Rumasatu

Tiedän hyvin, etten kuole. En vielä, vaikka haluaisin.  Parantajat ovat epäilleet Keuhkoloppua, mutta siitäkään ei ole täyttä varmuutta. Keuhkot ovat tukkeutuneet syystä tai toisesta. Liikaa paskaa sitä on joutunut nielemään. Olisi mennyt edes jalka. Kohta pääsevät katkerat, orjatyötään ahkeroivat Mulkut moittimaan ja vaatimaan minua maksamaan Sairaiden huonelaskut itse. Millä vitulla minä niitäkin maksaisin. Pelko ja avuttomuus saavat käpertymään syvemmälle Sairaiden huoneen sänkyyn, vaikka en pysty nukkumaan, sillä keuhkot tukkeutuvat makuuasennossa. Vaivun samanlaiseen Unihorrokseen, jolla olin nukkunut ja selvinnyt useamman vuoden. En ollut nukkunut vuosikymmeneen. Sieluni ei antanut rauhaa varsinkaan öisin. Lääketiede Keuhkosuihkeineen pitää minut elossa. Tiedän sen, mutta kuinka kauan. Vuoden vai vuosikymmeniä? Jos tämä näin jatkuisi, ei olisi väliksikään. Minua ei päästetä edes yksin vessaan, koska sinne olin jo kerran tuupertunut. Toden totta, jaloilla on yhtä vaikea py

Olen Vanhassa vankilassa Pääkaupungissa. Ai miltäkö Vankila näyttää? Tämä näyttää todellakin Vankilalta. Sanan parhaimmassa tai pahimmassa merkityksessä. Ei, en ole hölmöillyt itseäni sentään Kiven sisään.Se puuttuu CV:ni yhä. Silloin tällöin teen Juttuja Konnista. He ovat mielenkiintoisempia kuin tavalliset Lampaat, joissa ei ole mitään kiinnostavaa, vaikka he itse näin luulevatkin. Konnat ovat mielenkiintoisia, eivätkä edes pelottavia Vankilassa. Edessäni istuu Kaksoismurhaaja. Hän kertoo saman Tarinan, jonka on kertonut jo monta kertaa. Kirjaan sen kiltisti ylös. Se Tarina kiinnostaa yhä Ihmisiä, joiden omassa Elämässä ei tapahdu mitään. Tämä siksi, että he eivät uskalla tehdä mitään.  Lapsenkasvoisena ja asiallisena Konnaa ei tosin uskoisi Kaksoismurhaajaksi ylipäätään, mutta ei minuakaan kukaan uskoisi Tarinoiden sepittäjäksi.  Ei hän ole mikään sekopäinen Huimausaineissa oleva Konna. Murhat ovat olleet niin sanotusti bisnestä, ei Tuliliemipäissään tai Mustasukkaisuuksissa

Pohjoisen maan Toisen sodan alusta oli kulunut tasavuosia. Se sota, jonne Pohjoisen maan asukkaat lähtivät rytyyttämään Natsien kanssa Itäiseen maahan. Sen kunniaksi minut lähetettiin tekemään Juttua Lehteen Tuntemattoman Kersantin rykmentin taistelujen tiestä ympäri Menetettyä maata. Tuosta Juttukeikasta tulikin taistelujen tie minulle itsellenikin. Astuessani Linja-autoon se oli tietenkin täynnä Miehiä. Se ehkä yllätti, että osa oli kovassakin humalassa. Paluu entisaikojen Keppimatkoille. Matkanjärjestäjä ei todellakaan päässyt helpolla. Onnettomuudekseni saavuin viimeisenä Linja-autoon. Vain yksi paikka oli vapaana. Syykin selvisi pian. Vieressäni istui matkan vastenmielisin Tyyppi, joka aloitti vittuilun minulla välittömästi, eikä millään kauniilla tavalla. Todella vittumaistakin vittumaisempi tympeä vanha Ukko.  Hän haukkui minua Läskiksi ja kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla. No läski olinkin, mutta ei sitä viitsisi jatkuvasti kuunnella.Sinänsä olen tähän Elämässäni tott

