Rumasatu

Minulla tai nimelläni ei ole merkitystä.  Asun yksin Pohjoisessa maassa. Olen yhtä vihattu, rakastettu ja mitäänsanomaton kuin kaikki muutkin. Olen oman itseni pahin vihollinen, vasta sitten tulevat muut Vihaajat.  Siinä ihmiset ovat oikeassa, minä en todellakaan halua olla laumassa juoksemassa minkään perässä heidän mukanaan. Typerät Ihmiset, Orjailijat.  Olen yksin, koska halusin näin. Minä en pidä Ihmisistä, en kenestäkään. En pysty luottamaan Ihmisiin, en halua olla heidän seurassaan. En pidä Ukoista, en Eukoista. En pidä Maailmansyleilijöistä enkä Rajojensulkijoista. En pidä Ihmisistä. Joten kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään. He ovat petollisia, julmiakin. Ihmiskunta on rappeutunut sielultaan ja moraali romahtanut. Niin minäkin. Olen kuin avoin haava kuolevassa sielussa. En ole Ihmisvihaaja, vältän vain Ihmisten seuraa, vaikka samaan aikaan haluan huomiota ja pelkään sitä. Minulla oli tai ei ole mitään tarkoitusta Elämässä. Olin liian kiltti ja kiltteyteni takia olen

Palataan tämän tekeleen tarinassa vuosikymmeniä taaksepäin.  Halusitte tai ette, niin nyt alkaa valittaminen kurjasta Lapsuudesta. Tiedän, tätä samaa paskaa ovat jo Tarinoiden kertojien Kirjat täynnä. Ne ovatkin vain sellaisten Tarinoiden kertojien tuotoksia, joille tärkeintä on kutsua itseään Tarinoiden kertojaksi. Minua Äidinkielenkaitsija jo kielsi haaveilemasta Tarinoiden kertojan urasta ja antoi Aineesta vitosen. Ihan vai vittuillakseen, koska voi.  En vain hölmö kerrasta uskonut vaan jatkan epätoivoisia yrityksiäni Tarinoiden kertojana. En ole ikinä uskonut mitään kerrasta vaan toistanut virheet kerta toisensa jälkeen. Minä en ole mikään vitun Tarinoiden kertoja, kunhan kirjoittelen Törkytelevision ohjelmien lomassa paskoja tarinoita. Tämä paskaläjä, jota Lastenopetuslaitokseksi kutsuttiin, oli Köyhän kaupungin kusisimpaan Paskalähiöön rakennettu joskus 1950-luvulla. Myöhemmin kun Köyhien lapsille annettiin mahdollisuus opiskella vähän enemmän, siitä tehtiin Lastenopetusla

Jaffa-Toni istuskeli tyhjässä omakotitalossaan, kun Kuvaajan kanssa astumme sisään ”kartanoon”. Hän oli eronnut huomattavasti vanhemmasta Rakkaastaan.  Olisiko Muori tajunnut tilanteen mahdottomuuden? Pariskunnan suhteesta on kirjoitettu niin Lehteen kuin muihinkin Höpölehtiin. Huomasin, että Jaffa-Toni oli umpitunnelissa. Minua se ei haitannut, puhumaanhan Mies yhä pystyi. Olin minä ennenkin humalaisia haastatellut ja jos en humalassa, niin ainakin kovassa krapulassa kirjoittanut Juttuja. Huonekalut olivat tässä kartanossa harvassa. Olisiko Muori vienyt mukanaan ja jättänyt hieman säälittävän oloisen Jaffa-Tonin sitten yksin ankeaan lähes vailla kalusteita olevaan surun kehtoon? Minusta kyseessä on lähes heitteillejättö. Jaffa-Toni on nyt jo kuollut. Yllättävän moni Turhista julkkiksista on jo kuolleita. Rankka ammatti. Julkisuudesta hän piti. Olisi halunnut kysymyksiä nytkin etukäteen. Joitakin laitoin, mutta mitä kysyisit mieheltä, jonka ansiolistassa oli vain Jaffan kilpajuont

