Rumasatu

Seuraavaksi suunnistamme yhteen tragediani alkusyyhyn, Paskalähiöön.  Mikään tekele kun ei olisi mitään ilman ankeaa lapsuutta. Laskeutukaamme Paskalähiöön. Sidon farkkujani yhteen narulla ennen Lastenopetuslaitokseen lähtöä. Lähdin sinne vittuuntuneena ja ahdistuneena kuten jokaikinen aamu lähdin. Läksyjä en ole tehnyt, niin kuin en tehnyt kertaakaan koko laitoksen aikana. Ketään ei yksinkertaisesti kiinnostanut teinkö niitä vai en. Järjestelmälle yhdellä lapsella ei ole mitään merkitystä. Suljen kotioven ja laahaudun Linja-autopysäkille ja odotan autoa numero 13. Todellakin, epäonnen numero. Linja-autopysäkki nököttää harmaan Paskalähiön keskellä vastapäätä ruokakauppaa, josta jo krapulaiset hakivat aamulla Tuliliemiään. Paskalähiö ei ollut ulkonäöltään ankein, Ihmiset olivat. Lapsuudessani rumuus oli kauneutta, mutta ruma Paskalähiö oli, kuten kaikki vastaavat.  Varsinkin Lainasto oli minulle tärkeä, luin koko Lainaston läpi. Silloin ei ollut Törkyverkkoa aikaa verottamassa.

Tiedän, että kohta on ruoka-aika. Sairaiden huoneen rutiinit kun oppii nopeasti. Syöminen ei ole tuonut minullr aikoihin. Vatsani on aivan liian kipeä. Jokainen suullinen sattuu niin kuin kaikki muukin sattuu. Koko Sairaiden huoneen olemassaolo perustuu syömiseen. Ei minulla ole nälkäkään, mutta syödessä tappaa hyvin aikaa.  Näin hyvin ja ennen kaikkea säännöllisesti en ole syönyt aikoihin, vaikka painoa on tullut. Pääosin paino lienee tullut Tuliliemestä ja Masennuksesta. HK:n Sinisestä ja roiskeläppäpizzoista. Köyhän eväät. Hoivaaja on Afrikan maasta. Hän on tullut hyvinkin paikkaamaan Pohjoisen maan asukkaiden haluttomuutta hoitaa toisiaan. Ei näitä täällä kiinnosta kenenkään auttaminen. Täällä oma itse on tärkein. Kaikki muu sen jälkeen. Niitä harvoja joita kiinnostaa, eivät saa siitä edes kunnon palkkaa. Hoivaaja hymyilee minulle. Olen kenties niitä harvoja, jotka koko osastolla jaksavat tai kykenevät reagoimaan. Ja Hoivaaja vielä harvinaisempi tapaus kun hymyilee potilaalle.

Eräät hautajaiset liittyen Lastenopetuslaitokseen. En olisi ollenkaan halunnut lähteä, koska se tiesi ylimääräistä lauantaita typerien Teinien kanssa. Mutta eihän tuohon aikaan edes voinut viime hetkellä viestittää olevansa kipeänä, kun ei ollut Kännyköitä apuna pakoilussa. Lastenopetuslaitosta riivasi itsemurha-aalto. Teinejä kaatui kun heinää. Ajat olivat ankeat ja Pohjoinen maa Maailman onnettomin maa. Niin kuin se on vieläkin oikeasti. Ihmiset vain elävät valheessa. Enpä minä muiden murheista tiennyt tai välittänyt. Minulla oli omani. Lastenopetuslaitos oli minulle niin kova paikka, etten koskaan opiskellut myöhemmin mitään.  Kävin vaan Tarinakursseja, mutta niissäkin minua kiinnosti eniten niihin liittyvä ryyppääminen. Tarinoitani tai minua ei kukaan pitänyt minään.  Minua on ollut vaikea ymmärtää ja minä en ole ymmärtänyt ketään. Minut on musertanut jo se, että kengännauhani aukeavat pahemmista vastoinkäymisistä puhumattakaan. Hautajaiset olivat Köyhän kaupungin Hautausmaa

Syksyinen iltapäivä Laman harmaana köyhässä Lastenopetuslaitoksessa. Päivä yksi muiden joukossa, kunnes alkoi tapahtua.Tai jotain joka päivä tapahtui, mutta en onneksi muista. Yleensä pahaa. Parin muun Tyypin kanssa seisoskelen urheilukentän laidalla. En tiedä miksi, kai minulle oli tullut heille jotain asiaa tai he olivat lyöttäytyneet väkisin seuraani. Useimmiten korkeintaan vittuilemaan minulle. Yhtäkkiä kauempaa porhaltaa Poika perässään lauma verenhimoisia Nuoria. Poika tarraa vieressäni olevaan Tyyppiin ja alkaa pieksää tätä. Ihmettelen mistä on kyse, mutta olen tyytyväinen, etten itse joudu uhriksi. En ala kyselemään. Väistyn kauemmaksi. Kaikki kävi niin nopeasti. Poika lentelee kuin räsynukke, kun tämä Miekkavartijan pojaksi tiedetty poika pieksee uhriaan. Voiko mitään naurettavampaa olla? Tätä jatkuu yllättävän kauan. Koska en jaksa katsella moista teurastusta, kävelen pois. Muut jäävät riemuitsemaan ja aivan oikeasti hurraamaan kuin verenhimoinen lynkkausjoukko paikall

