Rumasatu

Palataan tämän tekeleen tarinassa vuosikymmeniä taaksepäin.  Halusitte tai ette, niin nyt alkaa valittaminen kurjasta Lapsuudesta. Tiedän, tätä samaa paskaa ovat jo Tarinoiden kertojien Kirjat täynnä. Ne ovatkin vain sellaisten Tarinoiden kertojien tuotoksia, joille tärkeintä on kutsua itseään Tarinoiden kertojaksi. Minua Äidinkielenkaitsija jo kielsi haaveilemasta Tarinoiden kertojan urasta ja antoi Aineesta vitosen. Ihan vai vittuillakseen, koska voi.  En vain hölmö kerrasta uskonut vaan jatkan epätoivoisia yrityksiäni Tarinoiden kertojana. En ole ikinä uskonut mitään kerrasta vaan toistanut virheet kerta toisensa jälkeen. Minä en ole mikään vitun Tarinoiden kertoja, kunhan kirjoittelen Törkytelevision ohjelmien lomassa paskoja tarinoita. Tämä paskaläjä, jota Lastenopetuslaitokseksi kutsuttiin, oli Köyhän kaupungin kusisimpaan Paskalähiöön rakennettu joskus 1950-luvulla. Myöhemmin kun Köyhien lapsille annettiin mahdollisuus opiskella vähän enemmän, siitä tehtiin Lastenopetusla

Näen Lastenopetuslaitoksen ensimmäistä kertaa unessani Sairaiden huoneessa. Nehän väittävät, että käsittelemättömät ongelmat palaavat uniin. Totta vitussa palaavat. Jo Alalastenopetuslaitoksesta kävimme tutustumassa tähän Lastenopetuslaitokseen. Aistin jo silloin ongelmia, ja niitä toden totta tuli. En vain tiennyt Lapsi kun olin, kuinka vittumaisia ja ilkeitä paikkoja, että muistoja tämä Paskaäjä minuun toden totta raapisi. Pidin Alalastenopetuslaitoksesta. Siellä minua ymmärrettiin, eikä maailma ollut niin julma, kuten huomasin sen karmeimmalla tavalla kohta olevan. Siihen Uneen, unessa kuikuilin Lastenopetulaitoksen pitkillä käytävillä, aivan kuten oli mennyt oikeassakin elämässä. Vielä vittumaisempaa oli tutustua uusiin Luokkatovereihin. Sana Toveri on kyllä tässä suhteessa lähinnä vitsi. Toveruus oli yhtä kaukana tästä kuten toisesta Paskaläjäpaikasta eli Miesten koulusta. Mutta mentävä molempiin oli, kun muitakaan mahdollisuutta ei annettu. Ahdistus, kylmä hiki ja tuska ol

Seuraavaksi suunnistamme yhteen tragediani alkusyyhyn, Paskalähiöön.  Mikään tekele kun ei olisi mitään ilman ankeaa lapsuutta. Laskeutukaamme Paskalähiöön. Sidon farkkujani yhteen narulla ennen Lastenopetuslaitokseen lähtöä. Lähdin sinne vittuuntuneena ja ahdistuneena kuten jokaikinen aamu lähdin. Läksyjä en ole tehnyt, niin kuin en tehnyt kertaakaan koko laitoksen aikana. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut teinkö niitä vai en. Järjestelmälle yhdellä lapsella ei ole mitään merkitystä. Suljen kotioven ja laahaudun Linja-autopysäkille ja odotan autoa numero 13. Todellakin, epäonnen numero. Linja-autopysäkki nököttää harmaan Paskalähiön keskellä vastapäätä ruokakauppaa, josta jo krapulaiset hakivat aamulla Tuliliemiään. Paskalähiö ei ollut ulkonäöltään ankein, Ihmiset olivat. Lapsuudessani rumuus oli kauneutta, mutta ruma Paskalähiö oli, kuten kaikki vastaavat.  Varsinkin Lainasto oli minulle tärkeä, luin koko Lainaston läpi. Silloin ei ollut Törkyverkkoa aikaa verottamassa.

