Rumasatu

Herään tokkurassa helvetin epämukavalta Sairaiden huoneen sängyltä. Ei ihme, jos niistä saa makuuhaavoja. Olen illalla saanut manguttua vahvoja Unelmointilääkkeitä. Suoraan sanottuna pelkäsin nukahtaa. Tosin Sairaiden huoneessa olisi turvallisinta tukehtua. Sinua ei edes pällisteltäisi, kuten kadulla tehtäisiin. Kuoleminen ja kituminen kun kuuluu asiaan Sairaiden huoneissa. Ulkona kadulla se pelästyttää Ihmiset. Päivän mittaan saan Tukehtumiskohtauksen useampaankin otteeseen. Tunsin, että tukehdun ja että lasken alleni, sillä kuukausien yskä on vienyt pidätyskykyä, kuten jo aiemmin totesin. Ajatelkaa nyt, aikuinen Mies kusee alleen. Selvin päin ja järjissään ainakin jollain tasolla. Mukavampi kusta Sairaiden huoneessa housuihin kuin kauppajonossa. Ajattelen, että kyseessä on Kauhuhäiriö. Tai en tiedä, kohtaus ei talttunut ilman avaavaa lääkettä. Miten ihmeessä saatoin viikkotolkulla olla tuossa samassa tukehtumisen tunteessa yksin kotona? Menetin vain tajuntani, en välittänyt siit...

Pyöräilin Lastenopetuslaitokseen. Itse Laitosta en inhonnut vaan sen Oppilaita. Lähes jokaista, sillä Ystäviksi luulemanikin paljastuivat Kiusaajiksi.  Kaitsijoiden kanssa tulin hyvin toimeen ja he pitivät minusta. Joissakin asioissa saatoin tietää enemmän kuin he. Ei se minusta Neroa tehnyt, taso oli vain nyt niin huono. Heille hyväkäytöksinen Oppilas oli ihmetys sen paikan hirviöiden seassa. Kun olisivat Kaitsijat vain tienneet, mitä sisimmässäni ajattelin. Sekopäisiä ajatuksia. Minua vainosi pyörämatkalla Lastenopetuslaitokseen eräs Tyttö, joka teki tilanteesta entistäkin nöyryyttävämmän. Kyllä, Paskalähiössä jopa tytöt olivat ilkeitä, pojiltahan se oli jo itsestäänselvyys. Yleensä minua vainosivat vain pojat. Tyttö oli minua vanhempi. En tiennyt, miksi hän minua vihasi, en edes tuntenut häntä. Ei se ainakaan rakkautta ollut. Olin tottunut siihen, että minua vihattiin, vaikka en tiennyt syytä. Näin oli ollut jo pienestä pitäen.  Tämä tyttö potkaisee pyörääni tulless...

Herään kylmässä hiessä ja suihkautan lääkettä. Sairaiden huoneessakin minua riivasivat Painajaiset, kuten jokainen yö. Usein olen niissä Miesten koulussa tai Lastenopetuslaitoksessa, ne eivät lopu koskaan unissani.  Miesten koulu vasta oli yhtä helvettiä. Tiesin jo silloin, kun matkustin Miesten kouluun täyteen ahdetussa ja matelevassa junassa, jonka vessat pursusivat kusta. Myöhemmin paska haisi Kasarmien ovettomissa vessoissa, joita sairaat laitettiin rangaistukseksi jynssäämään. Itse Miesten koulu sijaitsi tietenkin keskellä ei mitään keskellä metsää. Sinne oli isketty rumia betonitönöjä, jossa tuhannet kärsivät Eukon puutteesta ja lähes vuoden rangaistuksestaan ilman mitään rikosta.  Panssarivaunut ja tykit kököttivät kunniapaikalla hiljalleen ruostuen siinä missä Alokkaat olivat täynnä kärsimystä ja pelkoakin. Siellä yksilö ei ollut enää mitään. Yksilö oli kuollut. Kaikki oli kuollut ja päässä suuri Pelko. Täyttä pelleilyä koko Miesten koulu, jos sinne ei Pohjoisessa ...