Sairaiden huone on oma rutiinien täyttämä maailmansa. Monien mielestä ahdistava, mutta se rauhoittaa minua, sillä kaiken vastarintani alla kaipaan, että joku huolehtisi minusta.  Ruoassa ei ole mielestäni mitään vikaa, varsinkin kun se tuodaan eteeni. Elämässä on maustetta riittämiin, jos ruuassa ei ole. Maisemat eivät ole häävit. Rakennustyömaa vastapäätä. En siis näe ikkunasta mitään ihmeellistä. Tämä kolossi sen kun jatkaa kasvuaan. Se kasvaa loputtomiin, sillä Ihmiset elävät loputtomiin. Eivät kuole ja heidät pelastetaan elämälle monta kertaa elämässään. Ihmiset kun elävät nykyään niin vanhaksi, etteivät edes sairaudet tunnu nujertavan heitä. He eivät tunnu kuolevan millään, vasta ikäloppuina pitkän taistelun jälkeen lukuisten sairauksien nujertamina. Mitä elämää. Onneksi sain ikkunapaikan. Se on ainoa positiivinen asia, sillä huoneessahan on kaksi muuta Potilasta. Katselen ikkunasta ulos ja pohdin taas kerran elämääni. Onnistuvatko muut ihmiset sitten siinä, missä minä ol

Isokokoinen Eainen ryntäsi halaamaan minua Ravintolassa Pääkaupungin Itäisessä keskuksessa. Oikeastaan hän ollut alun perin Mies, mutta on korjannut sukupuolensa Eukko, niin kuin nykyisin sanotaan. Karin Vallin nykyiseltä nimeltään oli kotoisin pienestä pitäjästä Puukkojenmaalta. Nyt hän oli suostunut rohkeisiin alastonkuviin Lehteen, vaikka oli hieman pyöreässä kunnossa. Kaivettuani itseni Karinin Silikonirintojen välistä aloitamme Jutun. Itäisen keskuksen kaltaisessa paikassa tunnen oloni kiusaantuneeksi. Tämä ei ehkä ole Sateenkaariväen paikkoja, ennemmin Afrikan väen tai Aavikoiden väen, joita siellä parveilikin.  Karinilla tosin oli varmasti kiinnostuneita ihailijoita riittämiin. Miehet kun panevat kaikkea. Eksotiikkaa, eksotiikkaa. Karin kertoi tarinat syömishäiriöistä, masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Näiden olemassaoolo on Turhille julkkiksille enemmän sääntö kuin poikkeus niin kuin kaikille muillekin nykyään. Kaikki ovat erityisen herkkiä ja masentuneita. Narsistej

Ennen Kansan edustajat lähettelivät Eukoille seksiviestejä. No tästä touhusta nousi aina mekkala. Nykyään Miehen kannattaa odottaa aina Eukon armoa, että hän valitsee Miehen ja jättää viestittelyt sikseen. Ensimmäinen tapaus Seksiviestittelytapaus, mikä vastaani tuli Tarinoiden sepittäjänä oli erään Maalaisen puolueen Puolesta valehtelija. Hän oli ilmeisesti humalapäissään lähetellyt nuorille Pojille Firmansa puhelimesta Törkyviestejä. Ei ole helppoa Miesten rakastajilla. Asiasta ei noussut suurta Kohua. Kyseessä taisi olla liian pieni Valehtelija. Mies näyttää edelleen olevan Puolueen leivissä, joten ainoa murhe miehelle taitaa olla uutisen pysyminen sitkeästi Törkyverkossa. Kansan edustaja Aulis Kankare yllätti kaikki seksiä pursuavilla viesteillään Eukoille. Yhtenä kauniina toukokuisena päivänä Vuonna Jotain pöydälleni ajautui Juttuvinkki. Aulis oli seksiviestitellyt Eukolle. Yhtenä niistä monista Eukoista, joille Aulis oli antanut Kapulansa laulaa. Mielellään ilmeisesti my

