Rumasatu

Herään Sairaiden huoneesta vessan lattialta. Huoneeni on tavallinen huone kliinisine hajuineen, joita kylläkin höysti vuoteenomana olevien huonekaverien piereskely ja tuskanhiki. Tuo cocktail taisi olla minulle liikaa. En ollut sitä pyytänyt. Olin ehtinyt painamaan Hoivaajan kutsunappia. Ympärilläni lattialla on kusta ja lavuaarissa verta sekä valkoista vaahtoa. Kaikki tämä on minusta lähtöisin.  Olin saanut jonkinlaisen kohtauksen. Juoppokramppi se ei voinut olla, sillä juomisesta on jo aikaa. Olin jopa jo selvinnyt. Kenties Kaatumatauti? En tiedä, kauanko olin maannut lattialla. Ehkä vain hetken. Ehkä minuutteja. Minähän olin tajuton. Sairaiden huoneeseen olin joutunut hengitysvaikeuksien takia. Keuhkoni olivat tulessa ja limassa yhtä aikaa. Henki ei kulkenut. Pidätyskykyni oli katoamassa. Kusin jo alleni, kun en ehtinyt edes sängystä kuselle. En pystynyt nukkumaan. Istuin ja yskin. Edes Tupakkaa en ollut polttanut ja se oli varma merkki siitä, että olin todella sairas.  Olin

Oloni tokenee Sairaiden huoneessa jo muutaman tunnin kuluttua. Kävely on heikkoa, mutta se onnistuu. Hoivaajat eivät tosin anna minun kävellä.  En ymmärrä miksi, kai se on sitä Sairaiden huoneen teeskentelyä, että potilas ei loukkaa itseään enempää. Ketään ei oikeasti kiinnosta hyvinvointisi vaan sinut halutaan ulos mahdollisimman nopeasti. Ei ketään kiinnosta oikeasti vittujakaan. Kunhan pääsevät selailemaan jotain Törkyverkon Rakastumispalstaa taukotilaan tai kikattamaan typerää Aviomiestään toisten Eukkojen kanssa. Minut on siirretty Tarkkailuosastolle. Siellä on entistä huonokuntoisempaa porukkaa. Koneet piipittävät raivokkaammin eikä henkilökunta istu kahvihuoneessa. Minun lisäkseni kukaan muu Potilaista ei tunnu olevan tässä maailmassa. Heillä on jo varattuna Taivasmatka taivaaseen, joillakin kenties Helvettiinkin.  Ihmiselle sentään annetaan mahdollisuus parantumiseen toisin kuin eläimille, jotka lopetetaan armotta. Ihmisen vain annetaan kitua kauemmin. Minulla on oma H

Tiedän hyvin, etten kuole. En vielä, vaikka haluaisin.  Parantajat ovat epäilleet Keuhkoloppua, mutta siitäkään ei ole täyttä varmuutta. Keuhkot ovat tukkeutuneet syystä tai toisesta. Liikaa paskaa sitä on joutunut nielemään. Olisi mennyt edes jalka. Kohta pääsevät katkerat, orjatyötään ahkeroivat Mulkut moittimaan ja vaatimaan minua maksamaan Sairaiden huonelaskut itse. Millä vitulla minä niitäkin maksaisin. Pelko ja avuttomuus saavat käpertymään syvemmälle Sairaiden huoneen sänkyyn, vaikka en pysty nukkumaan, sillä keuhkot tukkeutuvat makuuasennossa. Vaivun samanlaiseen Unihorrokseen, jolla olin nukkunut ja selvinnyt useamman vuoden. En ollut nukkunut vuosikymmeneen. Sieluni ei antanut rauhaa varsinkaan öisin. Lääketiede Keuhkosuihkeineen pitää minut elossa. Tiedän sen, mutta kuinka kauan. Vuoden vai vuosikymmeniä? Jos tämä näin jatkuisi, ei olisi väliksikään. Minua ei päästetä edes yksin vessaan, koska sinne olin jo kerran tuupertunut. Toden totta, jaloilla on yhtä vaikea py