Suojanani oleva verho revitään auki Sairaiden huoneessa. Herään kiukustani, kun muistelin Miesten koulua, josta vielä myöhemmin lisää. Mutta tuo vitun verho, välillä tuo verho taas jätetään auki, ettei edes kääntyä voi huomaamatta. Herra ja hidalgo eli Päällikköparantaja on saapunut Keuhkosairaiden osastolle. Korviini särähtää silti ikävästi, kun tämä erikseen mainitsee kierrollaan Parantajaopiskelijoille minun olevan Obiisi eli vakavasti ylipainoinen.  Enhän minä nyt niin lihava ole. Kertoisit ennemmin mikä minua vaivaa. Kauhuvirus minulla ei testien mukaan ollut, vaikka olin ollut hyvin sairas jo silloin, kun Kauhuvirus tuli Pohjoiseen maahan. Mitään varmuutta siitä ei ole, että olisin Kauhuviruksen sairastanut. Kuka tietää. Parantajaopiskelijoille olen rohiseva ja vinkuva Lihapala, eihän heillä ole hajuakaan minun nimestäni. Tuskin edes muistaisivat minua, jos näkisivät Pääkaupungilla. Aikansa Päällikköparantaja heille jotain paasaa, mikä unohtui saman tien mielestäni. ...

Seison bussipysäkillä Paskalähiön keskustassa. Talvisen harmaana päivänä Ihmisiä kyhjöttää bussipysäkin alla siellä täällä muovikasseineen odottaen pääsyä tylsään kotielämäänsä.  Kaikki katsovat lasittunein silmin eteensä, ikään kuin ketään muita ihmisiä ei olisi paikalla. Eikä olekaan. Jokainen Ihminen on yksin. Varsinaista Lama-aikaa Ihmisten päässäkin vuosikymmenestä toiseen. Olen päässyt Lastenopetuslaitoksesta aiemmin. Olin myös saattanut karata ikkunasta perjantain viimeisenä matikantunnilla, kuten tapana oli. Minä Pelkurina perässä kun en uskaltanut yksinkään jäädä, mutta helpotuksen huokauksin pääsin usein kotiin Lastenopetuslaitoksesta ikkunan kautta. Viimeisenä minut valittiin hirvityslajia eli Kauhupalloakin pelaamaan. Olin viimeinen Ihminen, jota haluttiin missään. Halusin tosin ulkopuolella kaikesta ja sitä toden totta olin. Tuolloin Paskalähiössä vainosi ikäisiään Kiertäjänuorten jengi. Yksi näistä epeleistä pääsi yllättämään minut lakeijoineen. Kiertäjäpoika ...

Kiertäjäkansa palasi myöhemmin elämääni myös työn merkeissä.  Päätoimittaja Kaksi halusi minulta Jutun Kiertäjäkerjäläisistä eli vievätkö ne nuoret Kiertäjäkerjäläisjätkät todella vanhoilta Kiertäjäkerjäläismummoilta Vanhat markat Pääkaupungin rautatieasemalla. Mummothan tekevät sen likaisen työn likaisine pahvikahvikuppeineen yrittäen näyttää mahdollisimman säälittäviltä. Miehet eivät herätä sympatiaa ja auttamisen halua. Ja miksi herättäisivätkään? Varasimme Kuvaajan kanssa rautatieasemaa vastapäätä hotellihuoneen ja pystytimme sinne kameran. Ironista tarkkailla vanhasta ja arvokkaasta hotellihuoneesta kadun toimintaa. Sieltä pystyikin yllättävän hyvin tarkkailemaan koko rautatieaseman edustaa. Homma oli enimmäkseen puuduttavaa odottamista. Eihän sitä näiltä Kiertäjäkerjäläisiltä voi mennä kysymäänkään, että vievätkö ne jätkät Vanhat markkanne? Näinhän siinä kuitenkin kävi, että nuoret jätkät kävivät säännöllisin väliajoin hakemassa mummoilta Vanhat markat. Muutamat pennose...

