Yksin kapakassa

Kapakka tuli läheiseksi paikaksi, varsinkin potkujen jälkeen, joista kerron vielä myöhemmin. Minulla oli muutama tietty Juottola, jossa istuin. Uusien Kapakoiden paikallistaminen on työlästä ja kallista. Hyväksihavaituissa kannatti pysyä.

Useimmiten istuin ihan itsekseni. Selailin kännykästä uutisia ja vittuunnuin lisää, ja olin jo aina valmiiksi vittuuntunut kaikesta. 

Hyvänä päivänä saatoin kirjoittaa jotain. Useimmiten en mitään. En kyennyt edes kirjoittamaan enää. En halunnut ketään humalaista ainakaan sössöttämään mitään. Minulle riitti sössöttävä itseni.

Kyyppari ja muutama tuttu riittivät. Tosin humalaiset sössötusjuttuni ja itsesäälini riittivät varmasti heillekin. Itsesääli opettaa Ihmiset halveksumaan vain lisää luuseria. 

Kyyppari ei sentään pääse karkuun, ellei sitten totea liian humalaiseksi ja heitä ulos Kapakasta. Minulle sellaista tapahtui harvoin. Mutta Vanhoja markkoja Kyypparitkin tarvitsevat, kuten kaikki muutkin paskahousut. Vanha markka se on juoponkin Vanha markka.

Yksi vittumainen seuraus ammatistani oli, eetä jos varsinkin sössöttäjät kuulivat minun olleen Tarinoiden sepittäjä, niin sössötykselle ei tullut loppua ja lopuksi kaikki meni vittuiluksi. Aina. Keräsin vittuilua päälleni, olin säälittävä, enkä lainkaan pelottavan oloinen. 

Minähän en edes millään tavalla ole näiden Tarinoiden sepittäjien puolella, mokomien Orjailijoiden, joilla ei ole uskallusta ajatella tippaakaan eri tavalla kuin eliittipaskiaiset ajattelevat.

Humalatila on armelias. Voit vapista vitutuksesta tai pelosta, niin muutama tuoppi tekee paskamaailmasta edes siedettävän. Kunnon humalassa voi jo tuntua siltä, että elämästä tulee jotain. Asiat tuntuvat luonnistuvan, kuten sanotaan.

Kapakassa juominen on kuitenkin kallis harrastus ja sitä on säänneltävä tiukasti. Kotona kiittaaminen tulee halvemmaksi ja krapulakaljoja lähdetään siemailemaan kapakkaan vain hätätilassa.

Loppuillan superkänni on sitten aivan toinen asia. Silloin Vanhoilla markoilla ei ole enää väliä.

Juttuja Kapakoista voisi kertoa tämän surkean tekeleen täytteeksi, mutta eivät ne jutut niin mielenkiintoisia ole. Enkä viitsi muutenkaan elämäni jokaikistä juopottelureissua kertoa. Niitä on ensinnäkin niin monta, ettei niitä muista ja ei muista siksikään, että olin niin humalassa.

Juoppohullun päiväkirjoja ja muuta vastaavaa paskaa on jo ihan riittävästi.

Harvoin kapakoissa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, toisin kuin luullaan, juttuseurakin on sitä ja tätä. Kuten jo sanoin, kapakat ovat jo liian kalliitakin normijuopolle. Sönköttäviä juoppoja niissä riittää silti.