Olen Vanhassa vankilassa Pääkaupungissa. Ai miltäkö Vankila näyttää? Tämä näyttää todellakin Vankilalta. Sanan parhaimmassa tai pahimmassa merkityksessä. Ei, en ole hölmöillyt itseäni sentään Kiven sisään.Se puuttuu CV:ni yhä. Silloin tällöin teen Juttuja Konnista. He ovat mielenkiintoisempia kuin tavalliset Lampaat, joissa ei ole mitään kiinnostavaa, vaikka he itse näin luulevatkin. Konnat ovat mielenkiintoisia, eivätkä edes pelottavia Vankilassa. Edessäni istuu Kaksoismurhaaja. Hän kertoo saman Tarinan, jonka on kertonut jo monta kertaa. Kirjaan sen kiltisti ylös. Se Tarina kiinnostaa yhä Ihmisiä, joiden omassa Elämässä ei tapahdu mitään. Tämä siksi, että he eivät uskalla tehdä mitään.  Lapsenkasvoisena ja asiallisena Konnaa ei tosin uskoisi Kaksoismurhaajaksi ylipäätään, mutta ei minuakaan kukaan uskoisi Tarinoiden sepittäjäksi.  Ei hän ole mikään sekopäinen Huimausaineissa oleva Konna. Murhat ovat olleet niin sanotusti bisnestä, ei Tuliliemipäissään tai Mustasukkaisuuksissa

Pohjoisen maan Toisen sodan alusta oli kulunut tasavuosia. Se sota, jonne Pohjoisen maan asukkaat lähtivät rytyyttämään Natsien kanssa Itäiseen maahan. Sen kunniaksi minut lähetettiin tekemään Juttua Lehteen Tuntemattoman Kersantin rykmentin taistelujen tiestä ympäri Menetettyä maata. Tuosta Juttukeikasta tulikin taistelujen tie minulle itsellenikin. Astuessani Linja-autoon se oli tietenkin täynnä Miehiä. Se ehkä yllätti, että osa oli kovassakin humalassa. Paluu entisaikojen Keppimatkoille. Matkanjärjestäjä ei todellakaan päässyt helpolla. Onnettomuudekseni saavuin viimeisenä Linja-autoon. Vain yksi paikka oli vapaana. Syykin selvisi pian. Vieressäni istui matkan vastenmielisin Tyyppi, joka aloitti vittuilun minulla välittömästi, eikä millään kauniilla tavalla. Todella vittumaistakin vittumaisempi tympeä vanha Ukko.  Hän haukkui minua Läskiksi ja kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla. No läski olinkin, mutta ei sitä viitsisi jatkuvasti kuunnella.Sinänsä olen tähän Elämässäni tott

Herään tokkurassa helvetin epämukavalta Sairaiden huoneen sängyltä. Ei ihme, jos niistä saa makuuhaavoja. Olen illalla saanut manguttua vahvoja Unelmointilääkkeitä. Suoraan sanottuna pelkäsin nukahtaa. Tosin Sairaiden huoneessa olisi turvallisinta tukehtua. Sinua ei edes pällisteltäisi, kuten kadulla tehtäisiin. Kuoleminen ja kituminen kun kuuluu asiaan Sairaiden huoneissa. Ulkona kadulla se pelästyttää Ihmiset. Päivän mittaan saan Tukehtumiskohtauksen useampaankin otteeseen. Tunsin, että tukehdun ja että lasken alleni, sillä kuukausien yskä on vienyt pidätyskykyä, kuten jo aiemmin totesin. Ajatelkaa nyt, aikuinen Mies kusee alleen. Selvin päin ja järjissään ainakin jollain tasolla. Mukavampi kusta Sairaiden huoneessa housuihin kuin kauppajonossa. Ajattelen, että kyseessä on Kauhuhäiriö. Tai en tiedä, kohtaus ei talttunut ilman avaavaa lääkettä. Miten ihmeessä saatoin viikkotolkulla olla tuossa samassa tukehtumisen tunteessa yksin kotona? Menetin vain tajuntani, en välittänyt siit

Pyöräilin Lastenopetuslaitokseen. Itse Laitosta en inhonnut vaan sen Oppilaita. Lähes jokaista, sillä Ystäviksi luulemanikin paljastuivat Kiusaajiksi.  Kaitsijoiden kanssa tulin hyvin toimeen ja he pitivät minusta. Joissakin asioissa saatoin tietää enemmän kuin he. Ei se minusta Neroa tehnyt, taso oli vain nyt niin huono. Heille hyväkäytöksinen Oppilas oli ihmetys sen paikan hirviöiden seassa. Kun olisivat Kaitsijat vain tienneet, mitä sisimmässäni ajattelin. Sekopäisiä ajatuksia. Minua vainosi pyörämatkalla Lastenopetuslaitokseen eräs Tyttö, joka teki tilanteesta entistäkin nöyryyttävämmän. Kyllä, Paskalähiössä jopa tytöt olivat ilkeitä, pojiltahan se oli jo itsestäänselvyys. Yleensä minua vainosivat vain pojat. Tyttö oli minua vanhempi. En tiennyt, miksi hän minua vihasi, en edes tuntenut häntä. Ei se ainakaan rakkautta ollut. Olin tottunut siihen, että minua vihattiin, vaikka en tiennyt syytä. Näin oli ollut jo pienestä pitäen.  Tämä tyttö potkaisee pyörääni tullessaan vasta