Eräät hautajaiset liittyen Lastenopetuslaitokseen. En olisi ollenkaan halunnut lähteä, koska se tiesi ylimääräistä lauantaita typerien Teinien kanssa. Mutta eihän tuohon aikaan edes voinut viime hetkellä viestittää olevansa kipeänä, kun ei ollut Kännyköitä apuna pakoilussa. Lastenopetuslaitosta riivasi itsemurha-aalto. Teinejä kaatui kun heinää. Ajat olivat ankeat ja Pohjoinen maa Maailman onnettomin maa. Niin kuin se on vieläkin oikeasti. Ihmiset vain elävät valheessa. Enpä minä muiden murheista tiennyt tai välittänyt. Minulla oli omani. Lastenopetuslaitos oli minulle niin kova paikka, etten koskaan opiskellut myöhemmin mitään.  Kävin vaan Tarinakursseja, mutta niissäkin minua kiinnosti eniten niihin liittyvä ryyppääminen. Tarinoitani tai minua ei kukaan pitänyt minään.  Minua on ollut vaikea ymmärtää ja minä en ole ymmärtänyt ketään. Minut on musertanut jo se, että kengännauhani aukeavat pahemmista vastoinkäymisistä puhumattakaan. Hautajaiset olivat Köyhän kaupungin Hautausmaa

Syksyinen iltapäivä Laman harmaana köyhässä Lastenopetuslaitoksessa. Päivä yksi muiden joukossa, kunnes alkoi tapahtua.Tai jotain joka päivä tapahtui, mutta en onneksi muista. Yleensä pahaa. Parin muun Tyypin kanssa seisoskelen urheilukentän laidalla. En tiedä miksi, kai minulle oli tullut heille jotain asiaa tai he olivat lyöttäytyneet väkisin seuraani. Useimmiten korkeintaan vittuilemaan minulle. Yhtäkkiä kauempaa porhaltaa Poika perässään lauma verenhimoisia Nuoria. Poika tarraa vieressäni olevaan Tyyppiin ja alkaa pieksää tätä. Ihmettelen mistä on kyse, mutta olen tyytyväinen, etten itse joudu uhriksi. En ala kyselemään. Väistyn kauemmaksi. Kaikki kävi niin nopeasti. Poika lentelee kuin räsynukke, kun tämä Miekkavartijan pojaksi tiedetty poika pieksee uhriaan. Voiko mitään naurettavampaa olla? Tätä jatkuu yllättävän kauan. Koska en jaksa katsella moista teurastusta, kävelen pois. Muut jäävät riemuitsemaan ja aivan oikeasti hurraamaan kuin verenhimoinen lynkkausjoukko paikall

Pyöräilin Lastenopetuslaitokseen. Itse Laitosta en inhonnut vaan sen Oppilaita. Lähes jokaista, sillä Ystäviksi luulemanikin paljastuivat Kiusaajiksi.  Kaitsijoiden kanssa tulin hyvin toimeen ja he pitivät minusta. Joissakin asioissa saatoin tietää enemmän kuin he. Ei se minusta Neroa tehnyt, taso oli vain nyt niin huono. Heille hyväkäytöksinen Oppilas oli ihmetys sen paikan hirviöiden seassa. Kun olisivat Kaitsijat vain tienneet, mitä sisimmässäni ajattelin. Sekopäisiä ajatuksia. Minua vainosi pyörämatkalla Lastenopetuslaitokseen eräs Tyttö, joka teki tilanteesta entistäkin nöyryyttävämmän. Kyllä, Paskalähiössä jopa tytöt olivat ilkeitä, pojiltahan se oli jo itsestäänselvyys. Yleensä minua vainosivat vain pojat. Tyttö oli minua vanhempi. En tiennyt, miksi hän minua vihasi, en edes tuntenut häntä. Ei se ainakaan rakkautta ollut. Olin tottunut siihen, että minua vihattiin, vaikka en tiennyt syytä. Näin oli ollut jo pienestä pitäen.  Tämä tyttö potkaisee pyörääni tullessaan vasta