Tiedän, että kohta on ruoka-aika. Sairaiden huoneen rutiinit kun oppii nopeasti. Syöminen ei ole tuonut minullr aikoihin. Vatsani on aivan liian kipeä. Jokainen suullinen sattuu niin kuin kaikki muukin sattuu. Koko Sairaiden huoneen olemassaolo perustuu syömiseen. Ei minulla ole nälkäkään, mutta syödessä tappaa hyvin aikaa.  Näin hyvin ja ennen kaikkea säännöllisesti en ole syönyt aikoihin, vaikka painoa on tullut. Pääosin paino lienee tullut Tuliliemestä ja Masennuksesta. HK:n Sinisestä ja roiskeläppäpizzoista. Köyhän eväät. Hoivaaja on Afrikan maasta. Hän on tullut hyvinkin paikkaamaan Pohjoisen maan asukkaiden haluttomuutta hoitaa toisiaan. Ei näitä täällä kiinnosta kenenkään auttaminen. Täällä oma itse on tärkein. Kaikki muu sen jälkeen. Niitä harvoja joita kiinnostaa, eivät saa siitä edes kunnon palkkaa. Hoivaaja hymyilee minulle. Olen kenties niitä harvoja, jotka koko osastolla jaksavat tai kykenevät reagoimaan. Ja Hoivaaja vielä harvinaisempi tapaus kun hymyilee potilaalle.

Herään tokkurassa helvetin epämukavalta Sairaiden huoneen sängyltä. Ei ihme, jos niistä saa makuuhaavoja. Olen illalla saanut manguttua vahvoja Unelmointilääkkeitä. Suoraan sanottuna pelkäsin nukahtaa. Tosin Sairaiden huoneessa olisi turvallisinta tukehtua. Sinua ei edes pällisteltäisi, kuten kadulla tehtäisiin. Kuoleminen ja kituminen kun kuuluu asiaan Sairaiden huoneissa. Ulkona kadulla se pelästyttää Ihmiset. Päivän mittaan saan Tukehtumiskohtauksen useampaankin otteeseen. Tunsin, että tukehdun ja että lasken alleni, sillä kuukausien yskä on vienyt pidätyskykyä, kuten jo aiemmin totesin. Ajatelkaa nyt, aikuinen Mies kusee alleen. Selvin päin ja järjissään ainakin jollain tasolla. Mukavampi kusta Sairaiden huoneessa housuihin kuin kauppajonossa. Ajattelen, että kyseessä on Kauhuhäiriö. Tai en tiedä, kohtaus ei talttunut ilman avaavaa lääkettä. Miten ihmeessä saatoin viikkotolkulla olla tuossa samassa tukehtumisen tunteessa yksin kotona? Menetin vain tajuntani, en välittänyt siit

Suojanani oleva verho revitään auki Sairaiden huoneessa. Herään kiukustani, kun muistelin Miesten koulua, josta vielä myöhemmin lisää. Mutta tuo vitun verho, välillä tuo verho taas jätetään auki, ettei edes kääntyä voi huomaamatta. Herra ja hidalgo eli Päällikköparantaja on saapunut Keuhkosairaiden osastolle. Korviini särähtää silti ikävästi, kun tämä erikseen mainitsee kierrollaan Parantajaopiskelijoille minun olevan Obiisi eli vakavasti ylipainoinen.  Enhän minä nyt niin lihava ole. Kertoisit ennemmin mikä minua vaivaa. Kauhuvirus minulla ei testien mukaan ollut, vaikka olin ollut hyvin sairas jo silloin, kun Kauhuvirus tuli Pohjoiseen maahan. Mitään varmuutta siitä ei ole, että olisin Kauhuviruksen sairastanut. Kuka tietää. Parantajaopiskelijoille olen rohiseva ja vinkuva Lihapala, eihän heillä ole hajuakaan minun nimestäni. Tuskin edes muistaisivat minua, jos näkisivät Pääkaupungilla. Aikansa Päällikköparantaja heille jotain paasaa, mikä unohtui saman tien mielestäni. Hän