Herään kylmässä hiessä ja suihkautan lääkettä. Sairaiden huoneessakin minua riivasivat Painajaiset, kuten jokainen yö. Usein olen niissä Miesten koulussa tai Lastenopetuslaitoksessa, ne eivät lopu koskaan unissani.  Miesten koulu vasta oli yhtä helvettiä. Tiesin jo silloin, kun matkustin Miesten kouluun täyteen ahdetussa ja matelevassa junassa, jonka vessat pursusivat kusta. Myöhemmin paska haisi Kasarmien ovettomissa vessoissa, joita sairaat laitettiin rangaistukseksi jynssäämään. Itse Miesten koulu sijaitsi tietenkin keskellä ei mitään keskellä metsää. Sinne oli isketty rumia betonitönöjä, jossa tuhannet kärsivät Eukon puutteesta ja lähes vuoden rangaistuksestaan ilman mitään rikosta.  Panssarivaunut ja tykit kököttivät kunniapaikalla hiljalleen ruostuen siinä missä Alokkaat olivat täynnä kärsimystä ja pelkoakin. Siellä yksilö ei ollut enää mitään. Yksilö oli kuollut. Kaikki oli kuollut ja päässä suuri Pelko. Täyttä pelleilyä koko Miesten koulu, jos sinne ei Pohjoisessa maassa pa

Suojanani oleva verho revitään auki Sairaiden huoneessa. Herään kiukustani, kun muistelin Miesten koulua, josta vielä myöhemmin lisää. Mutta tuo vitun verho, välillä tuo verho taas jätetään auki, ettei edes kääntyä voi huomaamatta. Herra ja hidalgo eli Päällikköparantaja on saapunut Keuhkosairaiden osastolle. Korviini särähtää silti ikävästi, kun tämä erikseen mainitsee kierrollaan Parantajaopiskelijoille minun olevan Obiisi eli vakavasti ylipainoinen.  Enhän minä nyt niin lihava ole. Kertoisit ennemmin mikä minua vaivaa. Kauhuvirus minulla ei testien mukaan ollut, vaikka olin ollut hyvin sairas jo silloin, kun Kauhuvirus tuli Pohjoiseen maahan. Mitään varmuutta siitä ei ole, että olisin Kauhuviruksen sairastanut. Kuka tietää. Parantajaopiskelijoille olen rohiseva ja vinkuva Lihapala, eihän heillä ole hajuakaan minun nimestäni. Tuskin edes muistaisivat minua, jos näkisivät Pääkaupungilla. Aikansa Päällikköparantaja heille jotain paasaa, mikä unohtui saman tien mielestäni. Hän

Seison bussipysäkillä Paskalähiön keskustassa. Talvisen harmaana päivänä Ihmisiä kyhjöttää bussipysäkin alla siellä täällä muovikasseineen odottaen pääsyä tylsään kotielämäänsä.  Kaikki katsovat lasittunein silmin eteensä, ikään kuin ketään muita ihmisiä ei olisi paikalla. Eikä olekaan. Jokainen Ihminen on yksin. Varsinaista Lama-aikaa Ihmisten päässäkin vuosikymmenestä toiseen. Olen päässyt Lastenopetuslaitoksesta aiemmin. Olin myös saattanut karata ikkunasta perjantain viimeisenä matikantunnilla, kuten tapana oli. Minä Pelkurina perässä kun en uskaltanut yksinkään jäädä, mutta helpotuksen huokauksin pääsin usein kotiin Lastenopetuslaitoksesta ikkunan kautta. Viimeisenä minut valittiin hirvityslajia eli Kauhupalloakin pelaamaan. Olin viimeinen Ihminen, jota haluttiin missään. Halusin tosin ulkopuolella kaikesta ja sitä toden totta olin. Tuolloin Paskalähiössä vainosi ikäisiään Kiertäjänuorten jengi. Yksi näistä epeleistä pääsi yllättämään minut lakeijoineen. Kiertäjäpoika oli

Kiertäjäkansa palasi myöhemmin elämääni myös työn merkeissä.  Päätoimittaja Kaksi halusi minulta Jutun Kiertäjäkerjäläisistä eli vievätkö ne nuoret Kiertäjäkerjäläisjätkät todella vanhoilta Kiertäjäkerjäläismummoilta Vanhat markat Pääkaupungin rautatieasemalla. Mummothan tekevät sen likaisen työn likaisine pahvikahvikuppeineen yrittäen näyttää mahdollisimman säälittäviltä. Miehet eivät herätä sympatiaa ja auttamisen halua. Ja miksi herättäisivätkään? Varasimme Kuvaajan kanssa rautatieasemaa vastapäätä hotellihuoneen ja pystytimme sinne kameran. Ironista tarkkailla vanhasta ja arvokkaasta hotellihuoneesta kadun toimintaa. Sieltä pystyikin yllättävän hyvin tarkkailemaan koko rautatieaseman edustaa. Homma oli enimmäkseen puuduttavaa odottamista. Eihän sitä näiltä Kiertäjäkerjäläisiltä voi mennä kysymäänkään, että vievätkö ne jätkät Vanhat markkanne? Näinhän siinä kuitenkin kävi, että nuoret jätkät kävivät säännöllisin väliajoin hakemassa mummoilta Vanhat markat. Muutamat pennoset il

Istuin liian pieni joulupukkiasu päälläni Lehden studiossa.  Vaivautuneena kuin mikä. Kauhtunut pukin parta onneksi peitti ilmeeni ja henkilöllisyyteni. Miksi helvetissä? Kerron aivan kohta. Kuten jo kerroin, Lehdessä oli alastonkuvia. Useimmiten tietenkin Eukkojen. Kuka alastomista Miehistä olisikaan kiinnostunut. Ei nyt mitään Rakastelulehtien kuvia kaikki paljaana kuitenkaan, mutta kuitenkin. Ennen Törkyverkkoa ja myöhemmin Törkyverkottomille Peräkammarinpojille maalla noista kuvista oli iloa. Hanskasivat varmaan pää punaisena. Ensimmäinen mieleen jäänyt työtehtäväni ei ollut kirjoittamista, vaan suostuin kilttinä poikana Joulupukiksi erään Turhan Julkkiksen alastonkuvauksiin. Turha Julkkis oli kyllä todella kaunis. Sitä sai ajatella Pohjoista maata pysyäkseen tyynenä kun kaunis, alaston Eukko istuu polvella.  Nähtyäni kuvat järkytyin nähtyäni oman mahani. Ei minua turhaan oltu pyydetty Joulupukiksi. Läski mikä läski. Turhaa Julkkista olen tuon kuvaussession jälkeen nähnyt