Seison bussipysäkillä Paskalähiön keskustassa. Talvisen harmaana päivänä Ihmisiä kyhjöttää bussipysäkin alla siellä täällä muovikasseineen odottaen pääsyä tylsään kotielämäänsä.  Kaikki katsovat lasittunein silmin eteensä, ikään kuin ketään muita ihmisiä ei olisi paikalla. Eikä olekaan. Jokainen Ihminen on yksin. Varsinaista Lama-aikaa Ihmisten päässäkin vuosikymmenestä toiseen. Olen päässyt Lastenopetuslaitoksesta aiemmin. Olin myös saattanut karata ikkunasta perjantain viimeisenä matikantunnilla, kuten tapana oli. Minä Pelkurina perässä kun en uskaltanut yksinkään jäädä, mutta helpotuksen huokauksin pääsin usein kotiin Lastenopetuslaitoksesta ikkunan kautta. Viimeisenä minut valittiin hirvityslajia eli Kauhupalloakin pelaamaan. Olin viimeinen Ihminen, jota haluttiin missään. Halusin tosin ulkopuolella kaikesta ja sitä toden totta olin. Tuolloin Paskalähiössä vainosi ikäisiään Kiertäjänuorten jengi. Yksi näistä epeleistä pääsi yllättämään minut lakeijoineen. Kiertäjäpoika oli

Lastenopetuslaitoksen Siistijällä oli kähisevä ääni kuin vanhalla Juopolla. Sehän hän saattoi olla. Tuolloin minulla oli vielä varaa kritisoida Juoppoja, mutta ei ole enää. Eukko kähisee pitkän käytävän toisessa päässä. Jokainen kerta kun odotin pääsyä kemian tunnille. Ilmeisesti aikataulut osuivat yksiin. Olimme katselleet koko lukukauden videoita kemian tunnilla. Edellisellä lukukaudella saimme katsoa vapaasti kokeiden vastaukset kirjasta.  Siitäkin huolimatta heikoimmat eivät pärjänneet. Kertoo jotain sen paikan tasosta ja joidenkin tyhmyydestä. Millainen ihminen ei pärjää kokeissa, jos hänellä on oppikirjakin käytettävissä. Kaitsijalle ei voinut olla vihainenkaan. Hän oli Vanha Mies, joka odotti eläkkeelle pääsyä. Ihme jos on enää elossakaan. Ei hän halunnut tapella Kakaroiden kanssa. Hän halusi, että Kakarat pitäisivät hänestä. Viimeiset vuodet Kaitsijana olisivat näin helpompia. Nyt oli Kaitsija vaihtunut. Tämän uuden päälle oli tapana räkiä, kun hän askelsi teryleenihousui

Lastenopetuslaitostoverini tarjoaa minulle munalikööriä.  Tai no, en Toverista tiedä, mutta aikaa oli joskus pakko tappaa jonkun muunkin kanssa kuin itseni. Varsinkin jos Tuliilientä on ollut tarjolla, olen ollut aina mukana. Jo ennen kuin minusta tuli Juoppo. Minähän join alusta alkaen, vaikka Tuliliemi maistui pahalle. Lastenopetuslaitostoverini ojensi sitten seuraavasta pullosta Minttuviinaa. Se maistui jo paremmalta. En tiedä, miksi hän halusi minua juottaa. Jotkut Ihmiset haluavat nähdä minua kännissä, joskaan ei valitettavasti enää. Olen liian rasittava tai sammun.  Ehkä olin sanonut, että juodaan pois tai hän vain halusi nähdä, että tulen humalaan. Sehän on hauskaa nähdä, kun joku reppana tulee känniin ja ivailla sitten. Hyppytunneilla sitten kävin maistelemassa hänen Isänsä Tuliliemikaappia aina uudelleen. Enhän minä varsinaisesti humalass

Raaka Tappoelokuva pyöri Lastenopetuslaitoksen historian tunnilla. Suurin osa Oppilaista istui pulpeteissaan rötköttäen väsyneen ja kyllästyneen näköisinä kuten aina.  Osalle lukeminen ja kirjoittaminenkin on vaikeaa. Niin kai minullekin, kun ei niitä taitoja ollut kunnolla edes opetettu. Melkein kaikki olen oppinut itse. Hyvässä ja pahassa.  Mikään ei ole vittumaisemman näköistä kuin tylsistynyt ja riidanhaluinen Teini. Ja sitähän he ovat kaikki. Oppilaat eivät olleet kiitollisia opin mahdollisuuksistaan. He eivät ole kiitollisia mistään. En muista miksi Tappoelokuva pyöri, meillä taisi olla lupa tuoda tuolloin Suosikkieläväkuva tunnille. Minun suosikkieläväkuvani oli tämä mainitsemani Elävä kuva ja sen toin sitten tunnille. Äärimmäisen raaka kuvaus Tappajista koulutusleirillä ja sen jälkeen tositoimissa itse Tappotantereella. Nautin Oppilaiden kiusallisista hetkistä heidän katsoessa Elävää kuvaa. Minulle tämä oli ilon hetki. Ilon Ihmiset olivat jo vieneet minulta pois. Olin sa

