Rumasatu

Herään Sairaiden huoneesta vessan lattialta. Huoneeni on tavallinen huone kliinisine hajuineen, joita kylläkin höysti vuoteenomana olevien huonekaverien piereskely ja tuskanhiki. Tuo cocktail taisi olla minulle liikaa. En ollut sitä pyytänyt. Olin ehtinyt painamaan Hoivaajan kutsunappia. Ympärilläni lattialla on kusta ja lavuaarissa verta sekä valkoista vaahtoa. Kaikki tämä on minusta lähtöisin.  Olin saanut jonkinlaisen kohtauksen. Juoppokramppi se ei voinut olla, sillä juomisesta on jo aikaa. Olin jopa jo selvinnyt. Kenties Kaatumatauti? En tiedä, kauanko olin maannut lattialla. Ehkä vain hetken. Ehkä minuutteja. Minähän olin tajuton. Sairaiden huoneeseen olin joutunut hengitysvaikeuksien takia. Keuhkoni olivat tulessa ja limassa yhtä aikaa. Henki ei kulkenut. Pidätyskykyni oli katoamassa. Kusin jo alleni, kun en ehtinyt edes sängystä kuselle. En pystynyt nukkumaan. Istuin ja yskin. Edes Tupakkaa en ollut polttanut ja se oli varma merkki siitä, että olin todella sairas.  Olin

Oloni tokenee Sairaiden huoneessa jo muutaman tunnin kuluttua. Kävely on heikkoa, mutta se onnistuu. Hoivaajat eivät tosin anna minun kävellä.  En ymmärrä miksi, kai se on sitä Sairaiden huoneen teeskentelyä, että potilas ei loukkaa itseään enempää. Ketään ei oikeasti kiinnosta hyvinvointisi vaan sinut halutaan ulos mahdollisimman nopeasti. Ei ketään kiinnosta oikeasti vittujakaan. Kunhan pääsevät selailemaan jotain Törkyverkon Rakastumispalstaa taukotilaan tai kikattamaan typerää Aviomiestään toisten Eukkojen kanssa. Minut on siirretty Tarkkailuosastolle. Siellä on entistä huonokuntoisempaa porukkaa. Koneet piipittävät raivokkaammin eikä henkilökunta istu kahvihuoneessa. Minun lisäkseni kukaan muu Potilaista ei tunnu olevan tässä maailmassa. Heillä on jo varattuna Taivasmatka taivaaseen, joillakin kenties Helvettiinkin.  Ihmiselle sentään annetaan mahdollisuus parantumiseen toisin kuin eläimille, jotka lopetetaan armotta. Ihmisen vain annetaan kitua kauemmin. Minulla on oma H

Sairaiden huone on oma rutiinien täyttämä maailmansa. Monien mielestä ahdistava, mutta se rauhoittaa minua, sillä kaiken vastarintani alla kaipaan, että joku huolehtisi minusta.  Ruoassa ei ole mielestäni mitään vikaa, varsinkin kun se tuodaan eteeni. Elämässä on maustetta riittämiin, jos ruuassa ei ole. Maisemat eivät ole häävit. Rakennustyömaa vastapäätä. En siis näe ikkunasta mitään ihmeellistä. Tämä kolossi sen kun jatkaa kasvuaan. Se kasvaa loputtomiin, sillä Ihmiset elävät loputtomiin. Eivät kuole ja heidät pelastetaan elämälle monta kertaa elämässään. Ihmiset kun elävät nykyään niin vanhaksi, etteivät edes sairaudet tunnu nujertavan heitä. He eivät tunnu kuolevan millään, vasta ikäloppuina pitkän taistelun jälkeen lukuisten sairauksien nujertamina. Mitä elämää. Onneksi sain ikkunapaikan. Se on ainoa positiivinen asia, sillä huoneessahan on kaksi muuta Potilasta. Katselen ikkunasta ulos ja pohdin taas kerran elämääni. Onnistuvatko muut ihmiset sitten siinä, missä minä ol