Rumasatu

Minulla tai nimelläni ei ole merkitystä.  Asun yksin Pohjoisessa maassa. Olen yhtä vihattu, rakastettu ja mitäänsanomaton kuin kaikki muutkin. Olen oman itseni pahin vihollinen, vasta sitten tulevat muut Vihaajat.  Siinä ihmiset ovat oikeassa, minä en todellakaan halua olla laumassa juoksemassa minkään perässä heidän mukanaan. Typerät Ihmiset, Orjailijat.  Olen yksin, koska halusin näin. Minä en pidä Ihmisistä, en kenestäkään. En pysty luottamaan Ihmisiin, en halua olla heidän seurassaan. En pidä Ukoista, en Eukoista. En pidä Maailmansyleilijöistä enkä Rajojensulkijoista. En pidä Ihmisistä. Joten kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään. He ovat petollisia, julmiakin. Ihmiskunta on rappeutunut sielultaan ja moraali romahtanut. Niin minäkin. Olen kuin avoin haava kuolevassa sielussa. En ole Ihmisvihaaja, vältän vain Ihmisten seuraa, vaikka samaan aikaan haluan huomiota ja pelkään sitä. Minulla oli tai ei ole mitään tarkoitusta Elämässä. Olin liian kiltti ja kiltteyteni takia olen

Herään Sairaiden huoneesta vessan lattialta. Huoneeni on tavallinen huone kliinisine hajuineen, joita kylläkin höysti vuoteenomana olevien huonekaverien piereskely ja tuskanhiki. Tuo cocktail taisi olla minulle liikaa. En ollut sitä pyytänyt. Olin ehtinyt painamaan Hoivaajan kutsunappia. Ympärilläni lattialla on kusta ja lavuaarissa verta sekä valkoista vaahtoa. Kaikki tämä on minusta lähtöisin.  Olin saanut jonkinlaisen kohtauksen. Juoppokramppi se ei voinut olla, sillä juomisesta on jo aikaa. Olin jopa jo selvinnyt. Kenties Kaatumatauti? En tiedä, kauanko olin maannut lattialla. Ehkä vain hetken. Ehkä minuutteja. Minähän olin tajuton. Sairaiden huoneeseen olin joutunut hengitysvaikeuksien takia. Keuhkoni olivat tulessa ja limassa yhtä aikaa. Henki ei kulkenut. Pidätyskykyni oli katoamassa. Kusin jo alleni, kun en ehtinyt edes sängystä kuselle. En pystynyt nukkumaan. Istuin ja yskin. Edes Tupakkaa en ollut polttanut ja se oli varma merkki siitä, että olin todella sairas.  Olin

Palataan tämän tekeleen tarinassa vuosikymmeniä taaksepäin.  Halusitte tai ette, niin nyt alkaa valittaminen kurjasta Lapsuudesta. Tiedän, tätä samaa paskaa ovat jo Tarinoiden kertojien Kirjat täynnä. Ne ovatkin vain sellaisten Tarinoiden kertojien tuotoksia, joille tärkeintä on kutsua itseään Tarinoiden kertojaksi. Minua Äidinkielenkaitsija jo kielsi haaveilemasta Tarinoiden kertojan urasta ja antoi Aineesta vitosen. Ihan vai vittuillakseen, koska voi.  En vain hölmö kerrasta uskonut vaan jatkan epätoivoisia yrityksiäni Tarinoiden kertojana. En ole ikinä uskonut mitään kerrasta vaan toistanut virheet kerta toisensa jälkeen. Minä en ole mikään vitun Tarinoiden kertoja, kunhan kirjoittelen Törkytelevision ohjelmien lomassa paskoja tarinoita. Tämä paskaläjä, jota Lastenopetuslaitokseksi kutsuttiin, oli Köyhän kaupungin kusisimpaan Paskalähiöön rakennettu joskus 1950-luvulla. Myöhemmin kun Köyhien lapsille annettiin mahdollisuus opiskella vähän enemmän, siitä tehtiin Lastenopetusla

