Rumasatu

Minulla tai nimelläni ei ole merkitystä.  Asun yksin Pohjoisessa maassa. Olen yhtä vihattu, rakastettu ja mitäänsanomaton kuin kaikki muutkin. Olen oman itseni pahin vihollinen, vasta sitten tulevat muut Vihaajat.  Siinä ihmiset ovat oikeassa, minä en todellakaan halua olla laumassa juoksemassa minkään perässä heidän mukanaan. Typerät Ihmiset, Orjailijat.  Olen yksin, koska halusin näin. Minä en pidä Ihmisistä, en kenestäkään. En pysty luottamaan Ihmisiin, en halua olla heidän seurassaan. En pidä Ukoista, en Eukoista. En pidä Maailmansyleilijöistä enkä Rajojensulkijoista. En pidä Ihmisistä. Joten kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään. He ovat petollisia, julmiakin. Ihmiskunta on rappeutunut sielultaan ja moraali romahtanut. Niin minäkin. Olen kuin avoin haava kuolevassa sielussa. En ole Ihmisvihaaja, vältän vain Ihmisten seuraa, vaikka samaan aikaan haluan huomiota ja pelkään sitä. Minulla oli tai ei ole mitään tarkoitusta Elämässä. Olin liian kiltti ja kiltteyteni takia olen

Minut nostetaan Sairaiden huoneen vessan lattialta ylös. Yhtäkkiä ympärilläni on Ihmisiä kuin ilmaisia ämpäreitä olisi tarjolla. Olen hölmistynyt, olen jonkinlaisessa tajuttomuuden ja tietoisuuden välitilassa. En välitä. Eniten minua vituttaa kusi lattialla. Tajuntani oli useasti aiemmin lähtenyt kotona. Näinä tajuttomuuden hetkinä näin joskus hetkiä menneestä onnellisesta elämästä, jos sellaista koskaan nyt minulla oli. Tai ainakin onnelliseksi joskus maailman kuvittelin, kunnes tajusin, että kaiken oli määrä romahtaa. Sitten heräsin korinaani, tylyyn heräämiseen. Muutamaa viikkoa ennen Sairaiden huoneen keikkaa minulta lähti taju kaksi kertaa putkeen, kun hermostuin Valittajatätiin, joka kutsui minua aina sukunimelläni, sukunimeäni en teille kerro. Tämä täti oli täynnä vihaa minua kohtaan. En tiedä miksi.  En ymmärtänyt miksi, mutta moni muukin oli minua ylenkatsonut syistä, joita en saanut koskaan tietää tai en halunnut kuunnella. Olin ollut Ihmisten silmätikkuna, vaikka pidi

Nyt mennään Sairaiden huoneesta Lehden aikoihin. Ne ovat oleellinen osa tätä surkeaa tekelettä. Kännissä useammin ja pahemmin kuin minä sekoillut Kansan edustaja oli ensimmäinen Lampaiden, jota Kansaksikin kutsutaan, tuntema kasvo, jota haastattelin Lehden Tarinoiden sepittäjänä.  Kansan edustaja oli jostain hikisestä Pikkupitäjästä ponnistanut Erikoisten suomalaisten puolueen riveistä Eduskuntaan. Ja vieläpä päässyt kiitos hölmön kansan. Sen jälkeen Mies oli pysynyt jos jonkinlaisen kohun myötä julkisuudessa. Näin on yhä edelleen, tosin Kansan edustaja on nyt poistunut Pohjoisesta maasta, kun Erikoiset antoivat potkut. Miestä ei ollut helppoa saada kiinni. Lopulta avustajan kautta sain yhteyden. Mies murahteli Kännykkäänsä jotain ja vihdoin sain selvää, että ”tule lauantaina sahalle sitten”. Saha tarkoittaa hänen sukunsa sahaa, jossa tämä tyyppi saa leikkiä machomiestä, vaikka on olevinaan uskovainen. Tuossa vaiheessa hänestä ei ollut tehty kovinkaan montaa asiallista Juttua

