Rumasatu

Palataan tämän tekeleen tarinassa vuosikymmeniä taaksepäin.  Halusitte tai ette, niin nyt alkaa valittaminen kurjasta Lapsuudesta. Tiedän, tätä samaa paskaa ovat jo Tarinoiden kertojien Kirjat täynnä. Ne ovatkin vain sellaisten Tarinoiden kertojien tuotoksia, joille tärkeintä on kutsua itseään Tarinoiden kertojaksi. Minua Äidinkielenkaitsija jo kielsi haaveilemasta Tarinoiden kertojan urasta ja antoi Aineesta vitosen. Ihan vai vittuillakseen, koska voi.  En vain hölmö kerrasta uskonut vaan jatkan epätoivoisia yrityksiäni Tarinoiden kertojana. En ole ikinä uskonut mitään kerrasta vaan toistanut virheet kerta toisensa jälkeen. Minä en ole mikään vitun Tarinoiden kertoja, kunhan kirjoittelen Törkytelevision ohjelmien lomassa paskoja tarinoita. Tämä paskaläjä, jota Lastenopetuslaitokseksi kutsuttiin, oli Köyhän kaupungin kusisimpaan Paskalähiöön rakennettu joskus 1950-luvulla. Myöhemmin kun Köyhien lapsille annettiin mahdollisuus opiskella vähän enemmän, siitä tehtiin Lastenopetusla

Seuraavaksi suunnistamme yhteen tragediani alkusyyhyn, Paskalähiöön.  Mikään tekele kun ei olisi mitään ilman ankeaa lapsuutta. Laskeutukaamme Paskalähiöön. Sidon farkkujani yhteen narulla ennen Lastenopetuslaitokseen lähtöä. Lähdin sinne vittuuntuneena ja ahdistuneena kuten jokaikinen aamu lähdin. Läksyjä en ole tehnyt, niin kuin en tehnyt kertaakaan koko laitoksen aikana. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut teinkö niitä vai en. Järjestelmälle yhdellä lapsella ei ole mitään merkitystä. Suljen kotioven ja laahaudun Linja-autopysäkille ja odotan autoa numero 13. Todellakin, epäonnen numero. Linja-autopysäkki nököttää harmaan Paskalähiön keskellä vastapäätä ruokakauppaa, josta jo krapulaiset hakivat aamulla Tuliliemiään. Paskalähiö ei ollut ulkonäöltään ankein, Ihmiset olivat. Lapsuudessani rumuus oli kauneutta, mutta ruma Paskalähiö oli, kuten kaikki vastaavat.  Varsinkin Lainasto oli minulle tärkeä, luin koko Lainaston läpi. Silloin ei ollut Törkyverkkoa aikaa verottamassa.

Syksyinen iltapäivä Laman harmaana köyhässä Lastenopetuslaitoksessa. Päivä yksi muiden joukossa, kunnes alkoi tapahtua.Tai jotain joka päivä tapahtui, mutta en onneksi muista. Yleensä pahaa. Parin muun Tyypin kanssa seisoskelen urheilukentän laidalla. En tiedä miksi, kai minulle oli tullut heille jotain asiaa tai he olivat lyöttäytyneet väkisin seuraani. Useimmiten korkeintaan vittuilemaan minulle. Yhtäkkiä kauempaa porhaltaa Poika perässään lauma verenhimoisia Nuoria. Poika tarraa vieressäni olevaan Tyyppiin ja alkaa pieksää tätä. Ihmettelen mistä on kyse, mutta olen tyytyväinen, etten itse joudu uhriksi. En ala kyselemään. Väistyn kauemmaksi. Kaikki kävi niin nopeasti. Poika lentelee kuin räsynukke, kun tämä Miekkavartijan pojaksi tiedetty poika pieksee uhriaan. Voiko mitään naurettavampaa olla? Tätä jatkuu yllättävän kauan. Koska en jaksa katsella moista teurastusta, kävelen pois. Muut jäävät riemuitsemaan ja aivan oikeasti hurraamaan kuin verenhimoinen lynkkausjoukko paikall

Pyöräilin Lastenopetuslaitokseen. Itse Laitosta en inhonnut vaan sen Oppilaita. Lähes jokaista, sillä Ystäviksi luulemanikin paljastuivat Kiusaajiksi.  Kaitsijoiden kanssa tulin hyvin toimeen ja he pitivät minusta. Joissakin asioissa saatoin tietää enemmän kuin he. Ei se minusta Neroa tehnyt, taso oli vain nyt niin huono. Heille hyväkäytöksinen Oppilas oli ihmetys sen paikan hirviöiden seassa. Kun olisivat Kaitsijat vain tienneet, mitä sisimmässäni ajattelin. Sekopäisiä ajatuksia. Minua vainosi pyörämatkalla Lastenopetuslaitokseen eräs Tyttö, joka teki tilanteesta entistäkin nöyryyttävämmän. Kyllä, Paskalähiössä jopa tytöt olivat ilkeitä, pojiltahan se oli jo itsestäänselvyys. Yleensä minua vainosivat vain pojat. Tyttö oli minua vanhempi. En tiennyt, miksi hän minua vihasi, en edes tuntenut häntä. Ei se ainakaan rakkautta ollut. Olin tottunut siihen, että minua vihattiin, vaikka en tiennyt syytä. Näin oli ollut jo pienestä pitäen.  Tämä tyttö potkaisee pyörääni tullessaan vasta

