Teiniahdistusta Lastenopetuslaitoksessa!

Palataan tämän tekeleen tarinassa vuosikymmeniä taaksepäin. 

Halusitte tai ette, niin nyt alkaa valittaminen kurjasta Lapsuudesta. Tiedän, tätä samaa paskaa ovat jo Tarinoiden kertojien Kirjat täynnä. Ne ovatkin vain sellaisten Tarinoiden kertojien tuotoksia, joille tärkeintä on kutsua itseään Tarinoiden kertojaksi.

Minua Äidinkielenkaitsija jo kielsi haaveilemasta Tarinoiden kertojan urasta ja antoi Aineesta vitosen. Ihan vai vittuillakseen, koska voi. 

En vain hölmö kerrasta uskonut vaan jatkan epätoivoisia yrityksiäni Tarinoiden kertojana. En ole ikinä uskonut mitään kerrasta vaan toistanut virheet kerta toisensa jälkeen.

Minä en ole mikään vitun Tarinoiden kertoja, kunhan kirjoittelen Törkytelevision ohjelmien lomassa paskoja tarinoita.

Tämä paskaläjä, jota Lastenopetuslaitokseksi kutsuttiin, oli Köyhän kaupungin kusisimpaan Paskalähiöön rakennettu joskus 1950-luvulla.

Myöhemmin kun Köyhien lapsille annettiin mahdollisuus opiskella vähän enemmän, siitä tehtiin Lastenopetuslaitos. Se sijaitsee jääkautisen meren rannalla. Jylhät rantakivet ovat yhä nähtävillä isoa urheilukenttää nuollen, jossa moni Oppilas on vuodattanut verta, hikeä ja kyyneleitä.

Nyt sen sisuksissa ei taideta luojan kiitos enää pitää lapsia. Eläimiäkin suojellaan enemmän kuin viattomia lapsia.

Pohjoisessa maassa oli Lamavuodet ja minä itse olin yhdeksännellä luokalla. Pohjoinen maa oli tuolloin kovempi, mutta yksinkertaisempi paikka elää. 

Miesten rakastajat olivat yhä hakkaamisen pelossa kaapissa ja kilttejä, pelokkaita Oppilaita kuten minä, pistettiin nippuun armotta. Olit sitten kuinka erikoislaatuinen tahansa, mitään Diagnoosia ei annettu vaan tuskaa ja pelkoa vahvempien edessä.

Muisto. Istuin eräässä Lastenopetuslaitoksen luokkahuoneessa. Luokkahuone lienee tyypillinen sen ajan luokkahuone. Sen suurin tietotekninen ihme oli Törkytelevisio ja Törkyvideot. Luokkahuone haisi pölylle ja Eukkojen hajuvedelle sekä teinihielle.

Se haisi myös minun ahdistukselleni. Se oli pelokkaan kanin ahdistusta kuolemanpelon edessä. Ihmettelen, kuten joka päivä ihmettelin, mitä olin tehnyt ansaitakseni tämän helvetin. Lyhyessä elämässäni en ollut ehtinyt muuta kuin pakoilla.