Olen Keuhkosairaiden osastolla Sairaiden huoneessa. Naurahdan ääneen, että tässähän sitä ollaan kuin entisajan Runojen sepittäjät Keuhkoparantolassa. Minä en tietenkään vain päässyt Baden-Badeniin. Minut tungetaan Tavisten sekaan liukuhihnana. Olen taatusti yhtä köyhä ja ahdistunut että kuolemankaipuinen kuin he Oikeat Runojen sepittäjät ennen, mutta Sairaiden huoneessa on tärkeintä saada minut ulos mahdollisimman nopeasti, ei se että parantuisin. Ennen oli paremmin Köyhilläkin. Kuolemanikin kelpaisi kai kanssa, koska silloinkin minut saataisiin ulos Sairaiden huoneesta. Köyhä on rasite niin Rahahuoneissa kuin Sairaiden huoneissakin. Vanhoja markkoja ei tule sisään vaan niitä kuluu. Kaikesta huolimatta parannun todennäköisemmin kuin Entisaikojen Runojen sepittäjät. Mitä heitä nyt olikaan? Lääketiede auttaa selviytymään aivan uskomattomista sairauksista. Loppujen lopuksi kuolemme. Kyse on siitä, kuka kuolee hitaimmin ja tuskallisimmin. Siirtoni Tarkkailuosastolta sujui vikkelästi

Entinen Rakastelutähti Harri Salakka saapuu haastatteluuni. Entinen huippuunsa treenattu, ja mikä tärkeintä, isokullinen mies on kuin varjo entisestään. Kullin koon muutoksista en tosin tiedä, enkä kysy. Joku moraali se sentään oli minullakin Tarinoiden sepittäjänä. Salakalla on reippaasti ylipainoa, niin paljon, että se näkyy jopa pitkän miehen vatsassa. Vatsa tahtoo pilkistää paidan alta. Koko on kuin salaa muuttunut monta numeroa isompaan.  Mies puuskuttaa astuessaan valmiiseen pöytään syömään. Taas pitää syöttää yhtä Julkkista. Tulilientä hän ei yllätys kyllä halua. Myöhemmin kävi tosi ilmi, että tämä turpea Tähti juopotteli puistossa. Sehän tietenkin kuvattiin salaa, mikä on aina parasta. Hän hikoilee runsaasti, on kuuma kesäpäivä ja pizzerian ilmanvaihto ei toimi. Hän kiistää, että olisi syömällä lihonut. No milläköhän sitten? No Tuliliemellä kyllä itseni olen saanut turpeaksi. Ei siinä makkaroita ole tarvittu. Ja läskeistä juttu kertoikin. Tunnen itseni naurettavaksi toise

Lastenopetuslaitoksen Siistijällä oli kähisevä ääni kuin vanhalla Juopolla. Sehän hän saattoi olla. Tuolloin minulla oli vielä varaa kritisoida Juoppoja, mutta ei ole enää. Eukko kähisee pitkän käytävän toisessa päässä. Jokainen kerta kun odotin pääsyä kemian tunnille. Ilmeisesti aikataulut osuivat yksiin. Olimme katselleet koko lukukauden videoita kemian tunnilla. Edellisellä lukukaudella saimme katsoa vapaasti kokeiden vastaukset kirjasta.  Siitäkin huolimatta heikoimmat eivät pärjänneet. Kertoo jotain sen paikan tasosta ja joidenkin tyhmyydestä. Millainen ihminen ei pärjää kokeissa, jos hänellä on oppikirjakin käytettävissä. Kaitsijalle ei voinut olla vihainenkaan. Hän oli Vanha Mies, joka odotti eläkkeelle pääsyä. Ihme jos on enää elossakaan. Ei hän halunnut tapella Kakaroiden kanssa. Hän halusi, että Kakarat pitäisivät hänestä. Viimeiset vuodet Kaitsijana olisivat näin helpompia. Nyt oli Kaitsija vaihtunut. Tämän uuden päälle oli tapana räkiä, kun hän askelsi teryleenihousui

Vanha Pappa heilauttaa kätensä reippaaseen Aatu-tervehdykseen. Joku olisi saattanut moista tervehdystä säikähtää, mutta työssäni Lehdessä en oikein jaksanut säikkyä enää mitään. Olin alkanut kuunnella ja kirjoittaa konemaisesti. Sydän oli katoamassa. Alun into oli kadonnut. Se oli ollut kadoksissa jo lapsesta lähtien. Olin ollut masentunut kai jo syntymästäni. Olimme Kuvaajan kanssa vieneet Papalle ruokaa. Sosiaalipornon tarkoituksena oli saada hyvät kuvat Papasta, kuinka Lehti auttaa. Ja sitten äkkiä pois. Vouti oli miestä vainonnut. Tuolloin Vouti ei ollut vielä itselleni tuttu, mutta tuli nämä ovikellonpimputtelijat kyllä myöhemmin tulivat hyvinkin tutuiksi.Vittumaista väkeä, jotka lyövät lyötyä. Koko tilanne oli kuin Harri Tarpon ohjelmasta. Mies asuu romujensa keskellä pikkumaapläntillään. Hän asuu aivan hirvittävässä kunnossa olevassa mökin rähjässä. Tupaa ei ole siivottu vuosikymmeniin. Kaikki on paskaista ja pölyistä. On suoranainen ihme, että mies on tuollaisessa Kurju

