Entinen Näyttelijä

Kohtasin paljon entisiä suuruuksia Tarinoiden sepittäjänä. Olli Männykkö oli entinen Näyttelijäsuuruus. Paino sanalla entinen ja nyttemmin hän itsekin on luovuttanut kuten minäkin. 

Teatterilavojen hurmuri pilasi uransa juomisella. Ei niin kovin harvinaista tässä maassa, mutta kännissä on hankala näytellä. Muuta kuin ehkä selvää.

Nyt hän lähinnä käy seurapiiritilaisuuksissa imemässä ilmaista Tulilientä, sillä hänen nimensä muistetaan yhä ainakin kutsun lähettäjien toimesta. Kunnes ne kutsutkin loppuvat, kun on niihinkin liian humalassa. Näinkin on käynyt. Tarinoiden sepittäjillekin.

Itse kyllästyin kysymään turhanpäiväisiä Turhilta julkkiksilta, jotka vielä halveksuivat minua, koska olin töissä juuri Lehdessä, jota he inhosivat. Itselläni olisi ollut enemmän sanottavaa, kun yhdelläkään heistä, mutta ketään ei enää kiinnosta.

Tällä hetkellä Männykkö kuitenkin istuu edessäni pienessä italialaistyyppisessä Ravintolassa. Koska hän tietää minun olevan Lehden asialla, hän tietenkin olettaa saavansa Tuliliemet Lehden piikkiin.

Persaukiselle minulle tuo on kova paikka, sillä Firma kontrolloi kortin käyttöä niin, että sinun täytyy ensiksi maksaa kaikki omasta pussistasi ennen kuin voit veloittaa summaa Firmalta. Hankalaa. Tarkoituksella. Mutta turhaan, sillä suurin osa Tarinoiden sepittäjistä ei ole enää juoppoja niin kuin minä.

Männyköstä on ollut juuri ikävä juttu Höpölehdessä. Siinä on ruodittu hänen kaljoitteluaan ja Voudin kirjeitään oikein huolella. Tuota juttua hän siinä puhkuu minulle ennen kuin Tuliliemi tekee tehtävänsä. Tuliliemi suo unohduksen ikäviltä asioilta meille jokaiselle.

Edelliskesä oli ollut Männykön mukaan rankka. Koko kesä oli mennyt dokatessa. Nyt hän on taas sitten aloittelemassa uutta elämää. Tuliliemi kyllä näyttää silti maistuvan, vaikka lapsi pitäisi hakea Päiväkodista.

Omalla tavallaan Männykkö on sympaattinen. Onhan hän myös juoppo ja juoppo on empaattinen juoppoa kohtaan. Miehestä vain pukkaa tiettyä aggressiivisuutta ulos humalatilan kasvaessa.

En viihdy vihaisten juoppojen parissa. Riehukoot omiensa parissa ja tapelkoot. Kyllä vanha kunnon itsesääli känniuhon voittaa.

No. Juttu tuli tälläkin kertaa tehtyä. Männykkö lienee itse tyytyväisin siihen tosiasiaan, että palkkio hänen haastattelustaan on kohta kilahtamassa tilille. Kyllä sillä jo rivin Tuliliemipulloja ostaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumipallosotaa

Ennustajalle silikonit!

Jouduin Mielisairaiden huoneeseen