Prologi
Olen Kuka Tahansa meistä. Asun yksin Pohjoisessa maassa. Olen yhtä vihattu, rakastettu ja mitäänsanomaton kuin kaikki muutkin. Olen oman itseni pahin vihollinen, vasta sitten tulevat muut Vihaajat. Minua haukutaan kaiken vastustajaksi ja oikeassa ovat. Siinä ihmiset ovat oikeassa, minä en todellakaan halua olla laumassa juoksemassa minkään perässä heidän mukanaan. Typerät ihmiset, Orjailijat. Olen yksin, koska halusin näin. Minä en pidä ihmisistä, en kenestäkään. En pysty luottamaan ihmisiin, en halua olla heidän seurassaan. En pidä miehistä, en naisista. En pidä maailmansyleilijöistä enkä rajojen sulkijoista. En pidä ihmisistä. Joten kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään. He ovat petollisia, julmiakin. Ihmiskunta on rappeutunut sielultaan ja moraali romahtanut. Niin minäkin. Olen kuin avoin haava kuolevassa sielussa. En ole ihmisvihaaja, vältän vain ihmisten seuraa, vaikka samaan aikaan haluan huomiota ja pelkään sitä. Minulla oli tai ei ole mitään tarkoitusta elämässä. Oli