Jaffa-Toni istuskeli tyhjässä omakotitalossaan, kun Kuvaajan kanssa astumme sisään ”kartanoon”. Hän oli eronnut huomattavasti vanhemmasta Rakkaastaan.  Olisiko Muori tajunnut tilanteen mahdottomuuden? Pariskunnan suhteesta on kirjoitettu niin Lehteen kuin muihinkin Höpölehtiin. Huomasin, että Jaffa-Toni oli umpitunnelissa. Minua se ei haitannut, puhumaanhan Mies yhä pystyi. Olin minä ennenkin humalaisia haastatellut ja jos en humalassa, niin ainakin kovassa krapulassa kirjoittanut Juttuja. Huonekalut olivat tässä kartanossa harvassa. Olisiko Muori vienyt mukanaan ja jättänyt hieman säälittävän oloisen Jaffa-Tonin sitten yksin ankeaan lähes vailla kalusteita olevaan surun kehtoon? Minusta kyseessä on lähes heitteillejättö. Jaffa-Toni on nyt jo kuollut. Yllättävän moni Turhista julkkiksista on jo kuolleita. Rankka ammatti. Julkisuudesta hän piti. Olisi halunnut kysymyksiä nytkin etukäteen. Joitakin laitoin, mutta mitä kysyisit mieheltä, jonka ansiolistassa oli vain Jaffan kilpajuont

Jemina Tahkiainen, kuollut jo hänkin, oli suunnitteilla Lehden kannen pääjuttuna sen oikeasti kuuluisan sisarensa Jenna Tahkiaisen sijasta. Jenna on se, joka viestitteli Seksiministerin kanssa ja Seksiministeri sai potkut. Mutta kerrankin Jemina sai huomiota ja minä tehtäväkseni tehdä Juttu hänestä. Jemina oli tavanomaista pirteämmässä kunnossa saavuttuaan Lehden toimitukseen. Edellisenä kerralla näin hänen lähes nukahtavan pöydän ääreen. Niin kovissa Mömmöissä hän oli. Nyt Jemina oli ollut selvänä. Hän oli melkein menettänyt henkensä syistä, jotka jätän kertomatta. Nyt Jemina oli hoitanut itseään, turvotuskin oli laskenut. Jemina ja hänen siskonsa olivat erilaisten kännikommellusten takia jatkuvasti Höpölehtien hampaissa. Puhumattakaan Törkyverkon Hyeenoista, jotka tarvitsevat koko ajan uusia Turhia Julkkiksia pilkattavakseen. Jemina ilmoitti minulle haluavansa vielä perheen ja vauvan, joka sinänsä oli käytännössä mahdotonta hänen elämäntyylillään. Käsky kävi myös kysyä, pelkää

Lastenopetuslaitostoverini tarjoaa minulle munalikööriä.  Tai no, en Toverista tiedä, mutta aikaa oli joskus pakko tappaa jonkun muunkin kanssa kuin itseni. Varsinkin jos Tuliilientä on ollut tarjolla, olen ollut aina mukana. Jo ennen kuin minusta tuli Juoppo. Minähän join alusta alkaen, vaikka Tuliliemi maistui pahalle. Lastenopetuslaitostoverini ojensi sitten seuraavasta pullosta Minttuviinaa. Se maistui jo paremmalta. En tiedä, miksi hän halusi minua juottaa. Jotkut Ihmiset haluavat nähdä minua kännissä, joskaan ei valitettavasti enää. Olen liian rasittava tai sammun.  Ehkä olin sanonut, että juodaan pois tai hän vain halusi nähdä, että tulen humalaan. Sehän on hauskaa nähdä, kun joku reppana tulee känniin ja ivailla sitten. Hyppytunneilla sitten kävin maistelemassa hänen Isänsä Tuliliemikaappia aina uudelleen. Enhän minä varsinaisesti humalass

Sairaiden huone on oma rutiinien täyttämä maailmansa. Monien mielestä ahdistava, mutta se rauhoittaa minua, sillä kaiken vastarintani alla kaipaan, että joku huolehtisi minusta.  Ruoassa ei ole mielestäni mitään vikaa, varsinkin kun se tuodaan eteeni. Elämässä on maustetta riittämiin, jos ruuassa ei ole. Maisemat eivät ole häävit. Rakennustyömaa vastapäätä. En siis näe ikkunasta mitään ihmeellistä. Tämä kolossi sen kun jatkaa kasvuaan. Se kasvaa loputtomiin, sillä Ihmiset elävät loputtomiin. Eivät kuole ja heidät pelastetaan elämälle monta kertaa elämässään. Ihmiset kun elävät nykyään niin vanhaksi, etteivät edes sairaudet tunnu nujertavan heitä. He eivät tunnu kuolevan millään, vasta ikäloppuina pitkän taistelun jälkeen lukuisten sairauksien nujertamina. Mitä elämää. Onneksi sain ikkunapaikan. Se on ainoa positiivinen asia, sillä huoneessahan on kaksi muuta Potilasta. Katselen ikkunasta ulos ja pohdin taas kerran elämääni. Onnistuvatko muut ihmiset sitten siinä, missä minä ol