Nyt ihmettelette, että miksi vitussa aloin Tarinoiden sepittäjäksi, kun se kerran noin vaikeata on? Kerrottakoon jotain lisää tästä halpahintaisesta tragediasta. Niin, Ihminen on joskus lapsellinen ja hänellä on unelmia. Luulin, että Tarinoiden sepittäjä voisi tehdä jotain hyvää tai että tuosta joukkiosta olisi johonkin.  Ja olinhan jo epäonnistunut Tarinoiden kertojana ja Tarinoiden sepittäjä oli sitten seuraavana jonossa. Pettymys oli suuri kun totuus selvisi ja viimeinenkin typerä luottamus Ihmisjoukkoon hävisi. Lehteen hakeuduin siksi, että Lehti vastasi yhteydenottoihini, toisin kuin  nirppanokkaiset, mutta yhtä kaikki teeskentelevät lehdet eivät vastanneet. Minua ei haitannut se, että kyseessä oli Keltainen lehti. Pikemminkin päinvastoin. Nämä sentään olisivat rehellisiä Roskassaan toisin kun muut saunan uuniin sopivat julkaisut, jotka valehtelevat aivan samalla lailla, mutta näytellen siveää. Kaikki lehdet kuuluvat saunan uuniin, jos edes nykyään siellä palaisivatkaan. Pa

Seuraavaksi suunnistamme yhteen tragediani alkusyyhyn, Paskalähiöön.  Mikään tekele kun ei olisi mitään ilman ankeaa lapsuutta. Laskeutukaamme Paskalähiöön. Sidon farkkujani yhteen narulla ennen Lastenopetuslaitokseen lähtöä. Lähdin sinne vittuuntuneena ja ahdistuneena kuten jokaikinen aamu lähdin. Läksyjä en ole tehnyt, niin kuin en tehnyt kertaakaan koko laitoksen aikana. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut teinkö niitä vai en. Järjestelmälle yhdellä lapsella ei ole mitään merkitystä. Suljen kotioven ja laahaudun Linja-autopysäkille ja odotan autoa numero 13. Todellakin, epäonnen numero. Linja-autopysäkki nököttää harmaan Paskalähiön keskellä vastapäätä ruokakauppaa, josta jo krapulaiset hakivat aamulla Tuliliemiään. Paskalähiö ei ollut ulkonäöltään ankein, Ihmiset olivat. Lapsuudessani rumuus oli kauneutta, mutta ruma Paskalähiö oli, kuten kaikki vastaavat.  Varsinkin Lainasto oli minulle tärkeä, luin koko Lainaston läpi. Silloin ei ollut Törkyverkkoa aikaa verottamassa.

Eräät hautajaiset liittyen Lastenopetuslaitokseen. En olisi ollenkaan halunnut lähteä, koska se tiesi ylimääräistä lauantaita typerien Teinien kanssa. Mutta eihän tuohon aikaan edes voinut viime hetkellä viestittää olevansa kipeänä, kun ei ollut Kännyköitä apuna pakoilussa. Lastenopetuslaitosta riivasi itsemurha-aalto. Teinejä kaatui kun heinää. Ajat olivat ankeat ja Pohjoinen maa Maailman onnettomin maa. Niin kuin se on vieläkin oikeasti. Ihmiset vain elävät valheessa. Enpä minä muiden murheista tiennyt tai välittänyt. Minulla oli omani. Lastenopetuslaitos oli minulle niin kova paikka, etten koskaan opiskellut myöhemmin mitään.  Kävin vaan Tarinakursseja, mutta niissäkin minua kiinnosti eniten niihin liittyvä ryyppääminen. Tarinoitani tai minua ei kukaan pitänyt minään.  Minua on ollut vaikea ymmärtää ja minä en ole ymmärtänyt ketään. Minut on musertanut jo se, että kengännauhani aukeavat pahemmista vastoinkäymisistä puhumattakaan. Hautajaiset olivat Köyhän kaupungin Hautausmaa

Pyöräilin Lastenopetuslaitokseen. Itse Laitosta en inhonnut vaan sen Oppilaita. Lähes jokaista, sillä Ystäviksi luulemanikin paljastuivat Kiusaajiksi.  Kaitsijoiden kanssa tulin hyvin toimeen ja he pitivät minusta. Joissakin asioissa saatoin tietää enemmän kuin he. Ei se minusta Neroa tehnyt, taso oli vain nyt niin huono. Heille hyväkäytöksinen Oppilas oli ihmetys sen paikan hirviöiden seassa. Kun olisivat Kaitsijat vain tienneet, mitä sisimmässäni ajattelin. Sekopäisiä ajatuksia. Minua vainosi pyörämatkalla Lastenopetuslaitokseen eräs Tyttö, joka teki tilanteesta entistäkin nöyryyttävämmän. Kyllä, Paskalähiössä jopa tytöt olivat ilkeitä, pojiltahan se oli jo itsestäänselvyys. Yleensä minua vainosivat vain pojat. Tyttö oli minua vanhempi. En tiennyt, miksi hän minua vihasi, en edes tuntenut häntä. Ei se ainakaan rakkautta ollut. Olin tottunut siihen, että minua vihattiin, vaikka en tiennyt syytä. Näin oli ollut jo pienestä pitäen.  Tämä tyttö potkaisee pyörääni tullessaan vasta

