Keskusteluja kuolleen isän kanssa!

Heräilen Sairaiden huoneessa. Jostain syystä menneitä asioita tulvii mieleeni. Makaamisen aikana on aikaa ajatella. Myös jo kauan sitten kuollut isäni tuli mieleen. 

Hän ei ymmärtänyt haaveillani olla Tarinoiden kertoja. Oikeassahan hän oli. Typerää unelmaa kaikki. Mitkään unelmat eivät olleet minua varten ja mitkään niistä eivät ole toteutuneet.

Muistan kun isäni toi juopotteluretkiltään isoja lihapiirakkoja ja sitten hyvitelläkseen myöhemmin jäätelöä. Kyvytön normaalien ihmisten maailmaan kuten minä. 

Muistan isäni tuoksun. Duunarin hajun. Hien, viinan ja tuskan tuoksun. Sellaisen Miehen tuoksun, jonka unelmat lapset viimeistään murskasivat.

Muistan, kuinka tyhjentelin pimeällä Hautausmaalla keskellä metsää Tuliliemitölkkejä. Hautausmaan vieressä sijaitsi harvoin myrskyävä järvi. Silti sen myrskystä kerran soudin turvaan.

Olen pitänyt Kuolleiden maista eli hautausmaista. Viihdyn niissä, sillä ne ovat täynnä tarinoita. Varsinkin ne Kuolleet, jotka ovat kuolleet nuorina tai joiden hauta on eriskummallinen. Niin, pidän Kuolleiden maista.

Lunta on yhä vähän, vaikka oli joulukuu. Hautausmaata valaisivat silti kauniit valot.

En tiedä kaipaanko Isääni, kykenenkö kaipaamaan ketään tässä elämässä. 

Isäni ei ollut hellä mies, enkä minäkään. Olen kaivannut hellyyttä, mutta jostain syystä en ole sitä saanut tai pystynyt ottamaan vastaan. En osaa minäkään olla hellä. Kaipaan kosketusta, mutta pelästyn kosketusta. Surullista.