten koulu päättyi. Koko elämäni on ollut pompottelua alusta loppuun. Olen itse antanut tehdä sen ja se on tragedia. Nöyryytys oli kaiken alku, tämän tekeleen alku. Vain pelkuruus on estänyt minusta tulemasta rikollista. Se ammatti olisi sopinut minun vihamieliselle ja katkeralle, ihmisistä piittaamattomalle luonteelleni. Todistukseni oli kohtalainen. Keskiarvo oli yli kahdeksan. En ollut lahjonut Kaitsijoita millään tavoin. Sitä voi pitää hyvänä saavutuksena. Eihän kukaan ollut kiinnostunut koulunkäynnistäni. En tehnyt kertaakaan läksyjä koko Lastenopetuslaitoksen aikana. Miksi olisin? Ei siitä Laitoksesta mitään menestyjiä olisi tullut. Vaatetukseni on juhlapäiv