Entinen Suuruus suunnitteli uutta kirjaa, joka ei koskaan ilmestynyt. Kukaan ei enää suostunut julkaisemaan hänen kirjojaan niin kuin ei minunkaan. Istuimme Tunnetussa Taiteilijaravintolassa. Jostain syystä Suuruudella oli varaa istua siellä, vaikka hänellä oli vain miljoonia Vanhoja markkoja velkaa. Yksi Tuliliemituoppi maksoi kyseisessä ylihintaisessa paikassa vuosia sitten jo melkein 10 Vanhaa markkaa. Silloin maksoin oluet molemmille Firman pussista. Juttu sujui soljuvasti, sillä Suuruutta miellytti kysymykseni hänen kirjoistaan. Hän ilmiselvästi koki velvollisuudekseen Vanhempana Miehenä opastaa minua elämässä. Eihän tuo ollut minulta pois. Tosin minua on turha kenenkään neuvoa. En kuuntele ja yleensä toistan kaikki virheet uudelleen ja uudelleen. Kaikesta näki, että Suuruuden suuruuden päivät olivat jääneet sinne Rikkaalle Vuosikymmenelle. Hänen kävelynsä oli surullista katkokävelyä hyvästellessämme. Ystävät olivat kaikonneet. Jos Suuruudesta tehtiinkin Juttu, niin sii

Hoivaaja tulee taas mittaamaan verenpainettani ja muita Sairaiden huoneen rutiinimittauksia. Hän on varsin viehättävä, mutta en innostu. Kun katson häntä, huomaan, että Rakkaudenhimoni ovat täysin kadoksissa. Ei minun tee mieli panna häntä tai ketään muutakaan. Näin on ollut vuosia. Katson tietenkin Näyteltyä rakkautta, kuten koko kansa katsoo ja runkkaan, mutta se ei ole todellisuutta. Runkkaaminen ei koskaan korvaa oikeaa Rakkautta. Se on Tulilientä Himolle. Himoni ovat kadoksissa, jos Rakkautta pitäisi harrastaa Oikean ihmisen kanssa. Olen menettänyt luottamukseni liian monien hylkäämisien jälkeen. En pidä enää ihmisten kosketuksesta ylipäätään. Jos joku koskee minuun, minussa kulkevat vain kylmät väreet. Nopeasti aina muihin töihinsä siirtyvät Hoivaajat eivät saa innostumaan. He ovat liian äidillisiä.  Minä olen jo tyytyväinen Sairaiden huoneen ilmaiseen ruokaan ja lepoon. Rakkauden teot on täysin yliarvostettua. Ihmiset ovat niin itseään täynnä, etteivät halua tai edes osa

Laulaja ja Turha Julkkis Tarmo Pasanen makasi vieressäni sängyssä kun heräsin. Nyt ei oltu sairaalassa vaan Afrikassa. Ja ei, emme olleet harrastaneet seksiä vaan sammuttu. Olimme olleet Afrikan Maan mustassa yössä. Hotelli oli jo hieman kulahtanut bungalow-tyyppinen hotelli. Se taisi olla jopa sen nimikin. Tarmon, että minun hyvin selvänä auennut juttumatka oli rauennut ryyppäämiseksi. Kaikista puheista huolimatta Tarmo oli ja on selvin päin hyvä tyyppi siitäkin huolimatta, että häntä syytettiin naisten hakkaajaksi. Julkkis on yleensä muuta kuin hänen annetaan ymmärtävän olevan Tarinoiden sepittäjien toimesta. Tuolloin Tarmo oli eronnut kahdesta vaimostaan muutaman vuoden sisään. On siinä ollut urakkaa, kun kaikki eivät saa ensimmäistäkään vaimoa.  Tarmo rehvasteli, etteivät ne ilman Tarmoa pärjää. Toden totta muutaman vuoden päästä molemmat heilastelivat uudestaan Tarmon kanssa. Vuoronperään. Joissakin on sitä jotain. Minussa ei. Tällä reissulla olimme hakemassa Tarmon Afrikka

Ruokajono matelee hiljaa eteenpäin Rosoisessa kaupungissa. Jonossa riittää jonottajaa marraskuisessa paskailmassa. Suurimmasta osasta ihmisistä tuntuu varmasti paskalta. Paitsi, jotka ovat kännissä, eivät sillä hetkellä tunne oloaan paskaksi. Tästä tilaisuudesta ei lähetetä kuvia Naamakirjaan ja muihin typeriin paikkoihin Törkyverkossa. Minä seison muiden mukana. Vittuuntuneena kuten aina. Olen saavuttanut sen pisteen, että olen enää muutaman tunnin hyvällä tuulella paitsi tietenkin kännissä, kunnes silloinkin olen lopulta huonolla tuulella. Kun sitä ihminen rakastuu ja antaa Vanhat markkansa omaa hölmöyttään Eukoille ja ryyppää, että sekoilee loput, niin tähän sitä voi joutua. Ruokajonoon. Kokeilkaa ihmeessä. Hyvää on se, että nämä ihmiset jonossa eivät ole ketään haukkumassa ja ojentamassa. Heitä ei voisi vähempää kiinnostaa olemassaoloni tai minua heidän. Ainakaan tällä kertaa kukaan ei edes vittuillut niin kuin ihmisillä on aina tapana tehdä. Vielä vähemmän ruoanjakajia kiin

