Etsin hautausmaata Taiteiden kaupungista

Elämäni on ollut onneksi muutakin kuin töitä ja kärsimystä. Työt ovat olleet joskus epämiellyttävä, pakollinen osa. Eivät tietenkään aina, mutta Sossupummin ura oli vielä edessä.

Mutta nyt virta oli mennyt, jos voisin, jättäisin työt näille Orjailijoille, jotka vielä kilpailevat Pomon kiitoksista ja törkkivät toisensa kuoliaaksi työstä väsyneenä hautaan ja haluavat tietenkin kaikki kurjuuteensa. 

Mutta nyt kerrankin iloisiin asioihin ja Taiteen kaupunkiin. Kaupunkiin, jota en kutsu Paskakaupungiksi, vaikka voi se sitä joidenkin mielestä olla. Se on kaupunki, jossa ymmärretään taidetta ja Taiteilijoita. Sellainen kun olen aina kuvitellut olevani.

Maleksin kadulla aina välillä Tuliliemellä pysähtyen ja luin karttaa, niin kuin jotain siitä olisin ymmärtänyt keskellä sykkivän Taiteen kaupungin katua. 

Olin eksynyt. Etsin Kuuluisien Taiteilijoiden hautausmaata. Olin taas jo kerran pysähtynyt Tuliliemelle, mutta nyt ei näy edes Baareja, johon piipahtaa. Pieni Tuliliemipullo minulla on onneksi taskussa hätätilanteita varten. 

Sellainenhan oli juuri käsillä.

Olin matkustanut yksin Taiteen kaupunkiin. Onhan se Taiteilijoiden ja Dekadenttien kaupunki. Yksinäinen olin tässäkin kaupungissa. 

Ja kun humalapäissäni päätin tutustua ystävälliseen paikalliseen, rullasi hän taskuni. Ei mitään uutta auringon alla. En edes varsinaisesti tarvinnut seuraa. Senhän siitä sitten sai, kun päästi jonkun lähelleen.

Vastapainoksi kävin pienissä museoissa, joiden henkilökunta innostui aina yhtä paljon. Kun huomasi jonkun Ulkomaalaisen olevan kiinnostunut juuri heidän paikastaan historiassa.

Kirjoitin hotellihuoneessani. Taiteen kaupungissa. Se sai saa kaikkeen tylsistyneen mieleni liikkeelle. Taiteen kaupunkikin teki sen väkisin. Ihminen on liian pieni vastustamaan sitä ja sen ihmisiä.

Mies herätti minut unelmoimasta katsellessani karttaa. Hän haluaisi mielellään auttaa. Sitten muistin, että tämä on klassinen ryöstökeino. Tosin mitä ryöstettävää minulla olisi enää. Hän selitti jotain ystävällisesti mitä en kuullut ja lähti tiehensä. Taskujani ei tyhjennetty. Kaikki ihmiset eivät ole pahoja. Valitettavasti.

Vaikka oli Taiteen kaupungin kevät ja ei kuumimpia kelejä, olin yltä päältä hiessä kun pääsin perille Hautausmaalle. Hautausmaat ovat paikkoja, joissa viihdyn Vieraissa kaupungeissa. Se kuulostaa kuluneelta kulttuuripaskalta, mutta näin on. Hautausmailla on kaikki tarvittava. Rauha ja menneisyys. Muuta kun en enää kaipaa.

Hautausmaa oli jättimäinen. Täynnä toinen toisestaan kuuluisimpia Taiteilijoita tai sitten entisaikojen rikkaita, joita ei muista kukaan. Rikkinäisiä hylättyjä hautoja. Jotain hyötyä Taiteilijoille on köyhyydestä. Heidät sentään muistetaan.

Seurasin matelevaa ihmisvirtaa, jotka kulkivat kuin lampaat samaa määränpäätä kohti. Tiesin minne virta vei. Kuuluisan Käärmekuninkaan haudalle. Sen mitä haudasta sain ihmismassan takaa kurkittua, niin vaatimaton se oli. Kuin ainoalle tyhjälle pläntille lyöty. Tämän takia ihmiset vaelsivat toiselta puolelta maailmaa.

Tiesin, että elämäni täytyisi olla jotain muutakin kuin mitä se on ollut. Sylkykuppi.