Asiat ovat päin persettä!

Persettäni jomottaa. Kukaan ei ole pannut minua perseeseen, vaikka niin voisi luulla. Henkisesti toki monikin. 

Sairaiden huoneen sängyt eivät ole mukavia. Miten helvetissä jotkut voivat maata näissä sängyissä kuukausitolkulla?

Mietin hetken asioitani, jotka ovat päin persettä nekin. Päätän kerrankin lopettaa ajattelun ja ongelmissa piehtaroimisen että itsesäälin.

Minua ei edes huoleta se, että joudun lähtemään asunnostani vajaan kuukauden päästä, koska en ole pystynyt maksamaan vuokriani kokonaan enää kuukausiin. 

Jopa Sossussa olen käynyt. Tietenkin turhaan. En tiedä kuka sieltä apua saa. Sairaiden huoneen Sossun pitäisi tulla käymään, mutta ei ole näkynyt. Eipä yllätä.

Minua ei huoleta edes se, että tililläni ei ole Vanhoja markkoja kuin suklaapatukkaa varten. Mihin minä sairaiden huoneessa edes tarvitsisin Vanhoja markkoja? Ulkomaailmassa tarvitsen. Siellä et ole mitään, jos sinulla ei ole Vanhoja markkoja.

En viitsi avata edes Törkytelevisiota, vaikka sellainen löytyykin huoneesta. Nappaan paperia yöpöydältä. Hoivaajat toivat niitä minulle pyydettyäni. Ihmettelivät varmaan, kuka nykyään kirjoituspaperia tarvitsee mihinkään.

Kirjoitan hiukan runoja piereskelevästä ja kuolevasta miehestä huoneessani. Turhaudun nopeasti kirjoittamiseenkin. Sekään ei ole tuonut minulle mainetta eikä kukaan ole rakastanut minua sen avulla yhtään enempää.

Taas ajatukseni vievät samaan kehään. Ei minua kukaan ole pystynyt rakastamaan, enkä minä ketään. En ole kestänyt Rakkauden arvaamattomuutta. Jätetyksi tuleminen on ollut minulle kuin tuhat kuolemaa ja olen seonnut, jos minua on lakattu rakastamasta.

Siksi en päästä ketään enää lähelleni, eikä tunkua ole ollut. Jätetyksi olen tullut joka kerta. Niin käy kun vaatii Rakkautta. Sitä ei voi vaatia, sitä voi vain tyytyä saamaan, jos on onnea.

Turhaa kaikki.