Rumasatu

Paskalähiössä on keväinen päivä. Kevät ei syki taaskaan iloa minulle.  Kiusaajani seisovat kotirapun edessä polkupyörineen. Näitä luulin vielä kavereikseni, mutta totuus selvisi.  He olivat saaneet selville missä asun. Olin yrittänyt varjella tietoa asuinpaikastani kuin suurta aarretta. Nyt sekin oli saatu selville ja rauha mennyttä. Ainoa asia, mikä olisi pitänyt minut kasassa, oli viety minulta. Koko kouluajan minulla oli yksi tavoite. Saada olla rauhassa. Tuolloin, koska olin ulkoapäin kiltti ja rauhallinen, onnistuin kuin onnistuinkin pitämään kotielämäni ja Kaitsijani erossa koko Lastenopetuslaitoksen ajan. Kukaan muista Oppilaistakaan ei tiennyt minusta mitään. Olin salaperäisempi kuin Greta Garbo, vaikka tosiasiassa elämäni kului huoneessani nuohotessa, runkatessa ja suuruudenhulluissa kuvitelmissani. Kuvittelin olevani suuri Valloittaja, vaikka myöhemmin kävi ilmi, että inhosin jo Miesten kouluakin. Mutta nyt Kiusaajani seisovat kotirappuni edessä. Tiesin, että helvetti jä

Lastenopetuslaitoksessa oli piinallinen tapa viedä luokkani joka kevät Leirilaitokseen. Se satutti, sillä olin onnistunut välttämään ripillemenon ja kaikki muut velvollisuudet, mihin yhteiskunta yritti minua saada. Mutta tästä en päässyt luikertelemaan. Minä tietenkin pelkäsin ja inhosin hetkeä kuin ruttoa. Moukkien kanssa oli vietettävä vielä, jos ei nyt vapaaehtoisesti, niin ainakin pakolla vapaa-aikaa. Leirilaitos oli, ironista kyllä, vanhassa Lastenopetuslaitoksessa, jossain hevon vitun kuusessa. Läheltä kulkivat junat suoraan Itäiseen maahan. Majoittuminen kaikkien viheliäisten kakaroiden kanssa entisissä luokkahuoneissa. Sitten nämä idiootit saivat päähänsä mennä ryyppäämään Tulilientä salaa. Teini ei varmaankaan paljastu humalatilasta aikuiselle. Kun eivät ne voineet siellä metsässä koko yötäkään olla. Luokan häiriköt oli siirretty jo Tarkkailuluokalle aiemmin, niin nämä nörtitkin rohkaistuivat isottelemaan. Häiriköillä oli sentään munaa jättäytyä tästä yhteiskunnan pelle