Jaffa-Toni istuskeli tyhjässä omakotitalossaan, kun Kuvaajan kanssa astumme sisään ”kartanoon”. Hän oli eronnut huomattavasti vanhemmasta Rakkaastaan.  Olisiko Muori tajunnut tilanteen mahdottomuuden? Pariskunnan suhteesta on kirjoitettu niin Lehteen kuin muihinkin Höpölehtiin. Huomasin, että Jaffa-Toni oli umpitunnelissa. Minua se ei haitannut, puhumaanhan Mies yhä pystyi. Olin minä ennenkin humalaisia haastatellut ja jos en humalassa, niin ainakin kovassa krapulassa kirjoittanut Juttuja. Huonekalut olivat tässä kartanossa harvassa. Olisiko Muori vienyt mukanaan ja jättänyt hieman säälittävän oloisen Jaffa-Tonin sitten yksin ankeaan lähes vailla kalusteita olevaan surun kehtoon? Minusta kyseessä on lähes heitteillejättö. Jaffa-Toni on nyt jo kuollut. Yllättävän moni Turhista julkkiksista on jo kuolleita. Rankka ammatti. Julkisuudesta hän piti. Olisi halunnut kysymyksiä nytkin etukäteen. Joitakin laitoin, mutta mitä kysyisit mieheltä, jonka ansiolistassa oli vain Jaffan kilpajuont

Jemina Tahkiainen, kuollut jo hänkin, oli suunnitteilla Lehden kannen pääjuttuna sen oikeasti kuuluisan sisarensa Jenna Tahkiaisen sijasta. Jenna on se, joka viestitteli Seksiministerin kanssa ja Seksiministeri sai potkut. Mutta kerrankin Jemina sai huomiota ja minä tehtäväkseni tehdä Juttu hänestä. Jemina oli tavanomaista pirteämmässä kunnossa saavuttuaan Lehden toimitukseen. Edellisenä kerralla näin hänen lähes nukahtavan pöydän ääreen. Niin kovissa Mömmöissä hän oli. Nyt Jemina oli ollut selvänä. Hän oli melkein menettänyt henkensä syistä, jotka jätän kertomatta. Nyt Jemina oli hoitanut itseään, turvotuskin oli laskenut. Jemina ja hänen siskonsa olivat erilaisten kännikommellusten takia jatkuvasti Höpölehtien hampaissa. Puhumattakaan Törkyverkon Hyeenoista, jotka tarvitsevat koko ajan uusia Turhia Julkkiksia pilkattavakseen. Jemina ilmoitti minulle haluavansa vielä perheen ja vauvan, joka sinänsä oli käytännössä mahdotonta hänen elämäntyylillään. Käsky kävi myös kysyä, pelkää

Lastenopetuslaitostoverini tarjoaa minulle munalikööriä.  Tai no, en Toverista tiedä, mutta aikaa oli joskus pakko tappaa jonkun muunkin kanssa kuin itseni. Varsinkin jos Tuliilientä on ollut tarjolla, olen ollut aina mukana. Jo ennen kuin minusta tuli Juoppo. Minähän join alusta alkaen, vaikka Tuliliemi maistui pahalle. Lastenopetuslaitostoverini ojensi sitten seuraavasta pullosta Minttuviinaa. Se maistui jo paremmalta. En tiedä, miksi hän halusi minua juottaa. Jotkut Ihmiset haluavat nähdä minua kännissä, joskaan ei valitettavasti enää. Olen liian rasittava tai sammun.  Ehkä olin sanonut, että juodaan pois tai hän vain halusi nähdä, että tulen humalaan. Sehän on hauskaa nähdä, kun joku reppana tulee känniin ja ivailla sitten. Hyppytunneilla sitten kävin maistelemassa hänen Isänsä Tuliliemikaappia aina uudelleen. Enhän minä varsinaisesti humalass