Nyt mennään Sairaiden huoneesta Lehden aikoihin. Ne ovat oleellinen osa tätä surkeaa tekelettä. Kännissä useammin ja pahemmin kuin minä sekoillut Kansan edustaja oli ensimmäinen Lampaiden, jota Kansaksikin kutsutaan, tuntema kasvo, jota haastattelin Lehden Tarinoiden sepittäjänä.  Kansan edustaja oli jostain hikisestä Pikkupitäjästä ponnistanut Erikoisten suomalaisten puolueen riveistä Eduskuntaan. Ja vieläpä päässyt kiitos hölmön kansan. Sen jälkeen Mies oli pysynyt jos jonkinlaisen kohun myötä julkisuudessa. Näin on yhä edelleen, tosin Kansan edustaja on nyt poistunut Pohjoisesta maasta, kun Erikoiset antoivat potkut. Miestä ei ollut helppoa saada kiinni. Lopulta avustajan kautta sain yhteyden. Mies murahteli Kännykkäänsä jotain ja vihdoin sain selvää, että ”tule lauantaina sahalle sitten”. Saha tarkoittaa hänen sukunsa sahaa, jossa tämä tyyppi saa leikkiä machomiestä, vaikka on olevinaan uskovainen. Tuossa vaiheessa hänestä ei ollut tehty kovinkaan montaa asiallista Juttua

Tiedän, että kohta on ruoka-aika. Sairaiden huoneen rutiinit kun oppii nopeasti. Syöminen ei ole tuonut minullr aikoihin. Vatsani on aivan liian kipeä. Jokainen suullinen sattuu niin kuin kaikki muukin sattuu. Koko Sairaiden huoneen olemassaolo perustuu syömiseen. Ei minulla ole nälkäkään, mutta syödessä tappaa hyvin aikaa.  Näin hyvin ja ennen kaikkea säännöllisesti en ole syönyt aikoihin, vaikka painoa on tullut. Pääosin paino lienee tullut Tuliliemestä ja Masennuksesta. HK:n Sinisestä ja roiskeläppäpizzoista. Köyhän eväät. Hoivaaja on Afrikan maasta. Hän on tullut hyvinkin paikkaamaan Pohjoisen maan asukkaiden haluttomuutta hoitaa toisiaan. Ei näitä täällä kiinnosta kenenkään auttaminen. Täällä oma itse on tärkein. Kaikki muu sen jälkeen. Niitä harvoja joita kiinnostaa, eivät saa siitä edes kunnon palkkaa. Hoivaaja hymyilee minulle. Olen kenties niitä harvoja, jotka koko osastolla jaksavat tai kykenevät reagoimaan. Ja Hoivaaja vielä harvinaisempi tapaus kun hymyilee potilaalle.

Eräät hautajaiset liittyen Lastenopetuslaitokseen. En olisi ollenkaan halunnut lähteä, koska se tiesi ylimääräistä lauantaita typerien Teinien kanssa. Mutta eihän tuohon aikaan edes voinut viime hetkellä viestittää olevansa kipeänä, kun ei ollut Kännyköitä apuna pakoilussa. Lastenopetuslaitosta riivasi itsemurha-aalto. Teinejä kaatui kun heinää. Ajat olivat ankeat ja Pohjoinen maa Maailman onnettomin maa. Niin kuin se on vieläkin oikeasti. Ihmiset vain elävät valheessa. Enpä minä muiden murheista tiennyt tai välittänyt. Minulla oli omani. Lastenopetuslaitos oli minulle niin kova paikka, etten koskaan opiskellut myöhemmin mitään.  Kävin vaan Tarinakursseja, mutta niissäkin minua kiinnosti eniten niihin liittyvä ryyppääminen. Tarinoitani tai minua ei kukaan pitänyt minään.  Minua on ollut vaikea ymmärtää ja minä en ole ymmärtänyt ketään. Minut on musertanut jo se, että kengännauhani aukeavat pahemmista vastoinkäymisistä puhumattakaan. Hautajaiset olivat Köyhän kaupungin Hautausmaa

Pohjoisen maan Toisen sodan alusta oli kulunut tasavuosia. Se sota, jonne Pohjoisen maan asukkaat lähtivät rytyyttämään Natsien kanssa Itäiseen maahan. Sen kunniaksi minut lähetettiin tekemään Juttua Lehteen Tuntemattoman Kersantin rykmentin taistelujen tiestä ympäri Menetettyä maata. Tuosta Juttukeikasta tulikin taistelujen tie minulle itsellenikin. Astuessani Linja-autoon se oli tietenkin täynnä Miehiä. Se ehkä yllätti, että osa oli kovassakin humalassa. Paluu entisaikojen Keppimatkoille. Matkanjärjestäjä ei todellakaan päässyt helpolla. Onnettomuudekseni saavuin viimeisenä Linja-autoon. Vain yksi paikka oli vapaana. Syykin selvisi pian. Vieressäni istui matkan vastenmielisin Tyyppi, joka aloitti vittuilun minulla välittömästi, eikä millään kauniilla tavalla. Todella vittumaistakin vittumaisempi tympeä vanha Ukko.  Hän haukkui minua Läskiksi ja kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla. No läski olinkin, mutta ei sitä viitsisi jatkuvasti kuunnella.Sinänsä olen tähän Elämässäni tott