Olen Keuhkosairaiden osastolla Sairaiden huoneessa. Naurahdan ääneen, että tässähän sitä ollaan kuin entisajan Runojen sepittäjät Keuhkoparantolassa. Minä en tietenkään vain päässyt Baden-Badeniin. Minut tungetaan Tavisten sekaan liukuhihnana. Olen taatusti yhtä köyhä ja ahdistunut että kuolemankaipuinen kuin he Oikeat Runojen sepittäjät ennen, mutta Sairaiden huoneessa on tärkeintä saada minut ulos mahdollisimman nopeasti, ei se että parantuisin. Ennen oli paremmin Köyhilläkin. Kuolemanikin kelpaisi kai kanssa, koska silloinkin minut saataisiin ulos Sairaiden huoneesta. Köyhä on rasite niin Rahahuoneissa kuin Sairaiden huoneissakin. Vanhoja markkoja ei tule sisään vaan niitä kuluu. Kaikesta huolimatta parannun todennäköisemmin kuin Entisaikojen Runojen sepittäjät. Mitä heitä nyt olikaan? Lääketiede auttaa selviytymään aivan uskomattomista sairauksista. Loppujen lopuksi kuolemme. Kyse on siitä, kuka kuolee hitaimmin ja tuskallisimmin. Siirtoni Tarkkailuosastolta sujui vikkelästi

Jaffa-Toni istuskeli tyhjässä omakotitalossaan, kun Kuvaajan kanssa astumme sisään ”kartanoon”. Hän oli eronnut huomattavasti vanhemmasta Rakkaastaan.  Olisiko Muori tajunnut tilanteen mahdottomuuden? Pariskunnan suhteesta on kirjoitettu niin Lehteen kuin muihinkin Höpölehtiin. Huomasin, että Jaffa-Toni oli umpitunnelissa. Minua se ei haitannut, puhumaanhan Mies yhä pystyi. Olin minä ennenkin humalaisia haastatellut ja jos en humalassa, niin ainakin kovassa krapulassa kirjoittanut Juttuja. Huonekalut olivat tässä kartanossa harvassa. Olisiko Muori vienyt mukanaan ja jättänyt hieman säälittävän oloisen Jaffa-Tonin sitten yksin ankeaan lähes vailla kalusteita olevaan surun kehtoon? Minusta kyseessä on lähes heitteillejättö. Jaffa-Toni on nyt jo kuollut. Yllättävän moni Turhista julkkiksista on jo kuolleita. Rankka ammatti. Julkisuudesta hän piti. Olisi halunnut kysymyksiä nytkin etukäteen. Joitakin laitoin, mutta mitä kysyisit mieheltä, jonka ansiolistassa oli vain Jaffan kilpajuont

Lastenopetuslaitostoverini tarjoaa minulle munalikööriä.  Tai no, en Toverista tiedä, mutta aikaa oli joskus pakko tappaa jonkun muunkin kanssa kuin itseni. Varsinkin jos Tuliilientä on ollut tarjolla, olen ollut aina mukana. Jo ennen kuin minusta tuli Juoppo. Minähän join alusta alkaen, vaikka Tuliliemi maistui pahalle. Lastenopetuslaitostoverini ojensi sitten seuraavasta pullosta Minttuviinaa. Se maistui jo paremmalta. En tiedä, miksi hän halusi minua juottaa. Jotkut Ihmiset haluavat nähdä minua kännissä, joskaan ei valitettavasti enää. Olen liian rasittava tai sammun.  Ehkä olin sanonut, että juodaan pois tai hän vain halusi nähdä, että tulen humalaan. Sehän on hauskaa nähdä, kun joku reppana tulee känniin ja ivailla sitten. Hyppytunneilla sitten kävin maistelemassa hänen Isänsä Tuliliemikaappia aina uudelleen. Enhän minä varsinaisesti humalass