Istuin liian pieni joulupukkiasu päälläni Lehden studiossa.  Vaivautuneena kuin mikä. Kauhtunut pukin parta onneksi peitti ilmeeni ja henkilöllisyyteni. Miksi helvetissä? Kerron aivan kohta. Kuten jo kerroin, Lehdessä oli alastonkuvia. Useimmiten tietenkin Eukkojen. Kuka alastomista Miehistä olisikaan kiinnostunut. Ei nyt mitään Rakastelulehtien kuvia kaikki paljaana kuitenkaan, mutta kuitenkin. Ennen Törkyverkkoa ja myöhemmin Törkyverkottomille Peräkammarinpojille maalla noista kuvista oli iloa. Hanskasivat varmaan pää punaisena. Ensimmäinen mieleen jäänyt työtehtäväni ei ollut kirjoittamista, vaan suostuin kilttinä poikana Joulupukiksi erään Turhan Julkkiksen alastonkuvauksiin. Turha Julkkis oli kyllä todella kaunis. Sitä sai ajatella Pohjoista maata pysyäkseen tyynenä kun kaunis, alaston Eukko istuu polvella.  Nähtyäni kuvat järkytyin nähtyäni oman mahani. Ei minua turhaan oltu pyydetty Joulupukiksi. Läski mikä läski. Turhaa Julkkista olen tuon kuvaussession jälke...

Olen Keuhkosairaiden osastolla Sairaiden huoneessa. Naurahdan ääneen, että tässähän sitä ollaan kuin entisajan Runojen sepittäjät Keuhkoparantolassa. Minä en tietenkään vain päässyt Baden-Badeniin. Minut tungetaan Tavisten sekaan liukuhihnana. Olen taatusti yhtä köyhä ja ahdistunut että kuolemankaipuinen kuin he Oikeat Runojen sepittäjät ennen, mutta Sairaiden huoneessa on tärkeintä saada minut ulos mahdollisimman nopeasti, ei se että parantuisin. Ennen oli paremmin Köyhilläkin. Kuolemanikin kelpaisi kai kanssa, koska silloinkin minut saataisiin ulos Sairaiden huoneesta. Köyhä on rasite niin Rahahuoneissa kuin Sairaiden huoneissakin. Vanhoja markkoja ei tule sisään vaan niitä kuluu. Kaikesta huolimatta parannun todennäköisemmin kuin Entisaikojen Runojen sepittäjät. Mitä heitä nyt olikaan? Lääketiede auttaa selviytymään aivan uskomattomista sairauksista. Loppujen lopuksi kuolemme. Kyse on siitä, kuka kuolee hitaimmin ja tuskallisimmin. Siirtoni Tarkkailuosastolta sujui vikkelästi...

Entinen Rakastelutähti Harri Salakka saapuu haastatteluuni. Entinen huippuunsa treenattu, ja mikä tärkeintä, isokullinen mies on kuin varjo entisestään. Kullin koon muutoksista en tosin tiedä, enkä kysy. Joku moraali se sentään oli minullakin Tarinoiden sepittäjänä. Salakalla on reippaasti ylipainoa, niin paljon, että se näkyy jopa pitkän miehen vatsassa. Vatsa tahtoo pilkistää paidan alta. Koko on kuin salaa muuttunut monta numeroa isompaan.  Mies puuskuttaa astuessaan valmiiseen pöytään syömään. Taas pitää syöttää yhtä Julkkista. Tulilientä hän ei yllätys kyllä halua. Myöhemmin kävi tosi ilmi, että tämä turpea Tähti juopotteli puistossa. Sehän tietenkin kuvattiin salaa, mikä on aina parasta. Hän hikoilee runsaasti, on kuuma kesäpäivä ja pizzerian ilmanvaihto ei toimi. Hän kiistää, että olisi syömällä lihonut. No milläköhän sitten? No Tuliliemellä kyllä itseni olen saanut turpeaksi. Ei siinä makkaroita ole tarvittu. Ja läskeistä juttu kertoikin. Tunnen itseni naurettavaksi t...

