Tekstit

Näytetään tunnisteella valhe merkityt tekstit.

Miten jouduin Sairaiden huoneeseen?

Minut nostetaan Sairaiden huoneen vessan lattialta ylös. Yhtäkkiä ympärilläni on ihmisiä kuin ilmaisia ämpäreitä olisi tarjolla. Olen hölmistynyt, olen jonkinlaisessa tajuttomuuden ja tietoisuuden välitilassa. En välitä. Eniten minua vituttaa kusi lattialla. Tajuntani oli useasti aiemmin lähtenyt kotona. Näinä tajuttomuuden hetkinä näin joskus hetkiä menneestä onnellisesta elämästä, jos sellaista koskaan nyt minulla oli. Tai ainakin onnelliseksi joskus maailman kuvittelin, kunnes tajusin, että kaiken oli määrä romahtaa. Sitten heräsin korinaani, tylyyn heräämiseen. Muutamaa viikkoa ennen Sairaiden huoneen keikkaa minulta lähti taju kaksi kertaa putkeen, kun hermostuin Valittajatätiin, joka kutsui minua aina sukunimelläni, sukunimeäni en teille kerro. Tämä täti oli täynnä vihaa minua kohtaan. En ymmärtänyt miksi, mutta moni muukin oli minua ylenkatsonut syistä, joita en saanut koskaan tietää tai en halunnut kuunnella. Olin ollut ihmisten silmätikkuna, vaikka pidin itseäni herkkän