Raaka Tappoelokuva pyöri Lastenopetuslaitoksen historian tunnilla. Suurin osa Oppilaista istui pulpeteissaan rötköttäen väsyneen ja kyllästyneen näköisinä kuten aina.  Osalle lukeminen ja kirjoittaminenkin on vaikeaa. Niin kai minullekin, kun ei niitä taitoja ollut kunnolla edes opetettu. Melkein kaikki olen oppinut itse. Hyvässä ja pahassa.  Mikään ei ole vittumaisemman näköistä kuin tylsistynyt ja riidanhaluinen Teini. Ja sitähän he ovat kaikki. Oppilaat eivät olleet kiitollisia opin mahdollisuuksistaan. He eivät ole kiitollisia mistään. En muista miksi Tappoelokuva pyöri, meillä taisi olla lupa tuoda tuolloin Suosikkieläväkuva tunnille. Minun suosikkieläväkuvani oli tämä mainitsemani Elävä kuva ja sen toin sitten tunnille. Äärimmäisen raaka kuvaus Tappajista koulutusleirillä ja sen jälkeen tositoimissa itse Tappotantereella. Nautin Oppilaiden kiusallisista hetkistä heidän katsoessa Elävää kuvaa. Minulle tämä oli ilon hetki. Ilon Ihmiset olivat jo vieneet minulta pois. Olin sa

  On Kauhuvirusaika Sairaiden huoneessa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei vieraita ole luvassa. Minua se ei haittaa, eipä juuri kukaan ole ilmoittanut kiinnostustakaan vierailuun.  Tosin viettäisin vain viikon tai kaksi Sairaiden huoneessa, jos en saa uutta kohtausta, joten ei siihen olisi tarvettakaan. Tuskin niitä vieraita muutenkaan olisi tulvinut ovista ja ikkunoista. Olen tehnyt hyvää työtä itseni eristämisessä Ihmisistä. Kukaan ei soitakaan minulle, sillä kaikki tietävät, että puhelin on minulla aina äänettömällä, enkä halua keskustella Ihmisten kanssa. Olen minä hankala tapaus. Vittumainen ja yksin. Vieressä makaava Pappa piereskelee taas. Miten vitussa joku piereskelee koko ajan? Mutta eihän tästä laitoksesta omaa huonetta saa kukaan. Persaukinen kaikkein vähiten. Papalle saapuu yllättäen vieraita. Kuulen tietenkin kaikki. Näenkin, sillä Hoivaaja on taas jättänyt suuttumuksekseni verhon auki. Mikä helvetti siinä on, ettei sitä saa kiinni? Onneksi pystyn sentään käve

Keuhkoparantaja porhaltaa taas muutaman minuutin pituiselle kierrolleen ja muut seuraavat lakeijoina jälleen perässä. Orjailijoita ovat täälläkin kuten muuallakin muka Maailman onnellisemmassa maassa. Vitut sanon minä siitä onnellisuudesta. Onnettomin maa tämä Pohjoinen maa on, vaikka luojan kiitos ei köyhin.  Vapauden maassa olisin jo kadulla ja kuollut. Täällä voi sentään kitistä ja vittuilla kaikille. Ja Yhteiskunta vielä pitää hengissä. Vielä. Minun kohdallani seurueen pysähdykset ovat yleensä lyhyitä. Kuten aina, yritän olla, että hyvinhän tässä pyyhkii. Ja vitut pyyhkii. Parantaja tuumaa, että Tupakanpoltto olisi lopetettava. Mietin, että ei kai. Minun tapauksessani tupakoinnin aloittamista voi sanoa jo tyhmyydeksi. Aloitin sen päälle kaksikymmentävuotiaana. Sitten sitä on mennytkin, kuten Tulilientä.  Oikeastaan missään en ole täysin onnistunut tai jos olen, olen itse pilannut kaiken. Ainoastaan addiktioita olen ollut lahjakas keräämään. Parantaja jatkaa pelotteluaan yh

