Haukun ihmisiä Naamakirjassa

Kirjoittelen kotona humalapäissäni Naamakirjaan ja haukun ihmisiä. Tästä on tullut harrastukseni potkut saatuani. Häiriköidä ihmisiä ilman, että minun tarvitse nähdä heidän vittumaisia naamojaan. Minua yksinkertaisesti vitutti ihmiset, ihan joka ikinen.

Ennen katkerien juoppojen piti mennä sentään Paskalähiön kaupan tai juna-aseman eteen haukkumaan ihmisiä. Nyt sen voi sentään kätevästi tehdä kotoaan ja sammua kotisohvalle illan päätteeksi. Ei tarvitse pelätä edes Miekkapoliisin pahnoja.

Niin. Olenhan lähes jatkuvasti kännissä ja helvetin katkera koko maailmalle. Missä on minun menestykseni? Missä lukuisat naiseni? Onhan tässä niiden eteen paiskittu ja siedetty nöyryytystä ja suoranaista paskaa.

Eihän minulla näistä ollut koskaan mitään. Menestystä janoavana paskiaisena surkimuksena olo oli helvetin kuluttavaa.

Ihmisten typeryys ja teennäisyys laukaisi minussa ylimääräistä raivoa, jota humalatila ei ainakaan hillinnyt. Kaverit ovat aina vain vähemmässä. En tosin ketään kavereita halunnut.

Jo Lastenopetuslaitoksessa jos kavereita oli, he torjuivat ystävyyteni, kun joutuivat siitä pilkatuksi. Niinpä nytkin mieluiten ryypiskelin yksin. Saatoin itkeä itsesäälistä, kun muuten en enää kyennyt itkemäänkään.

Nämä typerät ihmiset sentään osasivat pitää kulissinsa. Sehän se tässä paskamaassa on tärkeintä. Kehuvat vielä idiootit kuinka ovat paiskineet orjatöitä, että pääsevät kertomaan ulkomaanmatkoistaan.

He ovat vain koneiston korvattavissa olevia osasia, jotka vielä halveksivat niitä, jotka ovat koneistosta pudotettu. Työtä se täytyy saatana tehdä. Vittu mitä paskaa.

Krapulassa selvittyäni sitten pelkäsinkin taas kaikkea mahdollista. Päivitykset voi aina poistaa, vitutusta ei koskaan. 

Jotkut ovat syntyneet painamaan tykkäys-nappulaa ja toiset vastaanottamaan niitä tykkäyksiä. Kuuluin ensimmäisiin.