Oli lauantai-iltapäivä Paskalähiössä joskus Lama-aikana. En muista vuodenaikaa, onko sillä väliäkään. Kaikki ne ovat samaa paskaa eri paketissa.  Olin painunut huoneeseeni. Viikonloput olivat ainoa keino, joilla selvisin ilman Itsemurhaa Lastenopetuslaitoksesta. Silloin sain olla rauhassa. Sain vaipua unelmiin ja kirjoihin.Todellisuudessa ei juuri ollut mitään mieltä kohottavaa. Tuolloin ei ollut Törkyverkkoa häiritsemässä kaikkea elämässä. Törkyverkko on tuonut rumuuden vieläkin rumemmaksi. Tuolloin kyllä tuli Puputyttö-videoita televisiosta iltamyöhään. Maa oli vapautumassa runkkareille. Lueskelin huoneessani, joka oli tyypillinen Paskalähiön huone. Ei niiden ulkonäköä edes viitsi selittää. Jonnekin Ihmiset oli tungettava. Talvisin sisälle tunkeutui töihinsä lähtevien töitään inhoavien Ihmisten autojen bensan tympeä katku. Minulla oli sentään sänky ja pöytä. Siinä se oli. Ja paljon Kirjaston kirjoja. Olin nörtti silloin, kun se oli vielä huono asia.  Todennäköisesti luin kirjaa

Lastenopetuslaitosta vastapäätä sijaitsevassa Lukiossa oli Penkinpainajaiset. Jo kuorma-autoihin tälläytyneet Abit heittelivät karkkia hiekan ja lumen sotkemalle paskaiselle maalle. Pohjoisessa maassa olivat lumet loppumassa. Itse en niitä vitun karkkeja suostunut lumihangesta nostamaan kuin jokin Kulkukoira. Joku ylpeys minullakin, kaivakoot muut karkkejan vaan paskaisesta lumihangesta. Ja niin kaivoivatkin. Jo lapset ovat nautinnonhaluisia ja kaikki ilmainen maistuu hyvältä. Minä vain seurasin menoa. Ajattelin, että olisinpa itsekin tuossa vaiheessa elämää. Sen täytyisi olla hienoa. Se päivä tuli, kun omat penkkarit koittivat. Olin niin kännissä, etten muistanut taaskaan päivästä mitään. Minut oli kuulemma heitetty lavalta pois ennen kuin pääsin edes ajelulle.. Kuinkas ollakaan, häiriköt päättivät heitellä abien päälle katolta kylmää vettä ja lumipalloja. Samaan tyyliin kun he heittelivät lumipalloja mummoja päin edellisenä päivänä.  Seurasi ankara takaa-ajo. Abit saivat kiin

Konttaan Lastenopetuslaitoksen edessä kivikossa. Sinne on minut pakotettu kädestä pitäen, väkivallalla uhkaillen. Miksikö? Ihmisten sairas mieli on täynnä mitä kirjavimpia haluja nöyryyttää toista ihmistä. Pelkästään jo siksi, että se sattuu siirtymään Lastenopetuslaitoksen oppilaasta toiseen kuten tässä minun valitettavassa tapauksessani. Olin kuullut sanasta mopottaminen. Se tarkoittaa juuri tätä mitä nyt tapahtui ja sillä on tietenkin peloteltu hyvissä ajoin. Ihmisiä hallitaan pelolla pienestä pitäen. Pelolla, että jotain tapahtuu, jos et toimi muiden tahdon mukaan. Tämä on kuulemma mopottamista. Ei siitä pidä loukkaantua, näin on tehty aina, väitettiin. Tämä on riitti, vaikka mopottajat tuskin edes tiesivät, mitä riitti tarkoittaa. Kiusaamista se oli. Nöyryyttämistä. Loputonta kiusaamista, odottaen murtumistasi. Välituntivahti en muista nähneeni Lastenopetuslaitoksessa koskaan. Siellä saivat sudet syödä lampaansa rauhassa. Konttaan aikani kivikossa ja se tekee kipeää, mutt