Sairaiden huone on oma rutiinien täyttämä maailmansa. Monien mielestä ahdistava, mutta se rauhoittaa minua, sillä kaiken vastarintani alla kaipaan, että joku huolehtisi minusta.  Ruoassa ei ole mielestäni mitään vikaa, varsinkin kun se tuodaan eteeni. Elämässä on maustetta riittämiin, jos ruuassa ei ole. Maisemat eivät ole häävit. Rakennustyömaa vastapäätä. En siis näe ikkunasta mitään ihmeellistä. Tämä kolossi sen kun jatkaa kasvuaan. Se kasvaa loputtomiin, sillä Ihmiset elävät loputtomiin. Eivät kuole ja heidät pelastetaan elämälle monta kertaa elämässään. Ihmiset kun elävät nykyään niin vanhaksi, etteivät edes sairaudet tunnu nujertavan heitä. He eivät tunnu kuolevan millään, vasta ikäloppuina pitkän taistelun jälkeen lukuisten sairauksien nujertamina. Mitä elämää. Onneksi sain ikkunapaikan. Se on ainoa positiivinen asia, sillä huoneessahan on kaksi muuta Potilasta. Katselen ikkunasta ulos ja pohdin taas kerran elämääni. Onnistuvatko muut ihmiset sitten siinä, missä minä ol

Muistikatolainen valittaa ja huutaa apua. Katkera Pappa ei ole huomaavinaan.Murisee ja piereskelee tapansa mukaan. Turhaa Muistikatolaiselle on sanoa, että paina sitä Hoivaajien kutsunappia. Yhtä hyvin häntä voisi pyytää soittamaan Marsiin. Painelen kutsunappia ties kuinka monennen kerran. Hoivaaja tulee jo hieman ärtyneenä luokseni, kunnes taas kerran selitän, että päädyn Muistikatolaisella se hätä on. Minä nyt en painaisi nappia vasta, kun on melkein liian myöhäistä. Ja mytyssähän se Muistikatolainen sängyssään makaa. Ei ole ihmiselämän loppu kaunista. Ei liian vanhaksi elämä ole järkevää. Heikkona lapsena kuoleminen on surullista katsottavaa. Eiköhän tuo Muistikatolainen pian päässyt kärsimyksistään.

  On Kauhuvirusaika Sairaiden huoneessa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei vieraita ole luvassa. Minua se ei haittaa, eipä juuri kukaan ole ilmoittanut kiinnostustakaan vierailuun.  Tosin viettäisin vain viikon tai kaksi Sairaiden huoneessa, jos en saa uutta kohtausta, joten ei siihen olisi tarvettakaan. Tuskin niitä vieraita muutenkaan olisi tulvinut ovista ja ikkunoista. Olen tehnyt hyvää työtä itseni eristämisessä Ihmisistä. Kukaan ei soitakaan minulle, sillä kaikki tietävät, että puhelin on minulla aina äänettömällä, enkä halua keskustella Ihmisten kanssa. Olen minä hankala tapaus. Vittumainen ja yksin. Vieressä makaava Pappa piereskelee taas. Miten vitussa joku piereskelee koko ajan? Mutta eihän tästä laitoksesta omaa huonetta saa kukaan. Persaukinen kaikkein vähiten. Papalle saapuu yllättäen vieraita. Kuulen tietenkin kaikki. Näenkin, sillä Hoivaaja on taas jättänyt suuttumuksekseni verhon auki. Mikä helvetti siinä on, ettei sitä saa kiinni? Onneksi pystyn sentään käve