Lastenopetuslaitoksen Siistijällä oli kähisevä ääni kuin vanhalla Juopolla. Sehän hän saattoi olla. Tuolloin minulla oli vielä varaa kritisoida Juoppoja, mutta ei ole enää. Eukko kähisee pitkän käytävän toisessa päässä. Jokainen kerta kun odotin pääsyä kemian tunnille. Ilmeisesti aikataulut osuivat yksiin. Olimme katselleet koko lukukauden videoita kemian tunnilla. Edellisellä lukukaudella saimme katsoa vapaasti kokeiden vastaukset kirjasta.  Siitäkin huolimatta heikoimmat eivät pärjänneet. Kertoo jotain sen paikan tasosta ja joidenkin tyhmyydestä. Millainen ihminen ei pärjää kokeissa, jos hänellä on oppikirjakin käytettävissä. Kaitsijalle ei voinut olla vihainenkaan. Hän oli Vanha Mies, joka odotti eläkkeelle pääsyä. Ihme jos on enää elossakaan. Ei hän halunnut tapella Kakaroiden kanssa. Hän halusi, että Kakarat pitäisivät hänestä. Viimeiset vuodet Kaitsijana olisivat näin helpompia. Nyt oli Kaitsija vaihtunut. Tämän uuden päälle oli tapana räkiä, kun hän askelsi teryleeniho...

Vanha Pappa heilauttaa kätensä reippaaseen Aatu-tervehdykseen. Joku olisi saattanut moista tervehdystä säikähtää, mutta työssäni Lehdessä en oikein jaksanut säikkyä enää mitään. Olin alkanut kuunnella ja kirjoittaa konemaisesti. Sydän oli katoamassa. Alun into oli kadonnut. Se oli ollut kadoksissa jo lapsesta lähtien. Olin ollut masentunut kai jo syntymästäni. Olimme Kuvaajan kanssa vieneet Papalle ruokaa. Sosiaalipornon tarkoituksena oli saada hyvät kuvat Papasta, kuinka Lehti auttaa. Ja sitten äkkiä pois. Vouti oli miestä vainonnut. Tuolloin Vouti ei ollut vielä itselleni tuttu, mutta tuli nämä ovikellonpimputtelijat kyllä myöhemmin tulivat hyvinkin tutuiksi.Vittumaista väkeä, jotka lyövät lyötyä. Koko tilanne oli kuin Harri Tarpon ohjelmasta. Mies asuu romujensa keskellä pikkumaapläntillään. Hän asuu aivan hirvittävässä kunnossa olevassa mökin rähjässä. Tupaa ei ole siivottu vuosikymmeniin. Kaikki on paskaista ja pölyistä. On suoranainen ihme, että mies on tuollaisessa Kurju...

Jaffa-Toni istuskeli tyhjässä omakotitalossaan, kun Kuvaajan kanssa astumme sisään ”kartanoon”. Hän oli eronnut huomattavasti vanhemmasta Rakkaastaan.  Olisiko Muori tajunnut tilanteen mahdottomuuden? Pariskunnan suhteesta on kirjoitettu niin Lehteen kuin muihinkin Höpölehtiin. Huomasin, että Jaffa-Toni oli umpitunnelissa. Minua se ei haitannut, puhumaanhan Mies yhä pystyi. Olin minä ennenkin humalaisia haastatellut ja jos en humalassa, niin ainakin kovassa krapulassa kirjoittanut Juttuja. Huonekalut olivat tässä kartanossa harvassa. Olisiko Muori vienyt mukanaan ja jättänyt hieman säälittävän oloisen Jaffa-Tonin sitten yksin ankeaan lähes vailla kalusteita olevaan surun kehtoon? Minusta kyseessä on lähes heitteillejättö. Jaffa-Toni on nyt jo kuollut. Yllättävän moni Turhista julkkiksista on jo kuolleita. Rankka ammatti. Julkisuudesta hän piti. Olisi halunnut kysymyksiä nytkin etukäteen. Joitakin laitoin, mutta mitä kysyisit mieheltä, jonka ansiolistassa oli vain Jaffan kilpaj...