Kellot soivat. Tuo kauhea ääni Lastenopetuslaitoksessa. Kuljen oppitunnille Lastenopetuslaitoksen pihalla, joka oli helvetin juonikas rääkätyn ja kiusatun lapsen silmin katsottuna. Laitokseen päästäkseen oli kömmittävä iso mäki ylös. Laitokseen oli mentävä, kun ei uskaltanut olla menemättäkään. Kuinkas ollakaan tielleni ilmestyy taas psykopaattinuoria. Sellaisia he todella useimmat olivat. Tietenkin yksi heistä väitti hetken päästä, että en kuulemma saisi kävellä heidän ohitseen siitä mistä kävelen. Ei riittänyt että tönivät ja potkivat käytävillä. Johan nyt on kumma. Joko kävelykin on kielletty, olemassaoloni jo oli. Jostain ihmeestä saan voimaa sanoa, että kävelen juuri siitä mistä itse haluan. Ja niin tein. Olin varma, että päälleni käydään. Eihän tästä voi rangaistuksetta selvitä? Näin ei kuitenkaan tapahdu. Joku näistä kaivaa ruokalasta kaivamansa ruokailuveitsen esiin. Nauran pelon ja hämmästyksen täyttämää naurua. Silläkö meinaa minut tappaa? Kyllä siinä työtä häne

Kirjoittelen kotona humalapäissäni Naamakirjaan ja haukun ihmisiä. Tästä on tullut harrastukseni potkut saatuani. Häiriköidä ihmisiä ilman, että minun tarvitse nähdä heidän vittumaisia naamojaan. Minua yksinkertaisesti vitutti ihmiset, ihan joka ikinen. Ennen katkerien juoppojen piti mennä sentään Paskalähiön kaupan tai juna-aseman eteen haukkumaan ihmisiä. Nyt sen voi sentään kätevästi tehdä kotoaan ja sammua kotisohvalle illan päätteeksi. Ei tarvitse pelätä edes Miekkapoliisin pahnoja. Niin. Olenhan lähes jatkuvasti kännissä ja helvetin katkera koko maailmalle. Missä on minun menestykseni? Missä lukuisat naiseni? Onhan tässä niiden eteen paiskittu ja siedetty nöyryytystä ja suoranaista paskaa. Eihän minulla näistä ollut koskaan mitään. Menestystä janoavana paskiaisena surkimuksena olo oli helvetin kuluttavaa. Ihmisten typeryys ja teennäisyys laukaisi minussa ylimääräistä raivoa, jota humalatila ei ainakaan hillinnyt. Kaverit ovat aina vain vähemmässä. En tosin ketään kavereita

Sossu, joka oli vihdoin suostunut ottamaan minut vastaan, ehdotti minua menemään Tuliliemiklinikalle. Siinä vasta on turha paikka, jos ei ole katkaisuhoitoa vailla ja niin kovaa putkea en pystynyt koskaan vetämään, että siihen asti olisi päästy. Olin toki tuupertunut muutamaan otteeseen, mutta viinakramppeja ei sentään minulla ollut. Kai. Ei kai kännissä voi kramppailla. Vai voiko? Sain pääni selvitettyä yleensä siinä vaiheessa kun Vanhat markat loppuivat. Ja ne loppuivat aina ennen katkaisuhoidon tarvetta. Helvetinmoiset krapulat henkisine ja fyysisine riivaajineen sai tuta siitäkin huolimatta. Sellaista painajaista ei ole, jota en olisi nähnyt. Tuliliemiklinikalla saa kyllä tilittää elämänsä kurjuutta, mutta se kaikki pitää pystyä sitten tekemään selvin päin. Tähän on tietenkin harva juoppo valmis. Puhumattakaan, että luottaisi kehenkään tai mihinkään.  Juopothan nimenomaan juovat siksi, etteivät selvin päin halua kohdata paskapäisyyttään ja ennen kaikkea paskaa maailmaa. Itses