Elämäni on ollut onneksi muutakin kuin töitä ja kärsimystä. Työt ovat olleet joskus epämiellyttävä, pakollinen osa. Eivät tietenkään aina, mutta Sossupummin ura oli vielä edessä. Mutta nyt virta oli mennyt, jos voisin, jättäisin työt näille Orjailijoille, jotka vielä kilpailevat Pomon kiitoksista ja törkkivät toisensa kuoliaaksi työstä väsyneenä hautaan ja haluavat tietenkin kaikki kurjuuteensa.  Mutta nyt kerrankin iloisiin asioihin ja Taiteen kaupunkiin. Kaupunkiin, jota en kutsu Paskakaupungiksi, vaikka voi se sitä joidenkin mielestä olla. Se on kaupunki, jossa ymmärretään taidetta ja Taiteilijoita. Sellainen kun olen aina kuvitellut olevani. Maleksin kadulla aina välillä Tuliliemellä pysähtyen ja luin karttaa, niin kuin jotain siitä olisin ymmärtänyt keskellä sykkivän Taiteen kaupungin katua.  Olin eksynyt. Etsin Kuuluisien Taiteilijoiden hautausmaata. Olin taas jo kerran pysähtynyt Tuliliemelle, mutta nyt ei näy edes Baareja, johon piipahtaa. Pieni Tuliliemipullo minulla on

Laulaja ja Turha Julkkis Tarmo Pasanen makasi vieressäni sängyssä kun heräsin. Nyt ei oltu sairaalassa vaan Afrikassa. Ja ei, emme olleet harrastaneet seksiä vaan sammuttu. Olimme olleet Afrikan Maan mustassa yössä. Hotelli oli jo hieman kulahtanut bungalow-tyyppinen hotelli. Se taisi olla jopa sen nimikin. Tarmon, että minun hyvin selvänä auennut juttumatka oli rauennut ryyppäämiseksi. Kaikista puheista huolimatta Tarmo oli ja on selvin päin hyvä tyyppi siitäkin huolimatta, että häntä syytettiin naisten hakkaajaksi. Julkkis on yleensä muuta kuin hänen annetaan ymmärtävän olevan Tarinoiden sepittäjien toimesta. Tuolloin Tarmo oli eronnut kahdesta vaimostaan muutaman vuoden sisään. On siinä ollut urakkaa, kun kaikki eivät saa ensimmäistäkään vaimoa.  Tarmo rehvasteli, etteivät ne ilman Tarmoa pärjää. Toden totta muutaman vuoden päästä molemmat heilastelivat uudestaan Tarmon kanssa. Vuoronperään. Joissakin on sitä jotain. Minussa ei. Tällä reissulla olimme hakemassa Tarmon Afrikka

Makaan tajuttomana verilammikossa asvaltilla. Asvaltti on yhtä rumaa ja kovaa kaikessa armottomuudessa, kuten se Paskalähiössä on. Olen ollut jossain pippaloissa ja portaat ovat olleet minulle liikaa. Olenko tullut niitä alas vai ylös, en tiedä. Kun herään näen huolestuneet kasvot edessäni. Tai sen ainakin muistan. Minulla ei ole aavistustakaan miksi olen jossain Paskalähiössä. Olenko kännissä sinne harhaillut vai mitä? Ei tämä ollut ensimmäinen kerta eikä viimeinenkään. Sellaista sekoilua ja harhailua ei ole, jota en ole kännissä tehnyt. En tiedä mitä sitten tapahtuu. Seuraava muistikuvani on Vuokra-autossa. Ihme kyllä Vuokra-auto on ottanut minut kyytiin, vaikka pääni vuotaa verta. Sen totesin, kun katsoin tyynyäni aamulla. Masentuneena, yksin. Niin synkeänä kun mies vain voi olla. Päätäni paikkaillaan myöhemmin Sairaiden huoneella. Käskevät täyttää Tuliliemilomaketta. Mitäköhän vittua luulevat? Luulevatko että normaali-ihminen teloo itseään kännipäissään? Lopulta eivät ed