Yritän syödä kesäisin lähes tyhjässä Firman ruokalassa. Syön mieluiten aivan yksin, mutta aina se ei ole mahdollista. Nyt oli ja siksi vastaan taskussa pirisevään Kännykkään. Lehden potkut saanut Ennustaja huutaa kuin viimeistä päivää korvaani. Hänet oli korvattu nuoremmalla ja tunnetummalla Julkkisennustajalla Carole Ellenillä, josta jo teille kirjoitinkin. Myöhemmin Ellen tosin lopetti ennustajan uransa. Miten ennustamisen voi lopettaa? Eikö sen pitäisi olla syntymälahja? Tai suoranainen pakko? Päätoimittaja Kaksi oli Vanhemman ennustajan erottanut kirjeellä, koska ei tohtinut soittaakaan. Minä kuuntelin nyt lopputulosta. Yritin selittää Ennustajalle, että minä olen syytön hänen erottamiseensa. Olen pelkkä juoksupoika.  Jostain kumman syystä en tuntenut tuolloin enää mitään syyllisyyttä mistään. Minun pitäisi tuntea syyllisyyttä ja olen tuntenutkin syyllisyyttä. Nyt tuo tunne oli kadonnut. Täysin kadonnut. Eukko Ennustaja kiljuu kuin viimeistä päivää. Lopulta lyön hänelle luu

Kirjoittelen kotona humalapäissäni Naamakirjaan ja haukun ihmisiä. Tästä on tullut harrastukseni potkut saatuani. Häiriköidä ihmisiä ilman, että minun tarvitse nähdä heidän vittumaisia naamojaan. Minua yksinkertaisesti vitutti ihmiset, ihan joka ikinen. Ennen katkerien juoppojen piti mennä sentään Paskalähiön kaupan tai juna-aseman eteen haukkumaan ihmisiä. Nyt sen voi sentään kätevästi tehdä kotoaan ja sammua kotisohvalle illan päätteeksi. Ei tarvitse pelätä edes Miekkapoliisin pahnoja. Niin. Olenhan lähes jatkuvasti kännissä ja helvetin katkera koko maailmalle. Missä on minun menestykseni? Missä lukuisat naiseni? Onhan tässä niiden eteen paiskittu ja siedetty nöyryytystä ja suoranaista paskaa. Eihän minulla näistä ollut koskaan mitään. Menestystä janoavana paskiaisena surkimuksena olo oli helvetin kuluttavaa. Ihmisten typeryys ja teennäisyys laukaisi minussa ylimääräistä raivoa, jota humalatila ei ainakaan hillinnyt. Kaverit ovat aina vain vähemmässä. En tosin ketään kavereita

Lisää kännisekoilua. Sitä ei ole koskaan riittävästi. Makaan sammuneena Eteläisen maan lautan käytävällä. Onneksi en sentään Tuliliemikaupan eteen ole sammunut. Kunhan tokenen, huomaan missä olen nokosia ottanut. Ihme kyllä kukaan ei ole minua edes yrittänyt herätellä. On siinä ollut ihmisillä hauskaa naureskella juopporassulle. Matkustan lautalla takaisin Pohjoisen maahan Eteläisen maan Pääkaupungista. Seuraa kunnon juopottelutarina. Niitähän tässä tekeleessä riittää. Täytyyhän teidän tietää, millaista juopottelu on, jos ette ole itse kokeilleet. Mutta hetken kestää vielä ennen kuin pääsen lautalle asti. Sillä ankara humalatila oli estää laivalle pääsyni. Ei kylläkään henkilökunnan toimesta. Ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa kun Eteläisen maan Pääkaupungista ja varsinkin sieltä paluusta on kyse. Muut sekoilivat Eteläisen maan Villiin aikaan. Minä yhä vieläkin. Olin ollut haastattelemassa Eteläisen maan Pääkaupungissa asuvaa Julkkista miehineen. He asuvat melkein palatsin