Jälleen tukehtumassa!

Herään tokkurassa helvetin epämukavalta Sairaiden huoneen sängyltä. Ei ihme, jos niistä saa makuuhaavoja.

Olen illalla saanut manguttua vahvoja Unelmointilääkkeitä. Suoraan sanottuna pelkäsin nukahtaa. Tosin Sairaiden huoneessa olisi turvallisinta tukehtua. Sinua ei edes pällisteltäisi, kuten kadulla tehtäisiin. Kuoleminen ja kituminen kun kuuluu asiaan Sairaiden huoneissa. Ulkona kadulla se pelästyttää Ihmiset.

Päivän mittaan saan Tukehtumiskohtauksen useampaankin otteeseen. Tunsin, että tukehdun ja että lasken alleni, sillä kuukausien yskä on vienyt pidätyskykyä, kuten jo aiemmin totesin. Ajatelkaa nyt, aikuinen Mies kusee alleen. Selvin päin ja järjissään ainakin jollain tasolla. Mukavampi kusta Sairaiden huoneessa housuihin kuin kauppajonossa.

Ajattelen, että kyseessä on Kauhuhäiriö. Tai en tiedä, kohtaus ei talttunut ilman avaavaa lääkettä. Miten ihmeessä saatoin viikkotolkulla olla tuossa samassa tukehtumisen tunteessa yksin kotona? Menetin vain tajuntani, en välittänyt siitä ja jatkoin elämääni. Hullua, mihin kaikkeen Ihminen antaa itsensä tottua.

Ryttään Hoivaajien tuomat tyynyt ja sänkyvaatteet yhdeksi mytyksi sivuun. Ikään kuin linnoitukseksi. Jopa Kemiallisessa Houreessa päätän suojella itseäni muita vastaan. 

Hoivaaja hymyilee ystävällisesti, vaikka tosiasiassa hän on ollut varmaan kauhuissaan katsellessaan levotonta untani.

Uni on ollut minulle helvettiä, silloin kun sitä saa. En ole nukkunut vuosiin kunnolla ja se uni mikä minulle suodaan on painajaisten täyttämää lähes jokainen yö.