Lastenopetuslaitoksen Siistijällä oli kähisevä ääni kuin vanhalla Juopolla. Sehän hän saattoi olla. Tuolloin minulla oli vielä varaa kritisoida Juoppoja, mutta ei ole enää. Eukko kähisee pitkän käytävän toisessa päässä. Jokainen kerta kun odotin pääsyä kemian tunnille. Ilmeisesti aikataulut osuivat yksiin. Olimme katselleet koko lukukauden videoita kemian tunnilla. Edellisellä lukukaudella saimme katsoa vapaasti kokeiden vastaukset kirjasta.  Siitäkin huolimatta heikoimmat eivät pärjänneet. Kertoo jotain sen paikan tasosta ja joidenkin tyhmyydestä. Millainen ihminen ei pärjää kokeissa, jos hänellä on oppikirjakin käytettävissä. Kaitsijalle ei voinut olla vihainenkaan. Hän oli Vanha Mies, joka odotti eläkkeelle pääsyä. Ihme jos on enää elossakaan. Ei hän halunnut tapella Kakaroiden kanssa. Hän halusi, että Kakarat pitäisivät hänestä. Viimeiset vuodet Kaitsijana olisivat näin helpompia. Nyt oli Kaitsija vaihtunut. Tämän uuden päälle oli tapana räkiä, kun hän askelsi teryleenihousui

Paskalähiössä on keväinen päivä. Kevät ei syki taaskaan iloa minulle.  Kiusaajani seisovat kotirapun edessä polkupyörineen. Näitä luulin vielä kavereikseni, mutta totuus selvisi.  He olivat saaneet selville missä asun. Olin yrittänyt varjella tietoa asuinpaikastani kuin suurta aarretta. Nyt sekin oli saatu selville ja rauha mennyttä. Ainoa asia, mikä olisi pitänyt minut kasassa, oli viety minulta. Koko kouluajan minulla oli yksi tavoite. Saada olla rauhassa. Tuolloin, koska olin ulkoapäin kiltti ja rauhallinen, onnistuin kuin onnistuinkin pitämään kotielämäni ja Kaitsijani erossa koko Lastenopetuslaitoksen ajan. Kukaan muista Oppilaistakaan ei tiennyt minusta mitään. Olin salaperäisempi kuin Greta Garbo, vaikka tosiasiassa elämäni kului huoneessani nuohotessa, runkatessa ja suuruudenhulluissa kuvitelmissani. Kuvittelin olevani suuri Valloittaja, vaikka myöhemmin kävi ilmi, että inhosin jo Miesten kouluakin. Mutta nyt Kiusaajani seisovat kotirappuni edessä. Tiesin, että helvetti jä

Lastenopetuslaitoksessa oli piinallinen tapa viedä luokkani joka kevät Leirilaitokseen. Se satutti, sillä olin onnistunut välttämään ripillemenon ja kaikki muut velvollisuudet, mihin yhteiskunta yritti minua saada. Mutta tästä en päässyt luikertelemaan. Minä tietenkin pelkäsin ja inhosin hetkeä kuin ruttoa. Moukkien kanssa oli vietettävä vielä, jos ei nyt vapaaehtoisesti, niin ainakin pakolla vapaa-aikaa. Leirilaitos oli, ironista kyllä, vanhassa Lastenopetuslaitoksessa, jossain hevon vitun kuusessa. Läheltä kulkivat junat suoraan Itäiseen maahan. Majoittuminen kaikkien viheliäisten kakaroiden kanssa entisissä luokkahuoneissa. Sitten nämä idiootit saivat päähänsä mennä ryyppäämään Tulilientä salaa. Teini ei varmaankaan paljastu humalatilasta aikuiselle. Kun eivät ne voineet siellä metsässä koko yötäkään olla. Luokan häiriköt oli siirretty jo Tarkkailuluokalle aiemmin, niin nämä nörtitkin rohkaistuivat isottelemaan. Häiriköillä oli sentään munaa jättäytyä tästä yhteiskunnan pelle

Oli Lastenopetuslaitoksen päättäjäispäivä. Kauan odottamani päivä. Kuritushuoneeni ilman syytä loppuisi. Istuin todistus kädessäni luokassa paskaisissa vaatteissani. Tunnen jostain syystä kaihoa. Voiko kärsimykseen rakastua? Mistään muusta ei voi olla kyse. Tunsin surua jopa kun vielä vittumaisempi nöyryytyslaitos Miesten koulu päättyi. Koko elämäni on ollut pompottelua alusta loppuun. Olen itse antanut tehdä sen ja se on tragedia. Nöyryytys oli kaiken alku, tämän tekeleen alku. Vain pelkuruus on estänyt minusta tulemasta rikollista. Se ammatti olisi sopinut minun vihamieliselle ja katkeralle, ihmisistä piittaamattomalle luonteelleni. Todistukseni oli kohtalainen. Keskiarvo oli yli kahdeksan. En ollut lahjonut Kaitsijoita millään tavoin. Sitä voi pitää hyvänä saavutuksena. Eihän kukaan ollut kiinnostunut koulunkäynnistäni. En tehnyt kertaakaan läksyjä koko Lastenopetuslaitoksen aikana. Miksi olisin? Ei siitä Laitoksesta mitään menestyjiä olisi tullut. Vaatetukseni on juhlapäiv