Ennustaja raivoaa minulle

Yritän syödä kesäisin lähes tyhjässä Firman ruokalassa. Syön mieluiten aivan yksin, mutta aina se ei ole mahdollista. Nyt oli ja siksi vastaan taskussa pirisevään Kännykkään.

Lehden potkut saanut Ennustaja huutaa kuin viimeistä päivää korvaani. Hänet oli korvattu nuoremmalla ja tunnetummalla Julkkisennustajalla Carole Ellenillä, josta jo teille kirjoitinkin. Myöhemmin Ellen tosin lopetti ennustajan uransa. Miten ennustamisen voi lopettaa? Eikö sen pitäisi olla syntymälahja? Tai suoranainen pakko?

Päätoimittaja Kaksi oli Vanhemman ennustajan erottanut kirjeellä, koska ei tohtinut soittaakaan.

Minä kuuntelin nyt lopputulosta. Yritin selittää Ennustajalle, että minä olen syytön hänen erottamiseensa. Olen pelkkä juoksupoika. 

Jostain kumman syystä en tuntenut tuolloin enää mitään syyllisyyttä mistään. Minun pitäisi tuntea syyllisyyttä ja olen tuntenutkin syyllisyyttä. Nyt tuo tunne oli kadonnut. Täysin kadonnut.

Eukko Ennustaja kiljuu kuin viimeistä päivää. Lopulta lyön hänelle luurin korvaan ja johan hiljeni. Potkut olivat hänelle kova paikka. Nehän tosin ovat kaikilla edessä. Ei kai ennustanut sitten omaa kohtaloaan.

Mutustelin sen jälkeen lounaani loppuun pahasti vittuuntuneena.

Kaikenlaista hullua Lehteen soittelikin usein. Jos minä tarvitsin ripitystä tai sovitusta, niin soittelijat olivat usein hulluja. 

He halusivat Vanhoja markkoja, he olisivat myyneet vaikka oman äitinsä. Yksi yritti jopa rahastaa Sotaveteraani-isänsä hautajaisilla ja huusi puhelimessa korvaan, ettei hän ilmaiseksi töitä tee. Hautajaiset? Töitä?

Useimmiten Vanhat markat haastattelusta olisi pitänyt lähettää heille pikapikaa ja mieluiten ilman veroja ja käteen. Tyhmät idiootit.

Sitten kun heille sanoi ei, niin rupesivat vielä vittuilemaan, ettet uskalla vain kirjoittaa juttua ja että tällä minun idealla myytäisiin Lehteä. 

Lienee sanomattakin selvää, että heidän ideansa olivat vain pelkkää paskaa. Joskus jopa otettu saman päivän muista Lehdistä. Kuvittelivat varmaan, etteivät Tarinoiden sepittäjät muutenkin varastaisi toistensa ideoita ja juttuja.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Lumipallosotaa

Ennustajalle silikonit!

Jouduin Mielisairaiden huoneeseen