Rumasatu

Nyt ihmettelette, että miksi vitussa aloin Tarinoiden sepittäjäksi, kun se kerran noin vaikeata on? Kerrottakoon jotain lisää tästä halpahintaisesta tragediasta. Niin, Ihminen on joskus lapsellinen ja hänellä on unelmia. Luulin, että Tarinoiden sepittäjä voisi tehdä jotain hyvää tai että tuosta joukkiosta olisi johonkin.  Ja olinhan jo epäonnistunut Tarinoiden kertojana ja Tarinoiden sepittäjä oli sitten seuraavana jonossa. Pettymys oli suuri kun totuus selvisi ja viimeinenkin typerä luottamus Ihmisjoukkoon hävisi. Lehteen hakeuduin siksi, että Lehti vastasi yhteydenottoihini, toisin kuin  nirppanokkaiset, mutta yhtä kaikki teeskentelevät lehdet eivät vastanneet. Minua ei haitannut se, että kyseessä oli Keltainen lehti. Pikemminkin päinvastoin. Nämä sentään olisivat rehellisiä Roskassaan toisin kun muut saunan uuniin sopivat julkaisut, jotka valehtelevat aivan samalla lailla, mutta näytellen siveää. Kaikki lehdet kuuluvat saunan uuniin, jos edes nykyään siellä palaisivatkaan. Pa

Istuin liian pieni joulupukkiasu päälläni Lehden studiossa.  Vaivautuneena kuin mikä. Kauhtunut pukin parta onneksi peitti ilmeeni ja henkilöllisyyteni. Miksi helvetissä? Kerron aivan kohta. Kuten jo kerroin, Lehdessä oli alastonkuvia. Useimmiten tietenkin Eukkojen. Kuka alastomista Miehistä olisikaan kiinnostunut. Ei nyt mitään Rakastelulehtien kuvia kaikki paljaana kuitenkaan, mutta kuitenkin. Ennen Törkyverkkoa ja myöhemmin Törkyverkottomille Peräkammarinpojille maalla noista kuvista oli iloa. Hanskasivat varmaan pää punaisena. Ensimmäinen mieleen jäänyt työtehtäväni ei ollut kirjoittamista, vaan suostuin kilttinä poikana Joulupukiksi erään Turhan Julkkiksen alastonkuvauksiin. Turha Julkkis oli kyllä todella kaunis. Sitä sai ajatella Pohjoista maata pysyäkseen tyynenä kun kaunis, alaston Eukko istuu polvella.  Nähtyäni kuvat järkytyin nähtyäni oman mahani. Ei minua turhaan oltu pyydetty Joulupukiksi. Läski mikä läski. Turhaa Julkkista olen tuon kuvaussession jälkeen nähnyt

Olen tehnyt joitakin Juttuja, joista en ole ylpeä. Sellaisen päällä olin Mielisairaiden huoneessa. Olin tapaamassa Sari Sirkuttajaa, entistä formulakuskin heilaa ja monen muun heilaa sekä Kohujulkkista. Nyt hän oli Mielisairaiden huoneessa. Syitä en kysellyt, miksi hän oli siellä, hän kertoi ne itse ja kyllä ne näkikin. Hän puhui hitaasti, aivan kuin olisi toisessa maailmassa. Niinhän hän olikin lääkkeiden takia. Hidas kuin etana. Lääkkeet turruttavat hulluuden, mutta ne hävittävät myös ihmisen. Jo aiemmin olin vieraillut Sirkuttajan kotona. Melkein pelästyin. Koko asunto oli pimeä. En tiedä olivatko lamput palaneet vai sähköt katkaistu maksamattomien laskujen takia. Levottomat, hoitamattomat koirat juoksivat jaloissa. Kävely hänen kotinsa lähellä Pääkaupungin Itäisessä paskalähiössä ei yhtään helpottanut. Pimeänä sekin. Ahdistava paikka, jossa todella sai pelätä nurkissa vetelehteleviä ihmisvarjoja. Sääliksi kävi, kun Sirkuttaja luuli edelleen kelpaavansa Alastonkuviin. Kyllä, j