Kiusaajat kotiovella!

Paskalähiössä on keväinen päivä. Kevät ei syki taaskaan iloa minulle. 

Kiusaajani seisovat kotirapun edessä polkupyörineen. Näitä luulin vielä kavereikseni, mutta totuus selvisi. 

He olivat saaneet selville missä asun. Olin yrittänyt varjella tietoa asuinpaikastani kuin suurta aarretta. Nyt sekin oli saatu selville ja rauha mennyttä. Ainoa asia, mikä olisi pitänyt minut kasassa, oli viety minulta.

Koko kouluajan minulla oli yksi tavoite. Saada olla rauhassa. Tuolloin, koska olin ulkoapäin kiltti ja rauhallinen, onnistuin kuin onnistuinkin pitämään kotielämäni ja Kaitsijani erossa koko Lastenopetuslaitoksen ajan. Kukaan muista Oppilaistakaan ei tiennyt minusta mitään.

Olin salaperäisempi kuin Greta Garbo, vaikka tosiasiassa elämäni kului huoneessani nuohotessa, runkatessa ja suuruudenhulluissa kuvitelmissani. Kuvittelin olevani suuri Valloittaja, vaikka myöhemmin kävi ilmi, että inhosin jo Miesten kouluakin.

Mutta nyt Kiusaajani seisovat kotirappuni edessä. Tiesin, että helvetti jäätyy ennen kuin laskisin ketään kotiini, joita en ole sinne kutsunut. Aikansa he räksättävät ja nauravat. Sitten tuhahtavat ja pyöräilevät pois.

Tunsin oloni tyhjäksi, kuten aina. Mieleni teki itkeä, mutta en pystynyt, kuten usein en ole pystynyt itkemään.