Muistikatolainen valittaa ja huutaa apua. Katkera Pappa ei ole huomaavinaan.Murisee ja piereskelee tapansa mukaan. Turhaa Muistikatolaiselle on sanoa, että paina sitä Hoivaajien kutsunappia. Yhtä hyvin häntä voisi pyytää soittamaan Marsiin. Painelen kutsunappia ties kuinka monennen kerran. Hoivaaja tulee jo hieman ärtyneenä luokseni, kunnes taas kerran selitän, että päädyn Muistikatolaisella se hätä on. Minä nyt en painaisi nappia vasta, kun on melkein liian myöhäistä. Ja mytyssähän se Muistikatolainen sängyssään makaa. Ei ole ihmiselämän loppu kaunista. Ei liian vanhaksi elämä ole järkevää. Heikkona lapsena kuoleminen on surullista katsottavaa. Eiköhän tuo Muistikatolainen pian päässyt kärsimyksistään.

Paskalähiössä on keväinen päivä. Kevät ei syki taaskaan iloa minulle.  Kiusaajani seisovat kotirapun edessä polkupyörineen. Näitä luulin vielä kavereikseni, mutta totuus selvisi.  He olivat saaneet selville missä asun. Olin yrittänyt varjella tietoa asuinpaikastani kuin suurta aarretta. Nyt sekin oli saatu selville ja rauha mennyttä. Ainoa asia, mikä olisi pitänyt minut kasassa, oli viety minulta. Koko kouluajan minulla oli yksi tavoite. Saada olla rauhassa. Tuolloin, koska olin ulkoapäin kiltti ja rauhallinen, onnistuin kuin onnistuinkin pitämään kotielämäni ja Kaitsijani erossa koko Lastenopetuslaitoksen ajan. Kukaan muista Oppilaistakaan ei tiennyt minusta mitään. Olin salaperäisempi kuin Greta Garbo, vaikka tosiasiassa elämäni kului huoneessani nuohotessa, runkatessa ja suuruudenhulluissa kuvitelmissani. Kuvittelin olevani suuri Valloittaja, vaikka myöhemmin kävi ilmi, että inhosin jo Miesten kouluakin. Mutta nyt Kiusaajani seisovat kotirappuni edessä. Tiesin, että helvetti jä

Raaka Tappoelokuva pyöri Lastenopetuslaitoksen historian tunnilla. Suurin osa Oppilaista istui pulpeteissaan rötköttäen väsyneen ja kyllästyneen näköisinä kuten aina.  Osalle lukeminen ja kirjoittaminenkin on vaikeaa. Niin kai minullekin, kun ei niitä taitoja ollut kunnolla edes opetettu. Melkein kaikki olen oppinut itse. Hyvässä ja pahassa.  Mikään ei ole vittumaisemman näköistä kuin tylsistynyt ja riidanhaluinen Teini. Ja sitähän he ovat kaikki. Oppilaat eivät olleet kiitollisia opin mahdollisuuksistaan. He eivät ole kiitollisia mistään. En muista miksi Tappoelokuva pyöri, meillä taisi olla lupa tuoda tuolloin Suosikkieläväkuva tunnille. Minun suosikkieläväkuvani oli tämä mainitsemani Elävä kuva ja sen toin sitten tunnille. Äärimmäisen raaka kuvaus Tappajista koulutusleirillä ja sen jälkeen tositoimissa itse Tappotantereella. Nautin Oppilaiden kiusallisista hetkistä heidän katsoessa Elävää kuvaa. Minulle tämä oli ilon hetki. Ilon Ihmiset olivat jo vieneet minulta pois. Olin sa

  On Kauhuvirusaika Sairaiden huoneessa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, ettei vieraita ole luvassa. Minua se ei haittaa, eipä juuri kukaan ole ilmoittanut kiinnostustakaan vierailuun.  Tosin viettäisin vain viikon tai kaksi Sairaiden huoneessa, jos en saa uutta kohtausta, joten ei siihen olisi tarvettakaan. Tuskin niitä vieraita muutenkaan olisi tulvinut ovista ja ikkunoista. Olen tehnyt hyvää työtä itseni eristämisessä Ihmisistä. Kukaan ei soitakaan minulle, sillä kaikki tietävät, että puhelin on minulla aina äänettömällä, enkä halua keskustella Ihmisten kanssa. Olen minä hankala tapaus. Vittumainen ja yksin. Vieressä makaava Pappa piereskelee taas. Miten vitussa joku piereskelee koko ajan? Mutta eihän tästä laitoksesta omaa huonetta saa kukaan. Persaukinen kaikkein vähiten. Papalle saapuu yllättäen vieraita. Kuulen tietenkin kaikki. Näenkin, sillä Hoivaaja on taas jättänyt suuttumuksekseni verhon auki. Mikä helvetti siinä on, ettei sitä saa kiinni? Onneksi pystyn sentään käve

Keuhkoparantaja porhaltaa taas muutaman minuutin pituiselle kierrolleen ja muut seuraavat lakeijoina jälleen perässä. Orjailijoita ovat täälläkin kuten muuallakin muka Maailman onnellisemmassa maassa. Vitut sanon minä siitä onnellisuudesta. Onnettomin maa tämä Pohjoinen maa on, vaikka luojan kiitos ei köyhin.  Vapauden maassa olisin jo kadulla ja kuollut. Täällä voi sentään kitistä ja vittuilla kaikille. Ja Yhteiskunta vielä pitää hengissä. Vielä. Minun kohdallani seurueen pysähdykset ovat yleensä lyhyitä. Kuten aina, yritän olla, että hyvinhän tässä pyyhkii. Ja vitut pyyhkii. Parantaja tuumaa, että Tupakanpoltto olisi lopetettava. Mietin, että ei kai. Minun tapauksessani tupakoinnin aloittamista voi sanoa jo tyhmyydeksi. Aloitin sen päälle kaksikymmentävuotiaana. Sitten sitä on mennytkin, kuten Tulilientä.  Oikeastaan missään en ole täysin onnistunut tai jos olen, olen itse pilannut kaiken. Ainoastaan addiktioita olen ollut lahjakas keräämään. Parantaja jatkaa pelotteluaan yh