Poikkeuksellisesti olen ollut poissa kotoa. Olisiko ollut joku Lastenopetuslaitoksen syyslukukauden päätösjuhla. On talvi-ilta joka tapauksessa ja pimeää kuin hevosen perseessä niin kuin Pohjoisessa maassa aina talvisin on. Tallustelen kotirappuun Paskalähiössä. Rappu on sellainen syvennysrappu, joita näkee enää harvoin. Kai pyöräkellarin takia, josta nämä paskiaiset täällä varastavat kaiken irtoavan. Tällä kertaa pyöräkellarin edessä retkotti impparipoika. Kai sen takia oli tullut tuohon imppaamaan, koska syvennyksessä ei ollut kylmä. Pussi kourassaan hän siinä istuskeli. Paskalähiössä oli imppaus ongelma. Nämä typerät paskiaiset hommasivat liimoja sun muita impatakseen. No kyllähän niilläkin pää meni sekaisin, kun tarpeeksi kauan jaksoi. Sitten teolllisuusherrat keksivät sellaisia liimoja, joilla ei imppaaminen enää kannattanut ja ongelma poistui. Mutta aina joku haluaa päänsä jollain sekaisin. Niin minäkin. Mietin, että potkaisenko poikaa päähän. Tämäkin pikkumulkku saatto

Lastenopetuslaitoksessa oli piinallinen tapa viedä luokkani joka kevät Leirilaitokseen. Se satutti, sillä olin onnistunut välttämään ripillemenon ja kaikki muut velvollisuudet, mihin yhteiskunta yritti minua saada. Mutta tästä en päässyt luikertelemaan. Minä tietenkin pelkäsin ja inhosin hetkeä kuin ruttoa. Moukkien kanssa oli vietettävä vielä, jos ei nyt vapaaehtoisesti, niin ainakin pakolla vapaa-aikaa. Leirilaitos oli, ironista kyllä, vanhassa Lastenopetuslaitoksessa, jossain hevon vitun kuusessa. Läheltä kulkivat junat suoraan Itäiseen maahan. Majoittuminen kaikkien viheliäisten kakaroiden kanssa entisissä luokkahuoneissa. Sitten nämä idiootit saivat päähänsä mennä ryyppäämään Tulilientä salaa. Teini ei varmaankaan paljastu humalatilasta aikuiselle. Kun eivät ne voineet siellä metsässä koko yötäkään olla. Luokan häiriköt oli siirretty jo Tarkkailuluokalle aiemmin, niin nämä nörtitkin rohkaistuivat isottelemaan. Häiriköillä oli sentään munaa jättäytyä tästä yhteiskunnan pelle

Oli Lastenopetuslaitoksen päättäjäispäivä. Kauan odottamani päivä. Kuritushuoneeni ilman syytä loppuisi. Istuin todistus kädessäni luokassa paskaisissa vaatteissani. Tunnen jostain syystä kaihoa. Voiko kärsimykseen rakastua? Mistään muusta ei voi olla kyse. Tunsin surua jopa kun vielä vittumaisempi nöyryytyslaitos Miesten koulu päättyi. Koko elämäni on ollut pompottelua alusta loppuun. Olen itse antanut tehdä sen ja se on tragedia. Nöyryytys oli kaiken alku, tämän tekeleen alku. Vain pelkuruus on estänyt minusta tulemasta rikollista. Se ammatti olisi sopinut minun vihamieliselle ja katkeralle, ihmisistä piittaamattomalle luonteelleni. Todistukseni oli kohtalainen. Keskiarvo oli yli kahdeksan. En ollut lahjonut Kaitsijoita millään tavoin. Sitä voi pitää hyvänä saavutuksena. Eihän kukaan ollut kiinnostunut koulunkäynnistäni. En tehnyt kertaakaan läksyjä koko Lastenopetuslaitoksen aikana. Miksi olisin? Ei siitä Laitoksesta mitään menestyjiä olisi tullut. Vaatetukseni on juhlapäiv