Herään kylmässä hiessä ja suihkautan lääkettä. Sairaiden huoneessakin minua riivasivat Painajaiset, kuten jokainen yö. Usein olen niissä Miesten koulussa tai Lastenopetuslaitoksessa, ne eivät lopu koskaan unissani.  Miesten koulu vasta oli yhtä helvettiä. Tiesin jo silloin, kun matkustin Miesten kouluun täyteen ahdetussa ja matelevassa junassa, jonka vessat pursusivat kusta. Myöhemmin paska haisi Kasarmien ovettomissa vessoissa, joita sairaat laitettiin rangaistukseksi jynssäämään. Itse Miesten koulu sijaitsi tietenkin keskellä ei mitään keskellä metsää. Sinne oli isketty rumia betonitönöjä, jossa tuhannet kärsivät Eukon puutteesta ja lähes vuoden rangaistuksestaan ilman mitään rikosta.  Panssarivaunut ja tykit kököttivät kunniapaikalla hiljalleen ruostuen siinä missä Alokkaat olivat täynnä kärsimystä ja pelkoakin. Siellä yksilö ei ollut enää mitään. Yksilö oli kuollut. Kaikki oli kuollut ja päässä suuri Pelko. Täyttä pelleilyä koko Miesten koulu, jos sinne ei Pohjoisessa maassa pa

Suojanani oleva verho revitään auki Sairaiden huoneessa. Herään kiukustani, kun muistelin Miesten koulua, josta vielä myöhemmin lisää. Mutta tuo vitun verho, välillä tuo verho taas jätetään auki, ettei edes kääntyä voi huomaamatta. Herra ja hidalgo eli Päällikköparantaja on saapunut Keuhkosairaiden osastolle. Korviini särähtää silti ikävästi, kun tämä erikseen mainitsee kierrollaan Parantajaopiskelijoille minun olevan Obiisi eli vakavasti ylipainoinen.  Enhän minä nyt niin lihava ole. Kertoisit ennemmin mikä minua vaivaa. Kauhuvirus minulla ei testien mukaan ollut, vaikka olin ollut hyvin sairas jo silloin, kun Kauhuvirus tuli Pohjoiseen maahan. Mitään varmuutta siitä ei ole, että olisin Kauhuviruksen sairastanut. Kuka tietää. Parantajaopiskelijoille olen rohiseva ja vinkuva Lihapala, eihän heillä ole hajuakaan minun nimestäni. Tuskin edes muistaisivat minua, jos näkisivät Pääkaupungilla. Aikansa Päällikköparantaja heille jotain paasaa, mikä unohtui saman tien mielestäni. Hän

Kiertäjäkansa palasi myöhemmin elämääni myös työn merkeissä.  Päätoimittaja Kaksi halusi minulta Jutun Kiertäjäkerjäläisistä eli vievätkö ne nuoret Kiertäjäkerjäläisjätkät todella vanhoilta Kiertäjäkerjäläismummoilta Vanhat markat Pääkaupungin rautatieasemalla. Mummothan tekevät sen likaisen työn likaisine pahvikahvikuppeineen yrittäen näyttää mahdollisimman säälittäviltä. Miehet eivät herätä sympatiaa ja auttamisen halua. Ja miksi herättäisivätkään? Varasimme Kuvaajan kanssa rautatieasemaa vastapäätä hotellihuoneen ja pystytimme sinne kameran. Ironista tarkkailla vanhasta ja arvokkaasta hotellihuoneesta kadun toimintaa. Sieltä pystyikin yllättävän hyvin tarkkailemaan koko rautatieaseman edustaa. Homma oli enimmäkseen puuduttavaa odottamista. Eihän sitä näiltä Kiertäjäkerjäläisiltä voi mennä kysymäänkään, että vievätkö ne jätkät Vanhat markkanne? Näinhän siinä kuitenkin kävi, että nuoret jätkät kävivät säännöllisin väliajoin hakemassa mummoilta Vanhat markat. Muutamat pennoset il