Isokokoinen Eainen ryntäsi halaamaan minua Ravintolassa Pääkaupungin Itäisessä keskuksessa. Oikeastaan hän ollut alun perin Mies, mutta on korjannut sukupuolensa Eukko, niin kuin nykyisin sanotaan. Karin Vallin nykyiseltä nimeltään oli kotoisin pienestä pitäjästä Puukkojenmaalta. Nyt hän oli suostunut rohkeisiin alastonkuviin Lehteen, vaikka oli hieman pyöreässä kunnossa. Kaivettuani itseni Karinin Silikonirintojen välistä aloitamme Jutun. Itäisen keskuksen kaltaisessa paikassa tunnen oloni kiusaantuneeksi. Tämä ei ehkä ole Sateenkaariväen paikkoja, ennemmin Afrikan väen tai Aavikoiden väen, joita siellä parveilikin.  Karinilla tosin oli varmasti kiinnostuneita ihailijoita riittämiin. Miehet kun panevat kaikkea. Eksotiikkaa, eksotiikkaa. Karin kertoi tarinat syömishäiriöistä, masennuksesta ja itsemurha-ajatuksista. Näiden olemassaoolo on Turhille julkkiksille enemmän sääntö kuin poikkeus niin kuin kaikille muillekin nykyään. Kaikki ovat erityisen herkkiä ja masentuneita. Narsistej

Ennen Kansan edustajat lähettelivät Eukoille seksiviestejä. No tästä touhusta nousi aina mekkala. Nykyään Miehen kannattaa odottaa aina Eukon armoa, että hän valitsee Miehen ja jättää viestittelyt sikseen. Ensimmäinen tapaus Seksiviestittelytapaus, mikä vastaani tuli Tarinoiden sepittäjänä oli erään Maalaisen puolueen Puolesta valehtelija. Hän oli ilmeisesti humalapäissään lähetellyt nuorille Pojille Firmansa puhelimesta Törkyviestejä. Ei ole helppoa Miesten rakastajilla. Asiasta ei noussut suurta Kohua. Kyseessä taisi olla liian pieni Valehtelija. Mies näyttää edelleen olevan Puolueen leivissä, joten ainoa murhe miehelle taitaa olla uutisen pysyminen sitkeästi Törkyverkossa. Kansan edustaja Aulis Kankare yllätti kaikki seksiä pursuavilla viesteillään Eukoille. Yhtenä kauniina toukokuisena päivänä Vuonna Jotain pöydälleni ajautui Juttuvinkki. Aulis oli seksiviestitellyt Eukolle. Yhtenä niistä monista Eukoista, joille Aulis oli antanut Kapulansa laulaa. Mielellään ilmeisesti my

Persettäni jomottaa. Kukaan ei ole pannut minua perseeseen, vaikka niin voisi luulla. Henkisesti toki monikin.  Sairaiden huoneen sängyt eivät ole mukavia. Miten helvetissä jotkut voivat maata näissä sängyissä kuukausitolkulla? Mietin hetken asioitani, jotka ovat päin persettä nekin. Päätän kerrankin lopettaa ajattelun ja ongelmissa piehtaroimisen että itsesäälin. Minua ei edes huoleta se, että joudun lähtemään asunnostani vajaan kuukauden päästä, koska en ole pystynyt maksamaan vuokriani kokonaan enää kuukausiin.  Jopa Sossussa olen käynyt. Tietenkin turhaan. En tiedä kuka sieltä apua saa. Sairaiden huoneen Sossun pitäisi tulla käymään, mutta ei ole näkynyt. Eipä yllätä. Minua ei huoleta edes se, että tililläni ei ole Vanhoja markkoja kuin suklaapatukkaa varten. Mihin minä sairaiden huoneessa edes tarvitsisin Vanhoja markkoja? Ulkomaailmassa tarvitsen. Siellä et ole mitään, jos sinulla ei ole Vanhoja markkoja. En viitsi avata edes Törkytelevisiota, vaikka sellainen löytyyk

Entinen Suuruus suunnitteli uutta kirjaa, joka ei koskaan ilmestynyt. Kukaan ei enää suostunut julkaisemaan hänen kirjojaan niin kuin ei minunkaan. Istuimme Tunnetussa Taiteilijaravintolassa. Jostain syystä Suuruudella oli varaa istua siellä, vaikka hänellä oli vain miljoonia Vanhoja markkoja velkaa. Yksi Tuliliemituoppi maksoi kyseisessä ylihintaisessa paikassa vuosia sitten jo melkein 10 Vanhaa markkaa. Silloin maksoin oluet molemmille Firman pussista. Juttu sujui soljuvasti, sillä Suuruutta miellytti kysymykseni hänen kirjoistaan. Hän ilmiselvästi koki velvollisuudekseen Vanhempana Miehenä opastaa minua elämässä. Eihän tuo ollut minulta pois. Tosin minua on turha kenenkään neuvoa. En kuuntele ja yleensä toistan kaikki virheet uudelleen ja uudelleen. Kaikesta näki, että Suuruuden suuruuden päivät olivat jääneet sinne Rikkaalle Vuosikymmenelle. Hänen kävelynsä oli surullista katkokävelyä hyvästellessämme. Ystävät olivat kaikonneet. Jos Suuruudesta tehtiinkin Juttu, niin sii

