Tekstit

Näytetään tunnisteella vouti merkityt tekstit.

Miten menetin Vanhat markkani?

Sairaiden huoneessa olo on tylsää. Pieni känni voisi auttaa. Se herättää ikuisesta koomastani. Minun ei tee Sairaiden huoneessa mieli Tulilientä, josta oli tullut minulle kirous, mutta ilman sitä en olisi uskaltanut tehdä mitään. Se, ettei minun tee mieli juoda, on pieni ihme. Yleensä kun ahdistus, pettymys, jännitys ja muut tunteet käyvät päälle, on aika tarttua pulloon. Tuliliemi on luotettavampi kuin ystävät ja se ei petä koskaan. Nyt tartun mehulasiin. Se, ettei minulla enää ole Vanhoja markkoja on tosin hillinnyt juomistani. Ei ne Kansan Edustajat niin kaukana ole totuudesta, kun nostavat Tuliliemen hintaa. Juopot pysyvät korotuksilla kurissa. Millä Juoppo joisi, jos sillä ei ole Vanhoja markkoja. Tuliliemii on ollut pysyvin ystäväni, joinakin hetkinä ainoa. Tiesin heti ensimmäisen ryypyn otettuani, että se olisi elämäni mittainen kaveri. Niin kliseiseltä kun se kuulostaa. Se on aiheuttanut elämäni noloimmat ja nöyryyttävimmät hetket, mutta sen ote minusta ei ole hervonnut.

Ennustajalle silikonit!

Ennustaja Carole Ellen oli kova sana Törkytelevisiossa. Yhdessä vaiheessa kaikki Lehdet halusivat kirjoittaa hänestä, niin myös Lehti. Nyt on kadonnut olemasta Turha Julkkis, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Yleensä se menee näin, kaikki haluavat kirjoittaa saman tarinan samasta Ihmisestä. Helvetin typerää. Ikään kuin ihmiset eivät olisi lukeneet samaa juttua uudelleen jo jostakin toisesta Lehdestä. Mutta eihän sillä mitään väliä ole, millä olisi? Ja Carolehan tykkäsi kertoa ainakin julkisuuden alkuhuumassa. Lukuisat lapset ja Hulttiomies, joka karkasi ja jätti Carolen rahattomana yksin lukuisten lasten kanssa. Sitten Carole katosi, kunnes päätti jälleen palata. Nyt hän oli palannut silikonit mielessään. Hän halusi itselleen todella isot silikonirinnat ja rasvaimun. Ehkä hän ennusti silikoninsa, sillä hän todella tekikin Lehdellekin ennustajan hommia sen jälkeen kun edeltäjälle oli tylysti annettu potkut kirjeitse. Jotkut typerykset kun uskovat diipadaapaan mitä heille syöte

Kännissä Eteläisen maan lautalla

Lisää kännisekoilua. Sitä ei ole koskaan riittävästi. Makaan sammuneena Eteläisen maan lautan käytävällä. Onneksi en sentään Tuliliemikaupan eteen ole sammunut. Kunhan tokenen, huomaan missä olen nokosia ottanut. Ihme kyllä kukaan ei ole minua edes yrittänyt herätellä. On siinä ollut ihmisillä hauskaa naureskella juopporassulle. Matkustan lautalla takaisin Pohjoisen maahan Eteläisen maan Pääkaupungista. Seuraa kunnon juopottelutarina. Niitähän tässä tekeleessä riittää. Täytyyhän teidän tietää, millaista juopottelu on, jos ette ole itse kokeilleet. Mutta hetken kestää vielä ennen kuin pääsen lautalle asti. Sillä ankara humalatila oli estää laivalle pääsyni. Ei kylläkään henkilökunnan toimesta. Ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa kun Eteläisen maan Pääkaupungista ja varsinkin sieltä paluusta on kyse. Muut sekoilivat Eteläisen maan Villiin aikaan. Minä yhä vieläkin. Olin ollut haastattelemassa Eteläisen maan Pääkaupungissa asuvaa Julkkista miehineen. He asuvat melkein palatsin

Entinen Näyttelijä

Kohtasin paljon entisiä suuruuksia Tarinoiden sepittäjänä. Olli Männykkö oli entinen Näyttelijäsuuruus. Paino sanalla entinen ja nyttemmin hän itsekin on luovuttanut kuten minäkin.  Teatterilavojen hurmuri pilasi uransa juomisella. Ei niin kovin harvinaista tässä maassa, mutta kännissä on hankala näytellä. Muuta kuin ehkä selvää. Nyt hän lähinnä käy seurapiiritilaisuuksissa imemässä ilmaista Tulilientä, sillä hänen nimensä muistetaan yhä ainakin kutsun lähettäjien toimesta. Kunnes ne kutsutkin loppuvat, kun on niihinkin liian humalassa. Näinkin on käynyt. Tarinoiden sepittäjillekin. Itse kyllästyin kysymään turhanpäiväisiä Turhilta julkkiksilta, jotka vielä halveksuivat minua, koska olin töissä juuri Lehdessä, jota he inhosivat. Itselläni olisi ollut enemmän sanottavaa, kun yhdelläkään heistä, mutta ketään ei enää kiinnosta. Tällä hetkellä Männykkö kuitenkin istuu edessäni pienessä italialaistyyppisessä Ravintolassa. Koska hän tietää minun olevan Lehden asialla, hän tietenkin o