Prologi

Olen Kuka Tahansa meistä. Asun yksin Pohjoisessa maassa. Olen yhtä vihattu, rakastettu ja mitäänsanomaton kuin kaikki muutkin. Olen oman itseni pahin vihollinen, vasta sitten tulevat muut Vihaajat. Minua haukutaan kaiken vastustajaksi ja oikeassa ovat.

Siinä ihmiset ovat oikeassa, minä en todellakaan halua olla laumassa juoksemassa minkään perässä heidän mukanaan. Typerät ihmiset, Orjailijat. Olen yksin, koska halusin näin. Minä en pidä ihmisistä, en kenestäkään. En pysty luottamaan ihmisiin, en halua olla heidän seurassaan.

En pidä miehistä, en naisista. En pidä maailmansyleilijöistä enkä rajojen sulkijoista. En pidä ihmisistä. Joten kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään. He ovat petollisia, julmiakin. Ihmiskunta on rappeutunut sielultaan ja moraali romahtanut. Niin minäkin.

Olen kuin avoin haava kuolevassa sielussa. En ole ihmisvihaaja, vältän vain ihmisten seuraa, vaikka samaan aikaan haluan huomiota ja pelkään sitä.

Minulla oli tai ei ole mitään tarkoitusta elämässä. Olin liian kiltti ja kiltteyteni takia olen nyt mitä olen. Saatan kuolla hyvinkin pian, eikä minulla ole mitään ylimääräistä halua edes tänne ikuisesti jäädä. Sen verran surkea esitys elämä on ollut.

Minulla on kuitenkin tarina. Minulla kului viisi vuotta sumussa, mutta taivas on nyt minun. Tunsin ahdistusta ja epäuskoa jo syntymässäni, mutta sekin on ohi. Olen itse luonut oman helvettini, mutta muut auttoivat minua sen luomisessa. Ei ole enää eilistä eikä huomista tule.

Tämä kaikki voi olla mielikuvituksen tuotetta tai aivan totta. Sarja tapahtumia, jotka tapahtuivat tai olivat tapahtumatta. Kerron ne nyt kaikille. Tässä tekeleessä ei ole dialogia. Tämä on epäonnistunut monologi.

Ei tämä tekele häviä ikävystyttävien Tarinoiden kertojien teksteille. Näille itseään täynnä oleville tärkeilijöille. Ainoat oikeat Tarinoiden kertojat ovat Hemingway, Celine ja Bukowski. Oman itseni lisäksi tietenkin.

En edes kirjoita tälle ajalle, vaan menneisyydelle ja tulevaisuudelle. Yritin kirjoittaa jo lapsena koko Euroopan historiaa. Yritys epäonnistui ja masennuin. Tarinoiden kertominen olisi pitänyt unohtaa jo silloin.

Minä halusin olla Tarinoiden kertoja, sitten en ole halunnut olla yhtään mitään. Siksi minusta ei tullut yhtään mitään. En ole vielä muistanut kertoa, että olen ammatiltani Tarinoiden sepittäjä, joka työskenteli Lehdessä. Kertomukseni tässä vaiheessa Tyhjän sepittäjä.

Hävitin itseluottamukseni rippeitä ihan oikeana Tarinoiden sepittäjänä. En kaipaa mitään menneisyydestäni, paitsi vapautta sanoa, sekin on nyt viety. Jos olen onnekas, sinä saat lukea tätä.

Kerron kaiken itse. Sairaiden huoneen sängystä. Aloitetaan. Kuolemaa odotellessa muistaa kuitenkin ne ikävimmät asiat. Olen toki meinannut kuolla jo aiemmin. Lapsena olin hukkua ja kerran jäädä humalapäissäni junan alle. Joskin täysin vahingossa molemmilla kerroilla. Olen tehnyt hidasta kuolemaa koko elämäni. Siitä hetkestä lähtien kun vedin ensimmäisen henkäykseni.

Olen hävennyt itseäni, mutta enää en häpeä mitään. Kuunnelkaa tämä ruma satu.