Jemina Tahkiainen, kuollut jo hänkin, oli suunnitteilla Lehden kannen pääjuttuna sen oikeasti kuuluisan sisarensa Jenna Tahkiaisen sijasta. Jenna on se, joka viestitteli Seksiministerin kanssa ja Seksiministeri sai potkut. Mutta kerrankin Jemina sai huomiota ja minä tehtäväkseni tehdä Juttu hänestä. Jemina oli tavanomaista pirteämmässä kunnossa saavuttuaan Lehden toimitukseen. Edellisenä kerralla näin hänen lähes nukahtavan pöydän ääreen. Niin kovissa Mömmöissä hän oli. Nyt Jemina oli ollut selvänä. Hän oli melkein menettänyt henkensä syistä, jotka jätän kertomatta. Nyt Jemina oli hoitanut itseään, turvotuskin oli laskenut. Jemina ja hänen siskonsa olivat erilaisten kännikommellusten takia jatkuvasti Höpölehtien hampaissa. Puhumattakaan Törkyverkon Hyeenoista, jotka tarvitsevat koko ajan uusia Turhia Julkkiksia pilkattavakseen. Jemina ilmoitti minulle haluavansa vielä perheen ja vauvan, joka sinänsä oli käytännössä mahdotonta hänen elämäntyylillään. Käsky kävi myös kysyä, pelkää...

Lastenopetuslaitostoverini tarjoaa minulle munalikööriä.  Tai no, en Toverista tiedä, mutta aikaa oli joskus pakko tappaa jonkun muunkin kanssa kuin itseni. Varsinkin jos Tuliilientä on ollut tarjolla, olen ollut aina mukana. Jo ennen kuin minusta tuli Juoppo. Minähän join alusta alkaen, vaikka Tuliliemi maistui pahalle. Lastenopetuslaitostoverini ojensi sitten seuraavasta pullosta Minttuviinaa. Se maistui jo paremmalta. En tiedä, miksi hän halusi minua juottaa. Jotkut Ihmiset haluavat nähdä minua kännissä, joskaan ei valitettavasti enää. Olen liian rasittava tai sammun.  Ehkä olin sanonut, että juodaan pois tai hän vain halusi nähdä, että tulen humalaan. Sehän on hauskaa nähdä, kun joku reppana tulee känniin ja ivailla sitten. Hyppytunneilla sitten kävin maistelemassa hänen Isänsä Tuliliemikaappia aina uudelleen. Enhän minä varsinaisesti...

Sairaiden huone on oma rutiinien täyttämä maailmansa. Monien mielestä ahdistava, mutta se rauhoittaa minua, sillä kaiken vastarintani alla kaipaan, että joku huolehtisi minusta.  Ruoassa ei ole mielestäni mitään vikaa, varsinkin kun se tuodaan eteeni. Elämässä on maustetta riittämiin, jos ruuassa ei ole. Maisemat eivät ole häävit. Rakennustyömaa vastapäätä. En siis näe ikkunasta mitään ihmeellistä. Tämä kolossi sen kun jatkaa kasvuaan. Se kasvaa loputtomiin, sillä Ihmiset elävät loputtomiin. Eivät kuole ja heidät pelastetaan elämälle monta kertaa elämässään. Ihmiset kun elävät nykyään niin vanhaksi, etteivät edes sairaudet tunnu nujertavan heitä. He eivät tunnu kuolevan millään, vasta ikäloppuina pitkän taistelun jälkeen lukuisten sairauksien nujertamina. Mitä elämää. Onneksi sain ikkunapaikan. Se on ainoa positiivinen asia, sillä huoneessahan on kaksi muuta Potilasta. Katselen ikkunasta ulos ja pohdin taas kerran elämääni. Onnistuvatko muut ihmiset sitten siinä, missä min...