Ennustajalle silikonit!

Ennustaja Carole Ellen oli kova sana Törkytelevisiossa. Yhdessä vaiheessa kaikki Lehdet halusivat kirjoittaa hänestä, niin myös Lehti. Nyt on kadonnut olemasta Turha Julkkis, mikä on tietenkin vain hyvä asia.

Yleensä se menee näin, kaikki haluavat kirjoittaa saman tarinan samasta Ihmisestä. Helvetin typerää. Ikään kuin ihmiset eivät olisi lukeneet samaa juttua uudelleen jo jostakin toisesta Lehdestä. Mutta eihän sillä mitään väliä ole, millä olisi?

Ja Carolehan tykkäsi kertoa ainakin julkisuuden alkuhuumassa. Lukuisat lapset ja Hulttiomies, joka karkasi ja jätti Carolen rahattomana yksin lukuisten lasten kanssa.

Sitten Carole katosi, kunnes päätti jälleen palata. Nyt hän oli palannut silikonit mielessään.

Hän halusi itselleen todella isot silikonirinnat ja rasvaimun. Ehkä hän ennusti silikoninsa, sillä hän todella tekikin Lehdellekin ennustajan hommia sen jälkeen kun edeltäjälle oli tylysti annettu potkut kirjeitse.

Jotkut typerykset kun uskovat diipadaapaan mitä heille syötetään. Se toive tietää tulevaisuudestaan on vain niin kova. Minä voin ennustaa. Suurimmalle osalle ihmisistä käy kehnosti ettekä te ole mitenkään merkittäviä Ihmisiä. 

Ei muuta kuin yhteyttä Lehteen tuumi kai Carole. Nehän (silikonit) teetettiin Eteläisen maan Pääkaupungissa. Siellä oli jokin alihankkijakauneuskirurgi, jotenkin limaisen oloinen kaveri. Hän todella taisi pitää rinnoista ja oli taatusti Tissimiehiä. Itse olen ollut Persemiehiä ja yksi perseenreikä itsekin. 

Diili oli yleensä sama. Silikonit ilmaiseksi tytölle ja Lehti saa sitten ilmaisen haastattelun. Useimmiten tuo diili oli kannattavampi mielestäni tytöille, koska kuka näistä tytöistä on oikeasti kiinnostunut? Kuvillehan Lukijat sitten tumputtivat. Tekstiksi olisi voinut kirjoittaa iham mitä lystää.

Kuvaajan ja sekä kera Carolen ja hänen seuralaisensa matkustimme lautalla Eteläisen maan loppusyksyn iltana.

Kuvaajalle reissusta koitui enemmän töitä kuin Tarinoiden sepittäjälle. Kunhan seurailin perässä ja maksoin laskut Lehden piikkiin. Olisin päässyt leikkaussaliin ihailemaan Carolen leikkausta, mutta ei minua kiinnostanut katsoa kuinka tisseihin tungetaan tavaraa ja mahasta otetaan sitä pois.

Pääasiassa sairaalassa tuntui olevan Itäisen maan Äiti-ihmisiä Tyttäriensä kanssa. Yrittivätkö sitten saada Tyttäriään parempiin naimisiin isommilla tisseillä? Joillekin Miehistä sekin riittää.

Carolen kanssa kaverustuin. Homma lopahti siihen, kun sain tehtäväkseni tehdä Carolen muhkeista Voudin laskuista juttu. Carole kun olisi pitänyt vielä viedä vankilan eteen kuvattavaksi, mutta eihän hän siihen suostunut. Onneksi. Eihän veloista vankilaan joudu, mutta mistäpä Ihmiset sen tietäisivät.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumipallosotaa

Jouduin Mielisairaiden huoneeseen