Ufotukikohdassa

Olen ufotukikohdassa. Kyllä kuulitte oikein. Minua ei tosin ole kaapattu avaruusalukseen johonkin Kaukaiseen Aurinkokuntaan. Valitettavasti. Mars olisi sopinut minulle vallan mainiosti. Ei se pätsi voi olla huonompi paikka kuin helvetti maan päällä. Happeakaan en juuri tarvitse.

Tämä avaruusalus sijaitsee Läntisessä kaupungissa. Ja toimistotalossa, jossa ei ole kyllä uforomantiikkaa nimeksikään. Se voisi olla aivan tavallinen toimistotalo niin kuin se onkin. Ufoihmisiä sieltä löytyy kyllä silti.

Jostain syystä ufouskovaiset kiinnostavat minua kovasti. Sen takia olen tänne hakeutunut. Minua kiehtoo kaikki, joka poikkeaa tavanomaisesta. Ja jos joku todella uskoo ufoihin, voittaa se jo uskon kaikkiin uskontoihin.

Homma näyttää pyörittävän Ufomies, seuranaan hänellä on lauma naisia. En tiedä miksi he ovat kokoontuneet. Kertoilleet kai kokemuksistaan avaruusaluksissa. Mutta toisin kuin huonoissa Elävissä kuvissa väitetään, avaruusoliot ovat kuulemma ystävällisiä. No hyvä, että edes joku tässä maailmassa.

Itse olen päässyt avaruusaluksiin vain Eteläisen kaupungin lautalla. Niissäkin olen ollut yleensä helvetin kännissä. Vähemmän muistikuvia, kun heidän reissuillaan avaruusaluksissa. Toisessa todellisuudessa olin kyllä minäkin.

Mutta kun Ufomies kertoo tarinaansa sitä kuuntelee mielellään. Tässä on jotain uutta. Ei samaa jaaritusta. Kukaan ei ole kohdellut väärin tai hän ei ole edes rahaa vaatimassa. Sairauksiakaan ei ole.

Hän on kuin Kaatajapappi tai hyvä Huijarikonna. Tärkeintähän on se, että uskoo itse siihen mitä puhuu. Muu on kuulijasta kiinni. 

Päätin kysyä, onko hän sitten rakastellut Avaruusolion kanssa? Minuahan kiinnostaa Rakastelu, vaikka saankin sitä ani harvoin.

Ufomies kieltää paneskelleensa avaruusolioita. Ei Rakastelu niiden kanssa voisi olla ainakaan huonompaa kuin ihmisen kanssa. Sääli. 

No valloittavatko ne ufot sitten edes maailman? Mies sanoo humanoidien olevan hyviä, eikä pahantahtoisia.

Sääli. Tämä Paskamaailma pitäisi laittaa mullin mallin jakaa uusiksi jonkun korkeamman älykkyystason omaavan olennon toimesta. Ihmisen älykkyys ei siihen riitä. Kukaan ei voisi olla pahantahtoisempi kuin ihmisrotu. Nuo sairaat paskiaiset, jotka nauttivat toistensa tappamisesta ja kiusaamisesta, että vieläpä panttaavat Rakasteluakin.

No. Arvostan jo liikaa juopon munkin elämääni. Eikä näissä ihmisissä ole mitään pahaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumipallosotaa

Ennustajalle silikonit!

Jouduin Mielisairaiden huoneeseen