Hoivaaja tulee taas mittaamaan verenpainettani ja muita Sairaiden huoneen rutiinimittauksia. Hän on varsin viehättävä, mutta en innostu. Kun katson häntä, huomaan, että Rakkaudenhimoni ovat täysin kadoksissa. Ei minun tee mieli panna häntä tai ketään muutakaan. Näin on ollut vuosia. Katson tietenkin Näyteltyä rakkautta, kuten koko kansa katsoo ja runkkaan, mutta se ei ole todellisuutta. Runkkaaminen ei koskaan korvaa oikeaa Rakkautta. Se on Tulilientä Himolle. Himoni ovat kadoksissa, jos Rakkautta pitäisi harrastaa Oikean ihmisen kanssa. Olen menettänyt luottamukseni liian monien hylkäämisien jälkeen. En pidä enää ihmisten kosketuksesta ylipäätään. Jos joku koskee minuun, minussa kulkevat vain kylmät väreet. Nopeasti aina muihin töihinsä siirtyvät Hoivaajat eivät saa innostumaan. He ovat liian äidillisiä.  Minä olen jo tyytyväinen Sairaiden huoneen ilmaiseen ruokaan ja lepoon. Rakkauden teot on täysin yliarvostettua. Ihmiset ovat niin itseään täynnä, etteivät halua tai edes osa

Heräilen Sairaiden huoneessa. Jostain syystä menneitä asioita tulvii mieleeni. Makaamisen aikana on aikaa ajatella. Myös jo kauan sitten kuollut isäni tuli mieleen.  Hän ei ymmärtänyt haaveillani olla Tarinoiden kertoja. Oikeassahan hän oli. Typerää unelmaa kaikki. Mitkään unelmat eivät olleet minua varten ja mitkään niistä eivät ole toteutuneet. Muistan kun isäni toi juopotteluretkiltään isoja lihapiirakkoja ja sitten hyvitelläkseen myöhemmin jäätelöä. Kyvytön normaalien ihmisten maailmaan kuten minä.  Muistan isäni tuoksun. Duunarin hajun. Hien, viinan ja tuskan tuoksun. Sellaisen Miehen tuoksun, jonka unelmat lapset viimeistään murskasivat. Muistan, kuinka tyhjentelin pimeällä Hautausmaalla keskellä metsää Tuliliemitölkkejä. Hautausmaan vieressä sijaitsi harvoin myrskyävä järvi. Silti sen myrskystä kerran soudin turvaan. Olen pitänyt Kuolleiden maista eli hautausmaista. Viihdyn niissä, sillä ne ovat täynnä tarinoita. Varsinkin ne Kuolleet, jotka ovat kuolleet nuorina tai joiden

Oli lauantai-iltapäivä Paskalähiössä joskus Lama-aikana. En muista vuodenaikaa, onko sillä väliäkään. Kaikki ne ovat samaa paskaa eri paketissa.  Olin painunut huoneeseeni. Viikonloput olivat ainoa keino, joilla selvisin ilman Itsemurhaa Lastenopetuslaitoksesta. Silloin sain olla rauhassa. Sain vaipua unelmiin ja kirjoihin.Todellisuudessa ei juuri ollut mitään mieltä kohottavaa. Tuolloin ei ollut Törkyverkkoa häiritsemässä kaikkea elämässä. Törkyverkko on tuonut rumuuden vieläkin rumemmaksi. Tuolloin kyllä tuli Puputyttö-videoita televisiosta iltamyöhään. Maa oli vapautumassa runkkareille. Lueskelin huoneessani, joka oli tyypillinen Paskalähiön huone. Ei niiden ulkonäköä edes viitsi selittää. Jonnekin Ihmiset oli tungettava. Talvisin sisälle tunkeutui töihinsä lähtevien töitään inhoavien Ihmisten autojen bensan tympeä katku. Minulla oli sentään sänky ja pöytä. Siinä se oli. Ja paljon Kirjaston kirjoja. Olin nörtti silloin, kun se oli vielä huono asia.  Todennäköisesti luin kirjaa

Ennustaja Carole Ellen oli kova sana Törkytelevisiossa. Yhdessä vaiheessa kaikki Lehdet halusivat kirjoittaa hänestä, niin myös Lehti. Nyt on kadonnut olemasta Turha Julkkis, mikä on tietenkin vain hyvä asia. Yleensä se menee näin, kaikki haluavat kirjoittaa saman tarinan samasta Ihmisestä. Helvetin typerää. Ikään kuin ihmiset eivät olisi lukeneet samaa juttua uudelleen jo jostakin toisesta Lehdestä. Mutta eihän sillä mitään väliä ole, millä olisi? Ja Carolehan tykkäsi kertoa ainakin julkisuuden alkuhuumassa. Lukuisat lapset ja Hulttiomies, joka karkasi ja jätti Carolen rahattomana yksin lukuisten lasten kanssa. Sitten Carole katosi, kunnes päätti jälleen palata. Nyt hän oli palannut silikonit mielessään. Hän halusi itselleen todella isot silikonirinnat ja rasvaimun. Ehkä hän ennusti silikoninsa, sillä hän todella tekikin Lehdellekin ennustajan hommia sen jälkeen kun edeltäjälle oli tylysti annettu potkut kirjeitse. Jotkut typerykset kun uskovat diipadaapaan mitä heille syöte