Kirjoittelen kotona humalapäissäni Naamakirjaan ja haukun ihmisiä. Tästä on tullut harrastukseni potkut saatuani. Häiriköidä ihmisiä ilman, että minun tarvitse nähdä heidän vittumaisia naamojaan. Minua yksinkertaisesti vitutti ihmiset, ihan joka ikinen. Ennen katkerien juoppojen piti mennä sentään Paskalähiön kaupan tai juna-aseman eteen haukkumaan ihmisiä. Nyt sen voi sentään kätevästi tehdä kotoaan ja sammua kotisohvalle illan päätteeksi. Ei tarvitse pelätä edes Miekkapoliisin pahnoja. Niin. Olenhan lähes jatkuvasti kännissä ja helvetin katkera koko maailmalle. Missä on minun menestykseni? Missä lukuisat naiseni? Onhan tässä niiden eteen paiskittu ja siedetty nöyryytystä ja suoranaista paskaa. Eihän minulla näistä ollut koskaan mitään. Menestystä janoavana paskiaisena surkimuksena olo oli helvetin kuluttavaa. Ihmisten typeryys ja teennäisyys laukaisi minussa ylimääräistä raivoa, jota humalatila ei ainakaan hillinnyt. Kaverit ovat aina vain vähemmässä. En tosin ketään kavereita

Lisää kännisekoilua. Sitä ei ole koskaan riittävästi. Makaan sammuneena Eteläisen maan lautan käytävällä. Onneksi en sentään Tuliliemikaupan eteen ole sammunut. Kunhan tokenen, huomaan missä olen nokosia ottanut. Ihme kyllä kukaan ei ole minua edes yrittänyt herätellä. On siinä ollut ihmisillä hauskaa naureskella juopporassulle. Matkustan lautalla takaisin Pohjoisen maahan Eteläisen maan Pääkaupungista. Seuraa kunnon juopottelutarina. Niitähän tässä tekeleessä riittää. Täytyyhän teidän tietää, millaista juopottelu on, jos ette ole itse kokeilleet. Mutta hetken kestää vielä ennen kuin pääsen lautalle asti. Sillä ankara humalatila oli estää laivalle pääsyni. Ei kylläkään henkilökunnan toimesta. Ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa kun Eteläisen maan Pääkaupungista ja varsinkin sieltä paluusta on kyse. Muut sekoilivat Eteläisen maan Villiin aikaan. Minä yhä vieläkin. Olin ollut haastattelemassa Eteläisen maan Pääkaupungissa asuvaa Julkkista miehineen. He asuvat melkein palatsin

Kohtasin paljon entisiä suuruuksia Tarinoiden sepittäjänä. Olli Männykkö oli entinen Näyttelijäsuuruus. Paino sanalla entinen ja nyttemmin hän itsekin on luovuttanut kuten minäkin.  Teatterilavojen hurmuri pilasi uransa juomisella. Ei niin kovin harvinaista tässä maassa, mutta kännissä on hankala näytellä. Muuta kuin ehkä selvää. Nyt hän lähinnä käy seurapiiritilaisuuksissa imemässä ilmaista Tulilientä, sillä hänen nimensä muistetaan yhä ainakin kutsun lähettäjien toimesta. Kunnes ne kutsutkin loppuvat, kun on niihinkin liian humalassa. Näinkin on käynyt. Tarinoiden sepittäjillekin. Itse kyllästyin kysymään turhanpäiväisiä Turhilta julkkiksilta, jotka vielä halveksuivat minua, koska olin töissä juuri Lehdessä, jota he inhosivat. Itselläni olisi ollut enemmän sanottavaa, kun yhdelläkään heistä, mutta ketään ei enää kiinnosta. Tällä hetkellä Männykkö kuitenkin istuu edessäni pienessä italialaistyyppisessä Ravintolassa. Koska hän tietää minun olevan Lehden asialla, hän tietenkin o