Istuin liian pieni joulupukkiasu päälläni Lehden studiossa.  Vaivautuneena kuin mikä. Kauhtunut pukin parta onneksi peitti ilmeeni ja henkilöllisyyteni. Miksi helvetissä? Kerron aivan kohta. Kuten jo kerroin, Lehdessä oli alastonkuvia. Useimmiten tietenkin Eukkojen. Kuka alastomista Miehistä olisikaan kiinnostunut. Ei nyt mitään Rakastelulehtien kuvia kaikki paljaana kuitenkaan, mutta kuitenkin. Ennen Törkyverkkoa ja myöhemmin Törkyverkottomille Peräkammarinpojille maalla noista kuvista oli iloa. Hanskasivat varmaan pää punaisena. Ensimmäinen mieleen jäänyt työtehtäväni ei ollut kirjoittamista, vaan suostuin kilttinä poikana Joulupukiksi erään Turhan Julkkiksen alastonkuvauksiin. Turha Julkkis oli kyllä todella kaunis. Sitä sai ajatella Pohjoista maata pysyäkseen tyynenä kun kaunis, alaston Eukko istuu polvella.  Nähtyäni kuvat järkytyin nähtyäni oman mahani. Ei minua turhaan oltu pyydetty Joulupukiksi. Läski mikä läski. Turhaa Julkkista olen tuon kuvaussession jälkeen nähnyt

Vanha Pappa heilauttaa kätensä reippaaseen Aatu-tervehdykseen. Joku olisi saattanut moista tervehdystä säikähtää, mutta työssäni Lehdessä en oikein jaksanut säikkyä enää mitään. Olin alkanut kuunnella ja kirjoittaa konemaisesti. Sydän oli katoamassa. Alun into oli kadonnut. Se oli ollut kadoksissa jo lapsesta lähtien. Olin ollut masentunut kai jo syntymästäni. Olimme Kuvaajan kanssa vieneet Papalle ruokaa. Sosiaalipornon tarkoituksena oli saada hyvät kuvat Papasta, kuinka Lehti auttaa. Ja sitten äkkiä pois. Vouti oli miestä vainonnut. Tuolloin Vouti ei ollut vielä itselleni tuttu, mutta tuli nämä ovikellonpimputtelijat kyllä myöhemmin tulivat hyvinkin tutuiksi.Vittumaista väkeä, jotka lyövät lyötyä. Koko tilanne oli kuin Harri Tarpon ohjelmasta. Mies asuu romujensa keskellä pikkumaapläntillään. Hän asuu aivan hirvittävässä kunnossa olevassa mökin rähjässä. Tupaa ei ole siivottu vuosikymmeniin. Kaikki on paskaista ja pölyistä. On suoranainen ihme, että mies on tuollaisessa Kurju

Sairaiden huone on oma rutiinien täyttämä maailmansa. Monien mielestä ahdistava, mutta se rauhoittaa minua, sillä kaiken vastarintani alla kaipaan, että joku huolehtisi minusta.  Ruoassa ei ole mielestäni mitään vikaa, varsinkin kun se tuodaan eteeni. Elämässä on maustetta riittämiin, jos ruuassa ei ole. Maisemat eivät ole häävit. Rakennustyömaa vastapäätä. En siis näe ikkunasta mitään ihmeellistä. Tämä kolossi sen kun jatkaa kasvuaan. Se kasvaa loputtomiin, sillä Ihmiset elävät loputtomiin. Eivät kuole ja heidät pelastetaan elämälle monta kertaa elämässään. Ihmiset kun elävät nykyään niin vanhaksi, etteivät edes sairaudet tunnu nujertavan heitä. He eivät tunnu kuolevan millään, vasta ikäloppuina pitkän taistelun jälkeen lukuisten sairauksien nujertamina. Mitä elämää. Onneksi sain ikkunapaikan. Se on ainoa positiivinen asia, sillä huoneessahan on kaksi muuta Potilasta. Katselen ikkunasta ulos ja pohdin taas kerran elämääni. Onnistuvatko muut ihmiset sitten siinä, missä minä ol

