Minua uhataan veitsellä!

Kellot soivat. Tuo kauhea ääni Lastenopetuslaitoksessa.

Kuljen oppitunnille Lastenopetuslaitoksen pihalla, joka oli helvetin juonikas rääkätyn ja kiusatun lapsen silmin katsottuna. Laitokseen päästäkseen oli kömmittävä iso mäki ylös. Laitokseen oli mentävä, kun ei uskaltanut olla menemättäkään.

Kuinkas ollakaan tielleni ilmestyy taas psykopaattinuoria. Sellaisia he todella useimmat olivat. Tietenkin yksi heistä väitti hetken päästä, että en kuulemma saisi kävellä heidän ohitseen siitä mistä kävelen.

Ei riittänyt että tönivät ja potkivat käytävillä. Johan nyt on kumma. Joko kävelykin on kielletty, olemassaoloni jo oli.

Jostain ihmeestä saan voimaa sanoa, että kävelen juuri siitä mistä itse haluan. Ja niin tein.

Olin varma, että päälleni käydään. Eihän tästä voi rangaistuksetta selvitä? Näin ei kuitenkaan tapahdu. Joku näistä kaivaa ruokalasta kaivamansa ruokailuveitsen esiin. Nauran pelon ja hämmästyksen täyttämää naurua.

Silläkö meinaa minut tappaa? Kyllä siinä työtä hänelle riittäisi tuntikausiksi, kun vuolee minua tuolla veitsellä hengiltä.

Aikansa huidottuaan tyyppi antaa periksi. En kussut housuuni. Jostain syystä ärsytin jo silloin ihmisiä. Myöhemminkin olen ärsyttänyt, vaikka itseni mielestä en ole tehnyt kenellekään pahaa.