Rumasatu

Seison bussipysäkillä Paskalähiön keskustassa. Talvisen harmaana päivänä Ihmisiä kyhjöttää bussipysäkin alla siellä täällä muovikasseineen odottaen pääsyä tylsään kotielämäänsä.  Kaikki katsovat lasittunein silmin eteensä, ikään kuin ketään muita ihmisiä ei olisi paikalla. Eikä olekaan. Jokainen Ihminen on yksin. Varsinaista Lama-aikaa Ihmisten päässäkin vuosikymmenestä toiseen. Olen päässyt Lastenopetuslaitoksesta aiemmin. Olin myös saattanut karata ikkunasta perjantain viimeisenä matikantunnilla, kuten tapana oli. Minä Pelkurina perässä kun en uskaltanut yksinkään jäädä, mutta helpotuksen huokauksin pääsin usein kotiin Lastenopetuslaitoksesta ikkunan kautta. Viimeisenä minut valittiin hirvityslajia eli Kauhupalloakin pelaamaan. Olin viimeinen Ihminen, jota haluttiin missään. Halusin tosin ulkopuolella kaikesta ja sitä toden totta olin. Tuolloin Paskalähiössä vainosi ikäisiään Kiertäjänuorten jengi. Yksi näistä epeleistä pääsi yllättämään minut lakeijoineen. Kiertäjäpoika oli

Kiertäjäkansa palasi myöhemmin elämääni myös työn merkeissä.  Päätoimittaja Kaksi halusi minulta Jutun Kiertäjäkerjäläisistä eli vievätkö ne nuoret Kiertäjäkerjäläisjätkät todella vanhoilta Kiertäjäkerjäläismummoilta Vanhat markat Pääkaupungin rautatieasemalla. Mummothan tekevät sen likaisen työn likaisine pahvikahvikuppeineen yrittäen näyttää mahdollisimman säälittäviltä. Miehet eivät herätä sympatiaa ja auttamisen halua. Ja miksi herättäisivätkään? Varasimme Kuvaajan kanssa rautatieasemaa vastapäätä hotellihuoneen ja pystytimme sinne kameran. Ironista tarkkailla vanhasta ja arvokkaasta hotellihuoneesta kadun toimintaa. Sieltä pystyikin yllättävän hyvin tarkkailemaan koko rautatieaseman edustaa. Homma oli enimmäkseen puuduttavaa odottamista. Eihän sitä näiltä Kiertäjäkerjäläisiltä voi mennä kysymäänkään, että vievätkö ne jätkät Vanhat markkanne? Näinhän siinä kuitenkin kävi, että nuoret jätkät kävivät säännöllisin väliajoin hakemassa mummoilta Vanhat markat. Muutamat pennoset il