  On Kauhuvirusaika Sairaiden huoneessa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei vieraita ole luvassa. Minua se ei haittaa, eipä juuri kukaan ole ilmoittanut kiinnostustakaan vierailuun.  Tosin viettäisin vain viikon tai kaksi Sairaiden huoneessa, jos en saa uutta kohtausta, joten ei siihen olisi tarvettakaan. Tuskin niitä vieraita muutenkaan olisi tulvinut ovista ja ikkunoista. Olen tehnyt hyvää työtä itseni eristämisessä Ihmisistä. Kukaan ei soitakaan minulle, sillä kaikki tietävät, että puhelin on minulla aina äänettömällä, enkä halua keskustella Ihmisten kanssa. Olen minä hankala tapaus. Vittumainen ja yksin. Vieressä makaava Pappa piereskelee taas. Miten vitussa joku piereskelee koko ajan? Mutta eihän tästä laitoksesta omaa huonetta saa kukaan. Persaukinen kaikkein vähiten. Papalle saapuu yllättäen vieraita. Kuulen tietenkin kaikki. Näenkin, sillä Hoivaaja on taas jättänyt suuttumuksekseni verhon auki. Mikä helvetti siinä on, ettei sitä saa kiinni? Onneksi pystyn sentään käve

Keuhkoparantaja porhaltaa taas muutaman minuutin pituiselle kierrolleen ja muut seuraavat lakeijoina jälleen perässä. Orjailijoita ovat täälläkin kuten muuallakin muka Maailman onnellisemmassa maassa. Vitut sanon minä siitä onnellisuudesta. Onnettomin maa tämä Pohjoinen maa on, vaikka luojan kiitos ei köyhin.  Vapauden maassa olisin jo kadulla ja kuollut. Täällä voi sentään kitistä ja vittuilla kaikille. Ja Yhteiskunta vielä pitää hengissä. Vielä. Minun kohdallani seurueen pysähdykset ovat yleensä lyhyitä. Kuten aina, yritän olla, että hyvinhän tässä pyyhkii. Ja vitut pyyhkii. Parantaja tuumaa, että Tupakanpoltto olisi lopetettava. Mietin, että ei kai. Minun tapauksessani tupakoinnin aloittamista voi sanoa jo tyhmyydeksi. Aloitin sen päälle kaksikymmentävuotiaana. Sitten sitä on mennytkin, kuten Tulilientä.  Oikeastaan missään en ole täysin onnistunut tai jos olen, olen itse pilannut kaiken. Ainoastaan addiktioita olen ollut lahjakas keräämään. Parantaja jatkaa pelotteluaan yh

Isokokoinen Eainen ryntäsi halaamaan minua Ravintolassa Pääkaupungin Itäisessä keskuksessa. Oikeastaan hän ollut alun perin Mies, mutta on korjannut sukupuolensa Eukko, niin kuin nykyisin sanotaan. Karin Vallin nykyiseltä nimeltään oli kotoisin pienestä pitäjästä Puukkojenmaalta. Nyt hän oli suostunut rohkeisiin alastonkuviin Lehteen, vaikka oli hieman pyöreässä kunnossa. Kaivettuani itseni Karinin Silikonirintojen välistä aloitamme Jutun. Itäisen keskuksen kaltaisessa paikassa tunnen oloni kiusaantuneeksi. Tämä ei ehkä ole Sateenkaariväen paikkoja, ennemmin Afrikan väen tai Aavikoiden väen, joita siellä parveilikin.  Karinilla tosin oli varmasti kiinnostuneita ihailijoita riittämiin. Miehet kun panevat kaikkea. Eksotiikkaa, eksotiikkaa. Karin kertoi tarinat syömishäiriöistä, masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Näiden olemassaoolo on Turhille julkkiksille enemmän sääntö kuin poikkeus niin kuin kaikille muillekin nykyään. Kaikki ovat erityisen herkkiä ja masentuneita. Narsistej

Hotelli Hienon Peilisalissa oli käynnissä varsinainen Tarinoiden sepittäjien myllerrys. Kohutun Posken tiedotustilaisuus oli käsillä. Oli Posken kuningashetki. Juontaja-kaunotar Pitkä Blondi purjehtii näyttävästi sisään ennen juontoaan Posken sisääntuloon. Hän olikin Salin kaunein nainen ja suurin kiinnostukseni tai ainakin katseeni hänessä. Poski ei minua juurikaan kiinnostanut. Paikalla oli myös Titta Vainola, tunnettu Juorutoimittaja. Hänellä oli siitä mielenkiintoinen tapa, että hän halveksui avoimesti ihmisiä, joita ei pitänyt riittävän merkittävinä.  Kerran hän oli jo ojentanut minua, kun en pitänyt hänelle ovea auki. Onneksi joku muu piti hänelle nyt ovea auki. Minä välttelin Eukkoa. Tässä kaikessa oli Suuren maailman meininkiä, mikä Pohjoisen maan kaltaisessa pienessä maassa oli vähintäänkin huvittavaa. Tarinoiden sepittäjät olivat silti täpinöissään. Minä en. Poski oli jopa antanut etukäteen porttikiellon eräälle Tarinoiden sepittäjälle, joka oli kirjoittanut hänen keski