Hoivaaja tulee taas mittaamaan verenpainettani ja muita Sairaiden huoneen rutiinimittauksia. Hän on varsin viehättävä, mutta en innostu. Kun katson häntä, huomaan, että Rakkaudenhimoni ovat täysin kadoksissa. Ei minun tee mieli panna häntä tai ketään muutakaan. Näin on ollut vuosia. Katson tietenkin Näyteltyä rakkautta, kuten koko kansa katsoo ja runkkaan, mutta se ei ole todellisuutta. Runkkaaminen ei koskaan korvaa oikeaa Rakkautta. Se on Tulilientä Himolle. Himoni ovat kadoksissa, jos Rakkautta pitäisi harrastaa Oikean ihmisen kanssa. Olen menettänyt luottamukseni liian monien hylkäämisien jälkeen. En pidä enää ihmisten kosketuksesta ylipäätään. Jos joku koskee minuun, minussa kulkevat vain kylmät väreet. Nopeasti aina muihin töihinsä siirtyvät Hoivaajat eivät saa innostumaan. He ovat liian äidillisiä.  Minä olen jo tyytyväinen Sairaiden huoneen ilmaiseen ruokaan ja lepoon. Rakkauden teot on täysin yliarvostettua. Ihmiset ovat niin itseään täynnä, etteivät halua tai edes osa

Heräilen Sairaiden huoneessa. Jostain syystä menneitä asioita tulvii mieleeni. Makaamisen aikana on aikaa ajatella. Myös jo kauan sitten kuollut isäni tuli mieleen.  Hän ei ymmärtänyt haaveillani olla Tarinoiden kertoja. Oikeassahan hän oli. Typerää unelmaa kaikki. Mitkään unelmat eivät olleet minua varten ja mitkään niistä eivät ole toteutuneet. Muistan kun isäni toi juopotteluretkiltään isoja lihapiirakkoja ja sitten hyvitelläkseen myöhemmin jäätelöä. Kyvytön normaalien ihmisten maailmaan kuten minä.  Muistan isäni tuoksun. Duunarin hajun. Hien, viinan ja tuskan tuoksun. Sellaisen Miehen tuoksun, jonka unelmat lapset viimeistään murskasivat. Muistan, kuinka tyhjentelin pimeällä Hautausmaalla keskellä metsää Tuliliemitölkkejä. Hautausmaan vieressä sijaitsi harvoin myrskyävä järvi. Silti sen myrskystä kerran soudin turvaan. Olen pitänyt Kuolleiden maista eli hautausmaista. Viihdyn niissä, sillä ne ovat täynnä tarinoita. Varsinkin ne Kuolleet, jotka ovat kuolleet nuorina tai joiden

Sairaiden huoneessa olo on tylsää. Pieni känni voisi auttaa. Se herättää ikuisesta koomastani. Minun ei tee Sairaiden huoneessa mieli Tulilientä, josta oli tullut minulle kirous, mutta ilman sitä en olisi uskaltanut tehdä mitään. Se, ettei minun tee mieli juoda, on pieni ihme. Yleensä kun ahdistus, pettymys, jännitys ja muut tunteet käyvät päälle, on aika tarttua pulloon. Tuliliemi on luotettavampi kuin ystävät ja se ei petä koskaan. Nyt tartun mehulasiin. Se, ettei minulla enää ole Vanhoja markkoja on tosin hillinnyt juomistani. Ei ne Kansan Edustajat niin kaukana ole totuudesta, kun nostavat Tuliliemen hintaa. Juopot pysyvät korotuksilla kurissa. Millä Juoppo joisi, jos sillä ei ole Vanhoja markkoja. Tuliliemii on ollut pysyvin ystäväni, joinakin hetkinä ainoa. Tiesin heti ensimmäisen ryypyn otettuani, että se olisi elämäni mittainen kaveri. Niin kliseiseltä kun se kuulostaa. Se on aiheuttanut elämäni noloimmat ja nöyryyttävimmät hetket, mutta sen ote minusta ei ole hervonnut.

Kaikenlaisia sepityksiä ja juttuja Tarinoiden sepittäjänä todella teinkin. Lehteen olisi tehtävä juttu Pääkaupungin Rakkauden myyjistä. Kukaan muu ei tietenkään suostunut.  Rakkauden myyjille riittää aina asiakkaita. Miehet ovat puutteessa vuosituhannesta riippumatta. Miehet ovat typeriä machoilijoita, joille pillu on tärkeäkin asia. Ja kun pillua ei saa, on sitä haettava Vanhojen markkojen kanssa oli se säälittävää tai ei. Olin jo jonkun aikaa vitkutellut saamaani Rakkauden myyjä-keikkaa, kuten minulla oli tapana tehdä, jos en jostain aiheesta kiinnostunut. En sentään vedonnut eettisiin syihin, koska etiikkaa ja moraalia minulla ei ollut eikä ole Mutta kuka nyt haluaisi lähteä Rakkauden myyjiä metsästämään Pääkaupungin yöhön? Minua ei lainkaan yllätä, ettei yksikään Lehden Tarinoiden sepittäjä suostunut sitä tekemään. Menisihän siinä koko yö ja vielä viikonloppuna. Rakkauden myyjät kun eivät päivystä virka-aikana. Jos kadulta haluaa Rakkauden myyjän, kuten eräs humalainen Kansan