Rakkauden myyjät

Kaikenlaisia sepityksiä ja juttuja Tarinoiden sepittäjänä todella teinkin. Lehteen olisi tehtävä juttu Pääkaupungin Rakkauden myyjistä. Kukaan muu ei tietenkään suostunut. 

Rakkauden myyjille riittää aina asiakkaita. Miehet ovat puutteessa vuosituhannesta riippumatta. Miehet ovat typeriä machoilijoita, joille pillu on tärkeäkin asia.

Ja kun pillua ei saa, on sitä haettava Vanhojen markkojen kanssa oli se säälittävää tai ei. Olin jo jonkun aikaa vitkutellut saamaani Rakkauden myyjä-keikkaa, kuten minulla oli tapana tehdä, jos en jostain aiheesta kiinnostunut. En sentään vedonnut eettisiin syihin, koska etiikkaa ja moraalia minulla ei ollut eikä ole

Mutta kuka nyt haluaisi lähteä Rakkauden myyjiä metsästämään Pääkaupungin yöhön? Minua ei lainkaan yllätä, ettei yksikään Lehden Tarinoiden sepittäjä suostunut sitä tekemään. Menisihän siinä koko yö ja vielä viikonloppuna. Rakkauden myyjät kun eivät päivystä virka-aikana. Jos kadulta haluaa Rakkauden myyjän, kuten eräs humalainen Kansan edustaja, on toimittava öisin.

Sanon Päätoimittaja Kahdele, että teen jutun, mutta en halua nimeäni alle. Ihan silkasta Itäisen maan Parittajien pelosta.

Rakkauden myyjät pyörivät Rakasteluklubissa erään Pääkaupungin keskustan kadun päässä. Näin saattaa olla yhä vieläkin. En tiedä. En ole rikospaikalle palannut. En, vaikka asuin tuon kadun päässä.

Yhtään rohkeutta antavaa Tulilientä en ollut edes ottanut etukäteen, vaikka alkoi olla jo taistelua olla viikonloppuna selvin päin. Tällaisessa jutussa pienestä kännistä ei olisi ollut haittaakaan. Eihän niitä tyttöjä kukaan selvin päinkään sieltä hae.

Siellähän tyttöjä oli kadun alkupäässä. Katu oli hieman nuhjuinen katu. Kusta, asfalttia ja ankeutta. Kello 22 illalla on vielä hiljaista. Asiakkaat eivät vielä ole riittävän rohkeassa kännissä lähteäkseen Rakkauden myyjien kimppuun.

Muutamat tytöt, jotka kadulla pyörivät olivat kohtuullisen iäkkäitä Itäisen maan tyttöjä. Eivät edes narkkarin tai elähtäneen Rakkauden myyjän näköisiä. Osa melkein kotirouvan oloisia, mitä he toki saattoivat olla. Kunhan tarvitsevat lisätienestejä kenties juopolle Igorilleen.

Lisäksi hieman myöhemmin illalla saapui Afrikan maan tyttöjä, maista, jotka kauppaavat naisiaan kuin orjia ennen. Hekin ovat valmiina silloin kuin niin sanottu isojako alkaa, kello 4 jälkeen Rakasteluklubin sulkeuduttua.

Jutun teossa on haasteita. Onnekseni mukanani oli Kuvaaja, joka kyllä koko ajan hoki, ettei tästä tule mitään. Minulle oli aivan sama tulisiko, Jutun tekisin silti. Ajoimme pillurallia aikamme lähimaastossa, kunnes tyttöjä alkoi saapumaan enemmän ja kello jatkoi kulkuaan.

Tietty epäusko alkoi vaivata. Oliko Kuvaaja oikeassa, tuleeko tästä mitään? Se tilanne on usein edessä, kun et mene kahvittelemaan haastateltavan kotiin.

Kuvaaja otti kuvia milloin mistäkin piilosta. Vielä vaikeampaa tyttöjä oli jututtaa. He haistoivat palaneen käryä ja kun menin tiedustelemaan hintoja ja muita oleellisia tietoja, niin he kysyivät, että olenko Miekkavartija?

Räjähdin nauruun. Minäkö? Pelle Hermanni minä olen, meinasin vastata. Tosin tilanne ei muuten ollut naurettava. Kuka tiesi, missä ne Parittajat vahtivat. En minä ainakaan. Tytöt vilkuilevat jo tiettyyn suuntaan.

Niinpä päätin painella Rakasteluklubiin kuin asiakkaana. Kerran olin käynytkin siellä asiakkaana aiemmin ja lähtenyt pois 600 Vanhaa markkaa köyhempänä vailla mitään muistikuvia illasta.

Siellähän niitä tyttöjä istui enemmän. Ei todellakaan mitään priimaa Rakkauden myyjistä. Yksi haisi voimakkaasti, jos ei hielle, niin pesemättömyydelle. Väitti olevansa Aurinkomaasta. Jos tämä ruusu oli Aurinkomaasta, niin minä olen Rantaleijona, enkä ylipainoinen puolijuoppo Mies, joka juoksee epätoivoisesti sellaisten naisten perässä, jotka eivät edes ole kiinnostuneet.

Ehkä hän löysi humalaisen uhrinsa myöhemmin. Minä se en ollut tällä kertaa. Tyttöjen taktiikka on Rakasteluklubeissa on selvä. Yksinäinen uhri suljetaan mahdollisimman monen tytön loukkuun ja sitten aloitetaan vedättäminen. Toimii yksinäiseen ja humalaiseen mieheen.

Kovasti he yrittivät minua saada ostamaan vaikka mitä kalliita drinkkejä. En tietenkään osta kuin itselleni, olenhan Lehden hommissa. Se on näiden Rakasteluklubien tapa ansaita Vanhoja markkoja samoin kuin näiden tyttöjen. Itse asiassa he saavat kaikki tulonsa siitä, elleivät saa miestä matkaansa humalaiseen rakasteluun.

En tosin mennyt lankaan, koska olin selvä ja olin jo maksanut oppivanhojamarkkoja tästä tyttöjen juonikkaasta vaginamonologista. 

Sain tytöiltä sentään irti hintoja, millä he lähtevät miehen matkaan tympeään Rakastelutuokioon, joten täysin turhaan en Rakasteluklubilla istunut. Eikä Lehdelle tarvinnut edes esittää tonnin laskua Rakasteluklubista.

Joitakin kuvia saimme otettua, missä Afrikan maan nainen raahaa puoliksi sammunutta asiakastaan ties missä lähellä olevaan Rakasteluluukkuun. Sitä Kansan edustajaa ei näkynyt, vaikka hänetkin on ikuistettu tällä kadunpätkällä tyttöä hakemassa.

Painuin kotiin nukkumaan. Uni ei tullut. Mietin, onko tämä kaikki tämän arvoista. Vastauskin on selvä. Ei ollut. Vanhoja markkoja tarvitaan ja sen edessä ei ole moraalia.

Kun lopulta vaivun uneen, näen, kuinka näkymätön käsi yrittää viedä minua taivaaseen. Taistelen sitä vastaan. Vielä ei ole sen aika. Kuolleet rauhoittuvat hetkeksi.