Laulaja ja Turha Julkkis Tarmo Pasanen makasi vieressäni sängyssä kun heräsin. Nyt ei oltu sairaalassa vaan Afrikassa. Ja ei, emme olleet harrastaneet seksiä vaan sammuttu. Olimme olleet Afrikan Maan mustassa yössä. Hotelli oli jo hieman kulahtanut bungalow-tyyppinen hotelli. Se taisi olla jopa sen nimikin. Tarmon, että minun hyvin selvänä auennut juttumatka oli rauennut ryyppäämiseksi. Kaikista puheista huolimatta Tarmo oli ja on selvin päin hyvä tyyppi siitäkin huolimatta, että häntä syytettiin naisten hakkaajaksi. Julkkis on yleensä muuta kuin hänen annetaan ymmärtävän olevan Tarinoiden sepittäjien toimesta. Tuolloin Tarmo oli eronnut kahdesta vaimostaan muutaman vuoden sisään. On siinä ollut urakkaa, kun kaikki eivät saa ensimmäistäkään vaimoa.  Tarmo rehvasteli, etteivät ne ilman Tarmoa pärjää. Toden totta muutaman vuoden päästä molemmat heilastelivat uudestaan Tarmon kanssa. Vuoronperään. Joissakin on sitä jotain. Minussa ei. Tällä reissulla olimme hakemassa Tarmon Afrikka

Lastenopetuslaitosta vastapäätä sijaitsevassa Lukiossa oli Penkinpainajaiset. Jo kuorma-autoihin tälläytyneet Abit heittelivät karkkia hiekan ja lumen sotkemalle paskaiselle maalle. Pohjoisessa maassa olivat lumet loppumassa. Itse en niitä vitun karkkeja suostunut lumihangesta nostamaan kuin jokin Kulkukoira. Joku ylpeys minullakin, kaivakoot muut karkkejan vaan paskaisesta lumihangesta. Ja niin kaivoivatkin. Jo lapset ovat nautinnonhaluisia ja kaikki ilmainen maistuu hyvältä. Minä vain seurasin menoa. Ajattelin, että olisinpa itsekin tuossa vaiheessa elämää. Sen täytyisi olla hienoa. Se päivä tuli, kun omat penkkarit koittivat. Olin niin kännissä, etten muistanut taaskaan päivästä mitään. Minut oli kuulemma heitetty lavalta pois ennen kuin pääsin edes ajelulle.. Kuinkas ollakaan, häiriköt päättivät heitellä abien päälle katolta kylmää vettä ja lumipalloja. Samaan tyyliin kun he heittelivät lumipalloja mummoja päin edellisenä päivänä.  Seurasi ankara takaa-ajo. Abit saivat kiin

Lisää kännisekoilua. Sitä ei ole koskaan riittävästi. Makaan sammuneena Eteläisen maan lautan käytävällä. Onneksi en sentään Tuliliemikaupan eteen ole sammunut. Kunhan tokenen, huomaan missä olen nokosia ottanut. Ihme kyllä kukaan ei ole minua edes yrittänyt herätellä. On siinä ollut ihmisillä hauskaa naureskella juopporassulle. Matkustan lautalla takaisin Pohjoisen maahan Eteläisen maan Pääkaupungista. Seuraa kunnon juopottelutarina. Niitähän tässä tekeleessä riittää. Täytyyhän teidän tietää, millaista juopottelu on, jos ette ole itse kokeilleet. Mutta hetken kestää vielä ennen kuin pääsen lautalle asti. Sillä ankara humalatila oli estää laivalle pääsyni. Ei kylläkään henkilökunnan toimesta. Ei ensimmäistä, eikä viimeistä kertaa kun Eteläisen maan Pääkaupungista ja varsinkin sieltä paluusta on kyse. Muut sekoilivat Eteläisen maan Villiin aikaan. Minä yhä vieläkin. Olin ollut haastattelemassa Eteläisen maan Pääkaupungissa asuvaa Julkkista miehineen. He asuvat melkein palatsin