Kaikki ikimuistoinen tapahtuu kännissä tai sitten kun joku toinen on kännissä. Naapurin Aikamiespoika on taas kännissä. Hän on tuurijuoppo. Muuten puunaa autoaan ja käy ties missä mökillään, mutta aina välillä viinapirulainen iskee ja myös Aikamiespoika iskee juttusille ja uhoamaan. Jälleen hän kehuu, kuinka tuota omaisuutta on tullut. Haukkuu sukulaisiaan, jotka ovat persaukisia ja pummaavat häneltä Vanhoja markkoja. No, he eivät sentään asu äitinsä kanssa noin 60-vuotiaana ja vittuille ventovieraalle kännipäissään. Minulla on krapula taas kerran. Mietin epätoivoisesti kuinka saada mies pois kimpustani höpisemästä. Yskäkohtauksia pukkaa koko ajan. Sairaiden huone on jo lähellä. Ukko vain jatkaa kehumistaan. Voi vittu. Minulle on yksi hailee kuka omistaa mitäkin. Se ei ole koskaan kiinnostanut minua. Olen onnellinen, että minulla on Vanhoja markkoja kaljaan. Hyvä juttu. Mutta kyllä tämä naapuri yläkerran akan voittaa, joka vihaa minua ja vainoaa tupakanpoltosta. Mitenköhän

Tilanne oli jo mennyt sellaiseksi, että olin menossa Uskonmiehen puheille. Ei, kukaan ei ollut kuollut. Tai no, itselläni se oli jo lähellä. Ajattelin, että Uskonmies auttaisi sieluni tuskissa. Niitähän minulla riitti ja riittää. Kuolemankin taakse. Olin tosin epävarma, kykenisikö auttamaan minua. Kaikkien vähiten pystyn itse auttamaan itseäni, mitä nykyään neuvotaan Lampaille sielun tuskii, ettö yksin on selvittävä. Siispä marssin Uskonmiehen puheille ilman enempää paskanjauhamista. Olin jopa kohtuullisessa kunnossa. Krapula oli vain lievä. Sen verran minussakin oli pyhyyttä, etten kehdannut kännissä mennä Uskonmiehen puheille. Juuri muualla se ei ole haitannut.  Tosin mitä se olisi haitannut, kun Kauhuviruksen vallitessa jokaisen oli pidettävä kuonokoppaa. Koska Uskonmies oli ollut pappina Paskalähiöissäkin, niin kyllä hän tiesi, mitä kaltaistani reppanaa vaivasi. Maailma potkinut päähän etc. Hän ei kuitenkaan tuominnut, ei kysellyt tilejä ja kuitteja. Kunhan saan itseni j

Silloin tällöin jouduin Paskalähiöihin uudestaan juttua tekemään. Ei siinä sinänsä mitään. Tiesinhän millaisia paskaläpiä ne ovat, toisin kuin Ison kaupungin Pravdan eliitti-tarinoiden sepittäjät, jotka ovat tulleet keskiluokkaisesta kodistaan kivasti Korkean koulun kautta moralisoimaan ja sättimään muita Pravdaansa. No. Nyt olin köyhempääkin köyhemmän invalidin kämpässä. Sairauksia miehellä oli melkein enemmän kuin elinvuosia takana puhumattakaan elinvuosista, joita hänellä oli edessä. Elämä Paskalähiöissä kuluttaa, niistä ei selviä kukaan hengissä, jos selviää ylipäätään kännistään. Sairaat ja köyhät että sekaisin olevat olivat muutenkin erikoisalaani Tarinoiden sepittäjänä. Tiesinhän heistä kaiken. Olinhan itse sellainen jo muutaman vuoden päästä. Miesraasulla ei ollut edes kuin yhdet kengät. Ei tosin minullakaan ole usein ollut useampaa paria kuin yksi kenkäpari. Mutta joka tapauksessa, asunnossa haisi sen verran paska ja ummehtuneisuus, ettei hänen elämänsä laadukasta ol