Rumasatu

Keuhkoparantaja porhaltaa taas muutaman minuutin pituiselle kierrolleen ja muut seuraavat lakeijoina jälleen perässä. Orjailijoita ovat täälläkin kuten muuallakin muka Maailman onnellisemmassa maassa. Vitut sanon minä siitä onnellisuudesta. Onnettomin maa tämä Pohjoinen maa on, vaikka luojan kiitos ei köyhin.  Vapauden maassa olisin jo kadulla ja kuollut. Täällä voi sentään kitistä ja vittuilla kaikille. Ja Yhteiskunta vielä pitää hengissä. Vielä. Minun kohdallani seurueen pysähdykset ovat yleensä lyhyitä. Kuten aina, yritän olla, että hyvinhän tässä pyyhkii. Ja vitut pyyhkii. Parantaja tuumaa, että Tupakanpoltto olisi lopetettava. Mietin, että ei kai. Minun tapauksessani tupakoinnin aloittamista voi sanoa jo tyhmyydeksi. Aloitin sen päälle kaksikymmentävuotiaana. Sitten sitä on mennytkin, kuten Tulilientä.  Oikeastaan missään en ole täysin onnistunut tai jos olen, olen itse pilannut kaiken. Ainoastaan addiktioita olen ollut lahjakas keräämään. Parantaja jatkaa pelotteluaan yh

Kirjoittelen kotona humalapäissäni Naamakirjaan ja haukun ihmisiä. Tästä on tullut harrastukseni potkut saatuani. Häiriköidä ihmisiä ilman, että minun tarvitse nähdä heidän vittumaisia naamojaan. Minua yksinkertaisesti vitutti ihmiset, ihan joka ikinen. Ennen katkerien juoppojen piti mennä sentään Paskalähiön kaupan tai juna-aseman eteen haukkumaan ihmisiä. Nyt sen voi sentään kätevästi tehdä kotoaan ja sammua kotisohvalle illan päätteeksi. Ei tarvitse pelätä edes Miekkapoliisin pahnoja. Niin. Olenhan lähes jatkuvasti kännissä ja helvetin katkera koko maailmalle. Missä on minun menestykseni? Missä lukuisat naiseni? Onhan tässä niiden eteen paiskittu ja siedetty nöyryytystä ja suoranaista paskaa. Eihän minulla näistä ollut koskaan mitään. Menestystä janoavana paskiaisena surkimuksena olo oli helvetin kuluttavaa. Ihmisten typeryys ja teennäisyys laukaisi minussa ylimääräistä raivoa, jota humalatila ei ainakaan hillinnyt. Kaverit ovat aina vain vähemmässä. En tosin ketään kavereita