Persettäni jomottaa. Kukaan ei ole pannut minua perseeseen, vaikka niin voisi luulla. Henkisesti toki monikin.  Sairaiden huoneen sängyt eivät ole mukavia. Miten helvetissä jotkut voivat maata näissä sängyissä kuukausitolkulla? Mietin hetken asioitani, jotka ovat päin persettä nekin. Päätän kerrankin lopettaa ajattelun ja ongelmissa piehtaroimisen että itsesäälin. Minua ei edes huoleta se, että joudun lähtemään asunnostani vajaan kuukauden päästä, koska en ole pystynyt maksamaan vuokriani kokonaan enää kuukausiin.  Jopa Sossussa olen käynyt. Tietenkin turhaan. En tiedä kuka sieltä apua saa. Sairaiden huoneen Sossun pitäisi tulla käymään, mutta ei ole näkynyt. Eipä yllätä. Minua ei huoleta edes se, että tililläni ei ole Vanhoja markkoja kuin suklaapatukkaa varten. Mihin minä sairaiden huoneessa edes tarvitsisin Vanhoja markkoja? Ulkomaailmassa tarvitsen. Siellä et ole mitään, jos sinulla ei ole Vanhoja markkoja. En viitsi avata edes Törkytelevisiota, vaikka sellainen löytyyk

Hoivaaja tulee taas mittaamaan verenpainettani ja muita Sairaiden huoneen rutiinimittauksia. Hän on varsin viehättävä, mutta en innostu. Kun katson häntä, huomaan, että Rakkaudenhimoni ovat täysin kadoksissa. Ei minun tee mieli panna häntä tai ketään muutakaan. Näin on ollut vuosia. Katson tietenkin Näyteltyä rakkautta, kuten koko kansa katsoo ja runkkaan, mutta se ei ole todellisuutta. Runkkaaminen ei koskaan korvaa oikeaa Rakkautta. Se on Tulilientä Himolle. Himoni ovat kadoksissa, jos Rakkautta pitäisi harrastaa Oikean ihmisen kanssa. Olen menettänyt luottamukseni liian monien hylkäämisien jälkeen. En pidä enää ihmisten kosketuksesta ylipäätään. Jos joku koskee minuun, minussa kulkevat vain kylmät väreet. Nopeasti aina muihin töihinsä siirtyvät Hoivaajat eivät saa innostumaan. He ovat liian äidillisiä.  Minä olen jo tyytyväinen Sairaiden huoneen ilmaiseen ruokaan ja lepoon. Rakkauden teot on täysin yliarvostettua. Ihmiset ovat niin itseään täynnä, etteivät halua tai edes osa

Olen lähdössä Sairaiden huoneesta kotiin ja kerään kimpsujani ja kampsujani. Piereskelevää ukkoa lukuun ottamatta huonekaverit on raahattu johonkin muuhun Laitokseen kuolemaan. Minun sieti siis olla tyytyväinen, että hengissä pääsisin pois. Ratikallakin olisi pakko mennä pummilla. Vanhoja markkoja ei ollut. Sossun piti tulla tapaamaan minua, koska jäisin pian asunnottomaksi ja olen muutenkin persaukinen ressukka. Eipä koskaan kuulunut. Kerroin tästä Hoivaajalle, joka sitten päättää soittaa Sossulle. Kuinkas ollakaan, sieltähän Sossu lopulta ilmestyykin. Kiireisenä totta kai. Sairaiden huoneessa riittää siis muitakin kaltaisiani köyhiä paskiaisia. Sossulle selitän samat litaniat, joita selitin jo aiemmin toiselle Sossulle, jonka mielestä en ollut tarvinnut Vanhoja markkoja. En silloin viitsinýt taistella. Ajattelin, että mennään sitten kadulle. Ainakaan alemmas en enää pääsisi yskimään keuhkojani pihalle. Sossu selittää, että hän on yhteydessä sinne ja sinne. Aivan varmasti hän