Imppari rapussa

Poikkeuksellisesti olen ollut poissa kotoa. Olisiko ollut joku Lastenopetuslaitoksen syyslukukauden päätösjuhla.

On talvi-ilta joka tapauksessa ja pimeää kuin hevosen perseessä niin kuin Pohjoisessa maassa aina talvisin on. Tallustelen kotirappuun Paskalähiössä.

Rappu on sellainen syvennysrappu, joita näkee enää harvoin. Kai pyöräkellarin takia, josta nämä paskiaiset täällä varastavat kaiken irtoavan.

Tällä kertaa pyöräkellarin edessä retkotti impparipoika. Kai sen takia oli tullut tuohon imppaamaan, koska syvennyksessä ei ollut kylmä. Pussi kourassaan hän siinä istuskeli. Paskalähiössä oli imppaus ongelma.

Nämä typerät paskiaiset hommasivat liimoja sun muita impatakseen. No kyllähän niilläkin pää meni sekaisin, kun tarpeeksi kauan jaksoi. Sitten teolllisuusherrat keksivät sellaisia liimoja, joilla ei imppaaminen enää kannattanut ja ongelma poistui. Mutta aina joku haluaa päänsä jollain sekaisin. Niin minäkin.

Mietin, että potkaisenko poikaa päähän. Tämäkin pikkumulkku saattoi olla kiusaajani. Enhän minä heitä kasvoista muistanut. Samaa harmaata massaa. Lampaiksi heitä taas ei voinut haukkua. Susiksi ennemmin. Lampaita heistä tulee, jos he ehtivät joskus aikuistua.

Yllätyin itsekin murhanhimoani, mutta jätin potkaisematta. Painelen pois ja ylös rappuja kotiini ja salaa toivon, että paleltuisi, perkele.

Päästessäni kotiovelle siihen oli jälleen syljetty, asialla olivat olleet yläkerran Arabialaiset. He heräsivät aina iltamyöhään ja riehuivat koko yön. Eipä töihin tainnut olla kiire. Kolina oli sen mukaista, mutta nyt oli hiljaista.

Ironista kyllä, Lastenopetuslaitoksen työharjoittelussa minut laitettiin töihin Tolu-tehtaaseen, jota nämä impparit imppasivat. Sanomattakin oli selvää, etten liukuhihnatyössä pärjännyt, vaan tuhosin Tolua urakalla. En ole työihmisiä. Jos haaveilusta saisi palkkaa, olisin miljonääri.