Kaverini K tuo ATK:ni kotoani Sairaiden huoneeseen. K on harvoja ystäviäni. Hän istuu hetken tapaamishuoneessa. Kauhuviruksen aikana ei kauan edes saa istua tapaamassa Potilaita Sairaiden huoneessa. Saati sitten Keuhkosairaiden osastolla.  K lähtee ja painelen tietokoneen kanssa huoneeseen. Menen huoneeseeni lukemaan sähköposteja, Muut ukot kuorsaavat, mitään muuta he eivät tee, paitsi syövät ja joskus piereskelevät.  Ei mitään mielenkiintoista. Naamakirjassa kiinnostus sairaalassa olooni on jo laantunut, jos sitä on ollutkaan. Olen täysin yksin, vaikka Sairaiden huoneessa ei voi olla yksin. Ei siellä ainakaan kirjoittaa pysty. Ja miksi ihmisten pitäisikään olla kiinnostunut elämästäni. Enhän minäkään ole heidän elämästään muuten kiinnostunut muuta kuin negatiivisessa mielessä, mutta harvoin he tarjoavat mitään ikävää ilokseni.Minulla taas ei ole mitään muuta kuin ikävää tarjolla Naamakirjan lumemaailmaan. En osaa liioitella tai menen aina liian pitkälle. Tarinastani puuttuu mukavu

Olen tehnyt joitakin Juttuja, joista en ole ylpeä. Sellaisen päällä olin Mielisairaiden huoneessa. Olin tapaamassa Sari Sirkuttajaa, entistä formulakuskin heilaa ja monen muun heilaa sekä Kohujulkkista. Nyt hän oli Mielisairaiden huoneessa. Syitä en kysellyt, miksi hän oli siellä, hän kertoi ne itse ja kyllä ne näkikin. Hän puhui hitaasti, aivan kuin olisi toisessa maailmassa. Niinhän hän olikin lääkkeiden takia. Hidas kuin etana. Lääkkeet turruttavat hulluuden, mutta ne hävittävät myös ihmisen. Jo aiemmin olin vieraillut Sirkuttajan kotona. Melkein pelästyin. Koko asunto oli pimeä. En tiedä olivatko lamput palaneet vai sähköt katkaistu maksamattomien laskujen takia. Levottomat, hoitamattomat koirat juoksivat jaloissa. Kävely hänen kotinsa lähellä Pääkaupungin Itäisessä paskalähiössä ei yhtään helpottanut. Pimeänä sekin. Ahdistava paikka, jossa todella sai pelätä nurkissa vetelehteleviä ihmisvarjoja. Sääliksi kävi, kun Sirkuttaja luuli edelleen kelpaavansa Alastonkuviin. Kyllä, j

Olen ufotukikohdassa. Kyllä kuulitte oikein. Minua ei tosin ole kaapattu avaruusalukseen johonkin Kaukaiseen Aurinkokuntaan. Valitettavasti. Mars olisi sopinut minulle vallan mainiosti. Ei se pätsi voi olla huonompi paikka kuin helvetti maan päällä. Happeakaan en juuri tarvitse. Tämä avaruusalus sijaitsee Läntisessä kaupungissa. Ja toimistotalossa, jossa ei ole kyllä uforomantiikkaa nimeksikään. Se voisi olla aivan tavallinen toimistotalo niin kuin se onkin. Ufoihmisiä sieltä löytyy kyllä silti. Jostain syystä ufouskovaiset kiinnostavat minua kovasti. Sen takia olen tänne hakeutunut. Minua kiehtoo kaikki, joka poikkeaa tavanomaisesta. Ja jos joku todella uskoo ufoihin, voittaa se jo uskon kaikkiin uskontoihin. Homma näyttää pyörittävän Ufomies, seuranaan hänellä on lauma naisia. En tiedä miksi he ovat kokoontuneet. Kertoilleet kai kokemuksistaan avaruusaluksissa. Mutta toisin kuin huonoissa Elävissä kuvissa väitetään, avaruusoliot ovat kuulemma ystävällisiä. No hyvä, että edes jo